• 30 maaliskuun, 2023

Taktinen äänestäminen voi johtaa yllättävään lopputulokseen Suomen vaalitavan vuoksi


Keskustelu vaalitaktikoimisesta on asiantuntijoiden mukaan selkeästi lisääntynyt nykyisten eduskuntavaalien alla.

Vaalitoimitsija Siiri Hytönen laittaa äänestyslippua kuoreen.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona 22. maaliskuuta 2023. Espoossa Olarin Prisman ennakkoäänestyspaikassa joutui hieman jonottamaan äänestämään. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Jimi Holmberg,

Sanel Sivac

Ylen ja Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) viimeisimpien kannatuskyselyiden mukaan suurten puolueiden välinen ero ennen sunnuntain eduskuntavaaleja mahtuu yhden prosenttiyksikön sisään. Voi olla hyvin pienestä kiinni, kuka johtaa Suomen seuraavaa hallitusta.

Julkisessa keskustelussa toistuu kaksi hallituspohjaa: SDP:n ja kokoomuksen johtama sinipunahallitus sekä kokoomuksen ja perussuomalaisten porvarihallitus. Tämä saa äänestäjät pohtimaan tarkemmin, ketä he äänestävät.

Esimerkiksi vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat saattavat pohtia, pitäisikö heidän äänestääkin SDP:tä, jotta se varmasti voittaa vaalit ja estää porvarihallituksen syntymisen.

Vaalitaktikoinnilla voi kuitenkin olla Suomen vaalijärjestelmässä yllättäviä seurauksia.

1. Mitä vaalitaktikointi on?

Taktikoinnilla pyritään estämään tietynlaisen hallituspohjan syntyminen.

Äänestäjät valitsevat suosikkinsa sijasta puolueen, jonka uskovat olevan paras estämään toisia puolueita pääsemästä valtaan. Sen sijaan että äänestäisi jonkin puolueen puolesta, äänestetäänkin toista puoluetta vastaan.

2. Miksi vaalitaktikoinnista puhutaan juuri nyt?

Puolueiden väliset erot ovat kärjistyneet, eivätkä kaikki suostu hallitukseen toistensa kanssa.

Sosialidemokraatit sanovat olevansa ainoa vaihtoehto oikeistohallitukselle. Tästä syystä SDP kannustaa kaikkia oikeistopolitiikkaa vastustavia keskittämään äänensä SDP:lle, jotta heistä tulisi Suomen suurin puolue.

Esimerkiksi vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat saattavat äänestää SDP:tä, jotta Suomeen ei syntyisi oikeistokonservatiivista hallitusta. Vaalien jälkeen suurin puolue aloittaa hallituksen muodostamisen ja lähtee vetämään hallitusneuvotteluja.

Perussuomalaiset taas haluavat kerätä koko konservatiivikentän äänet taakseen, jotta puolestaan vasemmistohallitusta ei pääsisi syntymään.

3. Vaalitaktikointi voi johtaa odottamattomiin lopputuloksiin

Vaalitaktikointi voi olla arvaamatonta johtuen suomalaisesta vaalijärjestelmästä.

Ehdokas ei välttämättä tule valituksi, ellei koko hänen puolueensa saa tarpeeksi ääniä.

Esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Lapin vaalipiirissä lähes 8 000 ääntä saanut ääniharava Riikka Karppinen jäi rannalle, mutta monta tuhatta ääntä vähemmän saanut keskustan Markus Lohi pääsi sisään.

Tämä johtuu Suomessa käytettävästä D’hondtin vaalitavasta, jossa puolueen eniten ääniä saanut ehdokas saa vertailuluvukseen koko äänimäärän, toiseksi tullut siitä puolet ja niin edelleen.

Keskusta on Lapissa vihreitä paljon suurempi puolue, ja Lohen vertausluku oli yhdeksän ääntä suurempi kuin Karppisella. Jos yhdeksän vihreitä normaalisti äänestävää henkilöä äänesti taktisesti esimerkiksi SDP:tä, olisi se tarkoittanut sitä, että heidän äänensä vei Karppiselta eduskuntapaikan.

4. Mieti tarkasti, mitä haluat taktikoinnilla saavuttaa

Ennen kun lähdet taktikoimaan vaaleissa, kannattaa pohtia mitä tavoittelet taktikoinnilla.

Jos tahdot edistää tiettyjä arvoja, voi olla yksinkertaisinta äänestää itselle sopivinta puoluetta. Jos haluat vastustaa jotain puoluetta, äänten keskittäminen toiselle puolueelle voi olla kannattavaa – kunhan tarpeeksi moni tekee niin.

Voit keskustella aiheesta 31.3. klo 23 asti.

Kuuntele Uutispodcast:



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *