Urheilun kansainvälisen vetoomustuomiostuimen CAS:n on syytä varata maastohiihdolle oma kiintiöpaikkansa valitustapausten käsittelyissä, kirjoittaa Atte Husu. Avaa kuvien katselu Hiihtäjät eivät
Kerttu Niskasella on mahdollisuus harvinaislaatuiseen saavutukseen maailmancupin päätöksessä. Jessie Diggins ei keskity omien sanojensa mukaan Kerttu Niskaseen, vaan kauniilla tekniikalla
Putinin mukaan ydinaseiden sijoittaminen Valko-Venäjälle ei loukkaa ydinsulkusopimuksia. Taktisten ydinaseiden käyttäminen ei välttämättä tarkoita, että siviiliväestö kärsisi. Avaa kuvien katselu
Pekka Rinteen näköispatsas julkistettiin Nashvillessa. Avaa kuvien katselu Nashvillen Predatorsin nykypelaajat poseerasivat Pekka Rinteen ja tämän patsaan kanssa. Kuva: Christopher
Pakkovoiton edessä ollut Lukko taisteli karmean jäähysumansa keskellä 2–1-kotivoiton HIFK:sta ja siirsi ratkaisua maanantaille Helsinkiin. – Lukolta tänään laadukasta alivoimaa,
Vaalijohtaja Arto Jääskeläisen huolena on, että koventunut kielenkäyttö ja uhkailu valuvat sosiaalisesta mediasta entistä enemmän teoiksi. Ehdokkaisiin kohdistuva häirintä on
Supertähti Connor McDavid otti vahvasti kantaa sateenkaaripaidoista kieltäytymiseen. Aleksander Barkov ei pystynyt samaan, kirjoittaa Tommi Seppälä. Avaa kuvien katselu Pride-tapahtumat
Zyskowiczin kimppuun käynyt mies löi tätä kasvoihin ja solvasi tätä. Zyskowiczin mukaan tekijällä oli selkeästi poliittinen motiivi. Avaa kuvien katselu