• 25 elokuun, 2023

Wilma Murto uumoili kuskin roolia veljensä häihin – murjaisi viesteistään Tero Pitkämäen kanssa: ”Akkavaltaa teidän kerhoihinne”


MM-pronssimitalisti Wilma Murto sai Salon Vilppaan junioreilta hienon vastaanoton Helsinki-Vantaalla. Pieni lepohetki lentokoneessa tuli tarpeeseen, sillä Murron ohjelma jatkuu erittäin kiireisenä.

Wilma Murto kuvassa

Wilma Murto sai hienon vastaanoton. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Mika Halonen,

Simo Leinonen

Yleisurheilun MM-kisat 19.8.–27.8. Ylen kanavilla. Katso kisojen aikataulu ja lähetystiedot tästä linkistä.

Suomen ensimmäisen yleisurheilun MM-kisamitalin sitten vuoden 2015 Budapestissa voittanut Wilma Murto palasi koti-Suomeen.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla Murtoa vastassa oli sankka joukko Suomen lippua heiluttavia nuoria faneja.

– Voisi sitä joskus kokeilla. Aika vaikeata on vissiin, kommentoi seiväshyppyä Salon Vilppaan junioriporukasta Elina, jonka omia lajeja ovat aidat ja pitkät matkat.

Kun Murto vihdoin pääsi paikalle, Salon Vilppaan porukka otti hänet vastaan kunniakujalla.

– Ei tämä nyt hirveän pahalta vaikuta. Aivan todella kiva vastaanotto seuran tyypeiltä, Murto hymyili.

Murto ei halunnut verrata kokemusta siihen, kun hän saapui kotiin Euroopan mestarina, sillä ”tosi hienoja kokemuksia kaikki”.

– Onhan tämä aika vaikuttavaa. Viime aikoina on realisoitunut itselleni, että tekemiseni innostaa nuoria. Nuorten SM-kisoissa oli paljon tyttöjä seiväshypyssä, se oli jotenkin käsittämätöntä. Ei siitä niin kauan ole, kun olen ollut yksi heistä ja tiiviisti mukana Vilppaan seuratoiminnassa.

Suomeen palannut Wilma Murto sai lämminhenkisen vastaanoton.

Murto on keskiviikkoillan kisan jälkeen antanut jo hurjan määrän haastatteluita ja osallistunut muun muassa Urheiluliiton järjestämille kakkukahveille. Lentomatka oli sen jälkeen jopa tervetullutta vaihtelua.

– Mielellään istuin tuossa hiljaa paikallaan muutaman tunnin. Aika aktiivista on ollut, eikä ole turhan pitkiä unia tullut pariin yöhön, joten ihan hyvä tuollainen lepohetki.

Murto kisaa ensi keskiviikkona Zürichin Timanttiliigassa. Sinne hän lentää jo maanantaina. Murron valmentaja Jarno Koivunen jäi vielä Budapestiin, josta Koivunen matkaa Murron seipäiden kanssa suoraan Timanttiliigan mittelöihin.

Mutta juhlahumua on kuitenkin tiedossa tänäkin viikonloppuna.

– Meillä on sillä tavalla iloinen viikonloppu. Veljen häihin menen käymään ennen seuraavaa reissua.

– Saattaa olla, että olen kuskin roolissa.

Wilma Murto kiirehtii veljensä häihin.

Murrolta kysyttiin lentoasemalla, milloin hän ehtii lepäämään. Murto sanoi tienneensä, että tiedossa ovat todella tiiviit viikot. Zürichin Timanttiliigan kisa on ohjelmassa 30.8., Ruotsi-ottelu kisataan Tukholmassa 2.–3.9. ja Timanttiliigan finaalit Yhdysvaltain Eugenessa 16.–17.9.

Murto käänsi kuitenkin kysyttäessä katsetta jo kunnianhimoisesti ensi vuoteen ja olympialaisiin. Ensi kesänä ovat myös EM-kisat.

– Kun olen miettinyt tätä pronssia muutaman päivän, niin se tuntuu hyvältä stepiltä. Toivottavasti tästä oppii, saa kokemusta ja pystyy laittamaan Pariisissa ensi vuonna enemmän voittokamppailussa hanttiin.

Murto on noussut monien suomalaisten junioriurheilijoiden, tai miksei vanhempienkin, esikuvaksi. Mutta kuka on Murron oma esikuva? Hän totesi, ettei pysty nimeämään ketään yksittäistä sen suuremmin.

Murto on kuitenkin kertonut haastatteluissa seuranneensa koko elämänsä hyvin tarkkaan Tero Pitkämäen tekemistä. Pitkämäen keihäspronssi 2015 oli Suomen edellinen MM-mitali. Usein on ollut tilanne, että keihäsmiehet heittävät MM-kisojen viimeisenä päivänä Suomen mitalitilin näyttäessä nollaa.

Tero Pitkämäki 2023.

Tero Pitkämäen keihäspronssi 2015 oli Suomen edellinen MM-mitali. Kuva: Anna Wikman / Yle

Murto sanoikin Iltalehden mukaan ennen keihäskarsintaa tietävänsä, miltä keihäänheittäjistä tuntuu. Hän viittasi siihen, kuinka mitalitilin aukeaminen määrittelee suomalaisten mielissä MM-kisojen onnistumista.

– Hieno juttu, että Wilma muistaa vielä suorituksiani. Olen koittanut laittaa hänelle välillä viestiä ja kannustaa – meni sitten hyvin tai huonosti, Pitkämäki kommentoi Iltalehdelle.

Tällä kaudella Pitkämäki on päässyt lähettämään Murrolle useamman ”tervetuloa kerhoon” -viestin, koska Murto voitti jo aiemmin Timanttiliigan kisan Lontoossa.

– Olen vähän sanonut, että on ollut ukkovaltaisia nuo teidän kerhot. Tulen tuomaan vähän akkavaltaa kerhoihinne, Murto murjaisi.

Suomen edellinen naisen tuoma MM-mitali oli Mikaela Ingbergin keihäspronssi 1995. Sen jälkeen mitalin olivat voittaneet Pitkämäen lisäksi Aki Parviainen, Eduard Hämäläinen, Arsi Harju ja Tommi Evilä.

Juttua muokattu 25.8. klo 18.40: Wilma Murto kilpailee Zürichin Timanttiliigassa 30. elokuuta, ei 31. elokuuta, kuten jutussa aluksi väitettiin.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *