• 13 maaliskuun, 2023

Naisten kohukisasta saattaa tulla Eveliina Piipon mitalimatka – Aino-Kaisa Saarinen innostui näkemästään: ”Jatkoon”


– Mielenkiintoinen ja jännittävä kilpailu. Yhden kisan perusteella voi sanoa, että jatkoon.

Tätä mieltä Yle Urheilun asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen oli kaikkien aikojen ensimmäisen naisten 50 kilometrin maailmancupkisan jälkeen.

Legendaarisen Holmenkollenin maastoissa hiihdetty kisa herätti etukäteen paljon epäilyksiä. Myös kisan ajankohta herätti kritiikkiä.

Vain kahdeksan päivää aiemmin MM-kisoissa oli hiihdetty 30 kilometrin kisa. Holmenkollenin viidellekympille starttasi vain 32 urheilijaa.

Kisa oli kuitenkin jännittävää kestävyysurheilun juhlaa. Kärkisijat ratkaistiin maalisuoralla kuuden urheilijan kirikamppailussa. Voiton vei hieman yllättäen Norjan Ragnhild Haga, jota ei tunneta varsinaisena kiritykkinä.

Kisan sisällä oli mielenkiintoisia tarinoita. Esiin nousi erityisesti Norjan 21-vuotias Margrethe Bergane, joka teki kisan aikana useita nykäyksiä. Monet urheilijat olivat jo pudota kyydistä, mutta taistelivat itsensä takaisin ryhmään.

– Porukkaa tippui tasaisesti matkan varrella. Esimerkiksi Eveliina Piippo meinasi pudota pääletkasta monta kertaa, mutta hän pystyi hiihtämään eron kiinni. Suomalaisittain se oli jännittävää, Saarinen sanoo.

Ragnhild Haga.

Naisten kisan voittaja ratkesi vasta loppuvenytyksessä Kuva: EPA-EFE

Ruotsalaiset Ebba Andersson ja Frida Karlsson vetäytyivät kisasta vilustumisoireiden takia.

– Eivät siitä oikeastaan puuttuneet kuin nuo kaksi. Ehkä Krista Pärmäkoski myös, Saarinen huomauttaa.

Saarinen uskoo, että naisten oli ensimmäisellä kerralla haastavaa arvioida sitä, millaista vauhtia uskaltaa lähteä pitämään.

– Jos vaikka Ebba ja Frida olisivat olleet mukana ja olisivat yrittäneet eroon, olisivatko he jaksaneet? Se, että siinä on kaksi urheilijaa, ei ole kovin tukeva alusta verrattuna kymmenen hengen porukkaan, jossa vetäjää pystyy vaihtamaan.

Margrethe Bergane.

Margrethe Bergane (arkistokuvassa) teki 50 kilometrin kisassa kovasti töitä. Kuva: IMAGO/Nordphoto/ All Over Press

Piipon mitalimatka?

Kisan aikana oksentanut Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena kahdeksas. Ilahduttavinta suomalaisantia oli kuitenkin 40 kilometriä kärkiryhmässä pysynyt Eveliina Piippo. Hän ylsi ensimmäistä kertaa urallaan maailmancuptasolla kymmenen parhaan joukkoon.

Kuten Saarinen jo edellä totesi, Piippo taisteli monta kertaa itsensä takaisin kärkiryhmään mukaan.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS päättää keväällä tulevien MM-kisojen matkavalikoimasta. FIS:n pyrkimyksenä on saada miehille ja naisille samat matkat.

Vuoden 2025 Trondheimin MM-kisoissa naiset voivat siis hyvinkin hiihtää 50 kilometrin matkan. Kaksissa edellisissä MM-kisoissa pitkä matka on hiihdetty perinteisellä. Seuraavissa se vedetään vapaalla hiihtotavalla.

Piippo on selvästi parempi kyseisellä tyylillä. Monen vaikean vuoden jälkeen nousujohteisen kehityskäyrän löytäneelle 24-vuotiaalle hiihtäjälle matka voisi olla hyvin suotuisa.

Onko 50 kilometrin vapaan kisa Eveliina Piipon mitalimatka tulevaisuudessa?

– Mahdollisesti voisi ollakin. Tässäkin kuitenkin nähtiin, että lopussa pitää löytyä kirivaihde. Eveliina tietää itsekin, että kunnon rytminvaihto pitää saada tuohon loppuunkin. Väsyneenäkin pitää jaksaa tehdä kunnon spurtti.

Planican normaalimatkoilla paras alle 30-vuotias suomalainen oli 15:nneksi yltänyt Eveliina Piippo, 24, neljän vuoden takainen nuorten MM-mitalisti.

Eveliina Piipolla on kova kestävyyskapasiteetti. Hänellä on potentiaalia kehittyä kovaksi tekijäksi 50 kilometrin vapaalla. Kuva: Tomi Hänninen/Yle

Nousiainen väläyttää kovaa ideaa

Jos naisten 50 kilometriä oli mielenkiintoinen koitos, vastaavasti miesten kisa oli Norjan puuduttavaa hallintaa. Kymmenen parasta tulivat Norjasta.

Yle Urheilun asiantuntija Ville Nousiainen sanoo, että nykyään oikeastaan vain William Poromaa pystyy haastamaan norjalaisia vapaalla hiihtotavalla. Vielä joitakin vuosia sitten esimerkiksi Sveitsin Dario Cologna kukisti norjalaisia vapaan pitkillä matkoilla.

– Muutama ranskalainen pystyy onnistuessaan haastamaan. Heidän pitää kuitenkin käyttää luovuutta. Ranskalaisilla pitää olla aivan huippupäivä ja norjalaisilla huono päivä, jotta se onnistuisi.

Krüger hiihti Holmenkollenin 50 kilometrin kilpailun voittoon

Norjalaisten kesken kilpailu voitosta ja kärkisijoista oli kuitenkin tiukkaa aina maaliin asti. Kisassa oli mukana 12 norjalaista.

Arvokisoissa maakintiö on neljä urheilijaa per maa. Nousiainen liputtaa kovemman kilpailun puolesta.

– Ei siinä ole mitään järkeä, että on vain neljä ja mahdolliset voittajat istuvat kotisohvalla. Kun puhutaan maailmanmestaruuskisoista, maailman parhaimpien hiihtäjien pitäisi hiihtää siellä kilpaa.

Lähtisitkö siis sille linjalle, että esimerkiksi MM-matkalla olisi yhdestä maasta enemmän kuin neljä urheilijaa?

– Melkein, jos muuten ei ole riittävän paljon hiihtäjiä. Ei hiihtomaita ole tällä hetkellä niin paljon, että ne tukkisivat sen paikan.

– Se ei auta kuitenkaan ketään muuta kuin Norjaa.

Maastohiihdon kohdalla on puhuttu toisinaan niin sanotusta maantiepyöräilyn mallista. Pyöräilyssä urheilijat kilpailevat tallien riveissä arvokisoja lukuun ottamatta

Nousiainen ei syty kyseisestä ideasta. Hän muistuttaa, että pyöräilyssä on selvästi enemmän kilpailevia maita.

– Sittenkin olisi pelkästään norjalaisia. Muut jäisivät entistä enemmän varjoon. Jos huipulla ollaan pelkästään esimerkiksi suksitalleina, se saattaisi rampauttaa juniorityön. Se on varmasti jonkinlainen mahdollisuus, mutta sitä pitää jalostaa todella pitkälle.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *