Brasilialaislegenda Martan ura päättyi keskiviikkona, kun Brasilia jäi alkulohkoon MM-kisoissa. Panama taipui Ranskalle, mutta Marta Cox täräytti yhden MM-kisojen hienoimmista
Yhdistyksen perustaminen viittaa siihen, että Mika Aaltola tavoittelisi presidenttiehdokkuutta valitsijayhdistyksen avulla. Avaa kuvien katselu Mika Aaltolan odotetaan kertovan torstaina tai
Italia päästi Etelä-Afrikan tasoihin avauspuoliajalla erikoisen virheen avulla. Avaa kuvien katselu Lucia Di Guglielmo kävi tsemppaamassa Orsia oman maalin jälkeen.
Saksalainen bussijätti avasi reittiyhteyden Vaasan ja Varsovan välille heinäkuun lopussa. Se ei välttämättä jää yhtiön ainoaksi Suomessa. 40 maassa operoivan
Suomen rugby union -maajoukkueen huhtikuinen nousu historiansa korkeimmalle tasolle Conference 1 -sarjaan johtui osittain uusiseelantilaisesta oluesta ja talkoohengestä. Maajoukkuevalmennus kaipasi
Turve on peräisin voimalaitosrakentamisen alle jääneiltä turvesoilta ja tukit uiton ajalta. Poisto-operaation vuoksi järven pinta voi nousta sallittuun maksimikorkeuteen. Ontojoesta
HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas myöntää, että seura tarvitsee uuden maalivahdin loukkantuneen Dejan Ilievin tilalle. Moldea lähdetään kaatamaan tiiviin puolustuksen kautta.
Kimmo ja Henna Kyttälä tekivät kahdeksan vuotta sitten ison päätöksen väsyttyään arkeensa Suomessa. Nelihenkinen perhe muutti Espanjan Torreviejaan. – Otimme
Myhinpää ja Västilä palaavat Jyväskylän MM-ralliin Kilpailujohtaja Kai Tarkiainen kertoo Ralli-illan ennakkolähetyksessä, että joka vuosi Jyväskylän MM-ralliin on tarkoitus tehdä