• 2 elokuun, 2023

Kalle Välimäki koki Uudessa-Seelannissa upean eleen – paikalliset joivat hirvittävän määrän olutta auttaakseen suomalaista


Suomen rugby union -maajoukkueen huhtikuinen nousu historiansa korkeimmalle tasolle Conference 1 -sarjaan johtui osittain uusiseelantilaisesta oluesta ja talkoohengestä.

Maajoukkuevalmennus kaipasi Conference 2 -sarjan ratkaisupeliin Andorraa vastaan fyysistä etumiestään Kalle Välimäkeä.

Vuonna 2020 urheilutoimittajien liiton parhaaksi suomalaiseksi rugbynpelaajaksi valitsemaa Välimäkeä ei ollut aivan yksinkertaista saada mukaan, sillä hän asuu Uudessa-Seelannissa.

Lennot Eurooppaan ovat kalliita, eikä maan korkeimmalla amatööritasolla pelaava suomalaishuippu ole päässyt maajoukkuepeleihin kuin silloin tällöin.

Välimäki rahoittaa pelaamisensa työskentelemällä keittiömestarina. Hän mainitsi tärkeästä pelistä ravintolansa omistajalle, joka tarttui toimeen. Ravintolaan tilattiin paikallispanimolta kolme 50 litran tynnyriä olutta, joka nimettiin Flying Finniksi eli lentäväksi suomalaiseksi.

Ravintolan hanoista myydyn oluen tuotot laitettiin Välimäen matkakassaan. Lisäksi myytiin rugbypaitoja ja perustettiin varainkeruukampanja nettiin.

Näin saatiin kolehti kasaan ja Välimäki Andorraan.

– Tämän alueen ihmiset ovat hyvä ja lojaali asiakaskunta. He olivat päivittäin juomassa olutta ja ostamassa paitoja, Välimäki kertoo Yle Urheilulle.

Myös joukkuekaverit ja oma seura ostivat paitoja.

– Oli hieno nähdä, miten täältä Uudesta-Seelannista löytyi tukea, näkee maan rakkauden rugbyyn. Vaikka on tällainen pieni maajoukkue, yhteisö tukee omiaan ja lähettää kokin Suomeen ja Andorraan pelaamaan rugbyä.

Kalle Välimäki kuvassa.

Rugby on uusiseelantilaisille rakas laji. Kuva: Kalle Välimäki

Välimäen vahvistama Suomi voitti ottelun 31–23 ja nousi Rugby Europen kakkoskonferenssista ykköskonferenssiin. Tasolle, jossa se ei ole koskaan aiemmin pelannut. Conference 1 on miesten kolmanneksi korkein sarjataso Euroopassa.

19-vuotiaana maajoukkueessa aloittaneen Välimäen mukaan Suomen tekeminen parempaa kuin koskaan aiemmin.

– On ihan yö ja päivä, mikä meininki siellä tällä hetkellä on. Monet pelaajat ovat lähteneet ulkomaille hakemaan kokemusta ja tuoneet oppinsa mukanaan Suomeen. On hieno nähdä, kuinka pitkälle on päästy. Toivo on suuri, että pääsisimme joku päivä karsimaan MM-kisoihin.

Kalle Välimäki pelaa rugbya.

Välimäki pysäyttämässä Andorran pelaajaa. Kuva: Kalle Välimäki

Kokaten kohti ammattilaisuutta

Hämeenlinnan Iittalasta kotoisin oleva Välimäki aloitti Rugbyn 18-vuotiaana Linna Rugbyssä kymmenisen vuotta sitten. Seuran valmentajana toimi Uuden-Seelannin Aucklandista lähtöisin ollut Ray Dickson, joka kehotti Välimäkeä kokeilemaan siipiään Dicksonin kotimaassa.

Muutaman Suomen mestaruuden ja maajoukkuevuoden jälkeen Välimäki koki saavuttaneensa Suomessa sen, mitä pienessä lajissa voi saavuttaa.

– Halusin vielä maailmalle katsomaan, miten rahkeet riittävät. Sitten löysin pelaaja-agentin kanssa seuran 1,5 tunnin päästä Christchurchista, pikkukaupungista nimeltä Methven, ja päädyin sinne pelaamaan maaliskuussa 2017 ensimmäistä kertaa.

Välimäki on pelannut Uudessa-Seelannissa kolme vuotta korkeimmalla amatööritasolla. Etumiehenä pelaavan Välimäen tavoite on päästä ensimmäisenä suomalaismiehenä lajin ammattilaispelaajaksi.

– Kyllä se unelma vielä elää. Pelipaikkani pelaajat parantavat iän myötä. Monet ammattilaispelaajat, joihin olen päässyt tutustumaan, sanovat, että he ovat lyöneet läpi vasta 28–30-vuotiaina. On se silti kova haaste. Kilpailu on niin järjettömän kovaa.

Kalle Välimäki pelaa rugbya.

Välimäki jahtaa yhä unelmaansa ammattilaisuudesta. Kuva: Kalle Välimäki

Viisi uusiseelantilaisjoukkuetta pelaa ammattilaissarja Super Rugbyssä, jossa on joukkueita myös Australiasta, Fidziltä ja Polynesiasta. Seuraava taso on The National Provincial Championship.

Välimäki pelaa korkeimmalla amatööritasolla Metro Premiershipissä Christchurchin joukkueessa.

– Pelaan viikoittain ihmisiä vastaan, jotka haluavat päästä siihen rinkiin mukaan. Se on mukavaa, mutta kovaa kilpailua. Kyllä unelma vielä elää, ja uskon itseeni ihan täysin, että se joku päivä toteutuu.

Välimäki ei saa Rugbystä elantoaan, joten hän paiskii täysiä työpäiviä keittiömestarina kotinsa lähellä olevassa ravintolassa.

– Tuntuu että on kaksi täyspäiväistä työtä, kun treenaa. Uskotaan ja nautitaan prosessista, kun sitä pystyy vielä tekemään.

Kalle Välimäki kuvassa.

Välimäen pelipaikka on etumies, joka vastaa usein joukkueensa kontaktipelaamisesta. Kuva: Kalle Välimäki

Rugbyhullu kansa

Uusiseelantilaiset ovat rugbyhullua kansaa. Varsinkin maajoukkue, All Blacks, yhdistää ihmisiä.

– Se on niin kuin jääkiekko meille suomalaisille. Sitä ihannoidaan eri tavalla täällä. Koko kansa liimautuu television ääreen, kun maajoukkueesta puhutaan jotain.

Maajoukkueen ottelut ovat kansanjuhlan paikka. Välimäen ravintola ei näytä pelejä televisiossa, joten All Blacksin pelatessa paikka on tyhjillään.

Välimäen mukaan naisten rugbymaajoukkueesta Black Fernsistä on alkanut viime vuosina tulla yhtä suosittu kuin miesten maajoukkueesta. Ferns voitti kotikisoissa 2021 MM-kultaa.

Seuraavaksi suosituin laji Uudessa-Seelannissa on kriketti. Myös koripallo on melko suosittua. Jalkapallo sen sijaan ei ole valtion kärkilajeja. Maan ainoa ammattilaisjoukkue Wellington Phoenix pelaa Australian pääsarjassa A-liigassa.

Välimäen mukaan jalkapalloa kuitenkin seurataan sivusilmällä.

– Tuntuu, että kaikki tietävät jalkapallosta jotain. Kaikki tietävät Valioliigajoukkueet ja jotain Mestarien liigasta.

Suomalaispelaaja uskoo, että MM-kisat lisäävät jalkapallon kiinnostavuutta paikallisten silmissä.

– Sama nähtiin naisten rugbymaajoukkueen suosiossa ja naisten harrastajamäärässä MM-kisojen jälkeen.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *