• 26 maaliskuun, 2023

Kansainvälisten hiihtopomojen toiminta hakee surkuhupaisuudessaan vertaistaan, maastohiihdon suurin ongelma ovat sen päättäjät


Urheilun kansainvälisen vetoomustuomiostuimen CAS:n on syytä varata maastohiihdolle oma kiintiöpaikkansa valitustapausten käsittelyissä, kirjoittaa Atte Husu.

Iivo Niskanen hiihtää yhdistelmäkilpailussa Planican MM-kisoissa.

Hiihtäjät eivät ole olleet mielissään Kansainvälisen hiihtoliiton viime vuosien uudistuksista. Kuva: Tomi Hänninen – Chilipictures

24. marraskuuta 2023. Päivämäärä muistiin. Tuolloin maastohiihto siirtyy uuteen aikakauteen, kun fluorivoiteiden käyttökielto on voimassa ensi kertaa Rukan maailmancupissa.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tiedotti fluorikiellon aloittamisesta keskiviikkona. FIS on vakuuttanut loppuvuodesta 2019 alkaen vuosittain, että kielto tulee voimaan ensi kaudella ja että kieltoa valvoa testilaite toimii. Käytännön rintamalla on kuitenkin ollut hiljaista.

Sinänsä keskiviikon tiedote ei tarjonnut mitään uutta. Tällä kertaa erilaista oli vain, että Keski-Euroopassa vahvan markkina-aseman saavuttanut Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU yhtyi FIS:n julistukseen kiellon voimaantulosta.

Kieltää lailliset tuotteet

Toteutuu kielto tai ei, FIS:n johtoporras ei saa saagasta puhtaita papereita. Liitto sai laajaa kritiikkiä jo kolme vuotta sitten, kun se ryhtyi ajamaan kieltoa kuin käärmettä pyssyyn lajiväen ja tutkijoiden perustellusta kritiikistä huolimatta. Yle Urheilu teki aiheesta laajan selvityksen keväällä 2020.

Näistä huolimatta FIS on rummuttanut kieltoa eteenpäin vedoten ihmisen terveyteen ja ympäristöön esittämättä väitteilleen konkreettisia perusteluja.

Nyt kiellettävät fluorivoiteet ovat lainmukaisesti valmistettuja. Toisin sanoen: FIS rajoittaa voidemarkkinoilla toimivien tahojen elinkeinotoimintaa, mistä se on saanut kanteluita Euroopan unionin komissiolle.

Fluorilla voideltu suksi.

FIS:n päätöksestä huolimatta jatkossakin kauppojen hyllyiltä löytyvillä fluorivoiteilla on voitettu kaikki hiihdossa jaossa olleet arvokisamitalit 1980-luvun lopulta alkaen. Kuva: Getty Images/iStockphoto

EU on rajoittamassa fluorin käyttöä koskevaa lainsäädäntöään aikaisintaan vuonna 2026. Huippuhiihdon parissa toimivat tahot ovat painottaneet alusta alkaen, etteivät ne ole fluorikieltoa vastaan vaan haluavat toteuttaa lajin mullistavan muutoksen rauhassa ja pieteetillä.

Fluori on voideaineista ylivertainen luisto-ominaisuuksiltaan sekä kyvyltään hylkiä vettä ja likaa. Jottei kenellekään jäisi epäselväksi, urheilijoiden kemiallisella douppaamisella ei päästä lähellekään vastaavan kokoluokan hyötyjä, joita fluori tarjoaa oloissa, joissa leijonanosa maailmancupista ja arvokisoista hiihdetään.

Eri kilpailuissa eri säännöt

Kuten Yle Urheilu avasi joulukuussa, kansallisilla hiihtoliitoilla kiellon hintalappu on jo ennen voimaantuloaan noussut satoihintuhansiin euroihin.

Fluorikieltoon ovat pystyneet valmistautumaan vain suuret hiihtomaat, joilla on ollut resurssiensa ansiosta mahdollisuus pyörittää testausrumbaa normaalin toiminnan sivussa. Maiden eroista kertoo jotain, että FIS:n viime kesänä järjestämässä testitilaisuudessa Tshekin hiihtoliiton huoltojoukot nukkuivat henkilöautossa säästääkseen hotellikuluissa.

Lajissa ei ole yhtä hyvin voimasuhteita tasoittavaa tekijää kuin fluorivoiteet. Tämä pätee tasosta riippumatta, aikuisten absoluuttisesta kärjestä aina juniorisarjoihin.

FIS tiedotti, että fluorikielto tulee käyttöön maailmancupissa ja arvokisoissa, muttei kertonut mitään muiden kilpasarjojen käytännöistä. Valistuneiden tahojen arvioiden mukaan syynä on, että kieltoa valvova laite maksaa noin kymmenentuhatta euroa.

Suksia rivissä maastohiihtomaajoukkueen huoltorekassa.

Jokaisella huippumaalla on varastossaan fluorivoiteita kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Kuva: Tomi Hänninen

Kysymys pysyy siis edelleen samana kuin vuonna 2019: mihin kilpasarjaan lainmukaisten fluorivoiteiden kiellon raja vedetään? Varmaa on, että eri kilpailuissa hiihdetään eri säännöillä.

Todennäköistä on myös, että Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS saa ensi kaudella pöydälleen useita käsittelytapauksia laitteen luotettavuuteen ja rangaistuksiin liittyen.

– Ensimmäistä CAS-casea odotellessa…, pitkään alalla vaikuttanut hiihtovaikuttaja lähestyi allekirjoittanutta keskiviikkona, kun FIS oli julkaissut tiedotteensa.

Ongelmien aiheuttaja, ei ratkaisija

Vaikka lajiväen silmissä FIS:n toiminta on saanut viime vuosina surkuhupaisia piireitä, fluorikielto on vain yksi luku sarjassa paljon kritisoituja päätöksiä.

Urheilijat ja valmentajat ovat tuominneet laajalti täksi kaudeksi lanseeratun maailmancupin pistelaskuuudistuksen, joka palkitsee menestyjien sijaan ruhtinaallisesti keskikastia.

FIS runnoi täksi kaudeksi läpi myös matkauudistukset urheilijoiden vastustuksesta huolimatta.

Maastohiihdolla on lähivuosina ratkaistavanaan monta ongelmaa, mutta toistaiseksi FIS näyttäytyy ennemmin ongelmien aiheuttajana kuin ratkaisijana.

Viime vuosien trendi huomioiden on aiheellista kysyä, olisiko kansainvälisten hiihtopomojen aika ottaa kenttäväki mukaan nykyistä tiiviimmin päätöksentekoon lajin tulevaisuudesta.

Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Voit keskustella aiheesta maanantaihin 26.3. klo 23 asti. Tarvitset kommentin kirjoittamiseen Yle-tunnuksen.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *