On taas se aika vuodesta. Kaikki kotimaista jääkiekkoa hitusenkin seuraavat huutavat kovaan ääneen. He vaativat miesten pääsarjan, SM-liigan avaamista. Karsinnat
Ville Kotikummun mukaan Suvi Minkkisen pitäisi pystyä kehittämään hiihtovauhtiaan 20–30 sekuntia. Se avaisi isoja mahdollisuuksia. Avaa kuvien katselu Suvi Minkkinen
Yhdysvalloissa Ohion osavaltiossa pikkukaupungin asukkaat vaativat viranomaisilta vastauksia junaonnettomuuden mahdollisesti aiheuttamista terveys- ja ympäristöhaitoista. Myrkyllisiä kemikaaleja kuljettanut juna syöksyi raiteilta
Lauri Markkanen ei pelannut, kun hänen edustamansa Utah Jazz hävisi vierasparketilla Memphisille 111–117. Ottelu oli viimeinen ennen NBA:n viikonlopun tähdistöottelutaukoa.
BBC:n dokumentti käsittelee pääministeri Modin osuutta vuoden 2002 Gujaratin väkivaltaisuuksissa, joissa kuoli yli tuhat ihmistä. Avaa kuvien katselu Intialaispoliisi seisoi
City haki tärkeät kolme pistettä sarjaa johtaneen Arsenalin kotikentältä, kun se nousi toisella puoliajalla 3–1-voittoon tykkimiehistä. Avaa kuvien katselu Nathan
Turun Palloseura tukee vahvasti uuden elämyskeskuksen rakentamista. Rahoitusta pitää löytyä uuteen areenaan ja asuntoihin kesäkuun loppuun mennessä. Pelkkä areena maksaa
Moni suomalainen jalkapallon ystävä hieraisi maanantaina silmiään: naisten maajoukkueen valmennustehtävissä vielä viime vuonna ollut Rosa Lappi-Seppälä siirtyy Saudi-Arabian naisten maajoukkueen
Alafuzoffin on epäilty luovuttaneen Helsingin Sanomien toimittajille muistitikun, jolla oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salaisiksi määrättyjä tietoja. Avaa kuvien katselu