- 10 maaliskuun, 2023
16-vuotiaat löivät ja pelottelivat koulukavereitaan väitetyn ”rottailun” vuoksi Espoossa – oikeus tuomitsi pahoinpitelystä ja uhkailusta
Kolme yläkouluikäistä nuorta on tuomittu päiväsakkoihin joko syyllistymisestä laittomiin uhkauksiin nuorena henkilönä tai pahoinpitelystä nuorena henkilönä.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan kaksi espoolaisnuorukaista on syyllistynyt pahoinpitelyihin. Lisäksi toinen heistä on syyllistynyt laittomaan uhkaukseen uhriaan kohtaan.
Tuomion mukaan tekohetkellä 16-vuotiaat pojat syyttivät heitä vuotta nuoremman pojan ”rottailevan” eli paljastaneen heidän myyvän tupakkaa. 15-vuotias poika tunsi häntä syytelleet pojat ennalta, sillä he kävivät kaikki samaa yläkoulua Espoossa.
Oikeuden mukaan toinen pojista löi koulun tiloissa 15-vuotiasta uhria, joka Jorvin sairaalan lääkärin mukaan sai kuhmun ja ruhjeen otsaansa. Pahoinpitely tapahtui joulukuussa 2021.
Toinen pojista puolestaan lähetti tammikuussa 2022 väkivallalla uhkaavan viestin pahoinpitelyn uhriksi joutuneelle 15-vuotiaalle, jonka vuoksi uhrilla oli perusteltu syy pelätä.
Nöyryyttämistä ja videointia
Oikeus antoi tuomion molemmille tekojen aikaan 16-vuotiaille pojille myös toisesta tapauksesta, jossa he osallistuivat yhdessä eri pojan nöyryyttämiseen. Toinen heistä löi uhria ainakin neljä kertaa ja toinen videoi tapahtuman tammikuussa 2022.
Kyseisessä tapauksessa tuomitut väittivät uhrin levittäneen heitä koskevia tietoja. Tuomitut vaativat uhrilta häntä uhkaamalla anteeksipyyntöä.
Oikeuden mukaan väkivalta ei kuvatun videon perusteella ollut kovin voimakasta, mutta siihen ja sen kuvaamiseen sisältyi myös nöyryyttäviä elementtejä. Oikeuden mukaan videolla kuuluvat muun muassa kahden käskyttäjän äänet, jotka vaativat uhria pyytämään anteeksi. Lyönnit tapahtuvat selvästi tämän tavoitteen aikaansaamiseksi.
Samaisia tekojen aikaan 16-vuotiaita poikia syytettiin myös muista rikoksista joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 väliseltä ajalta, mutta oikeus ei pitänyt niiden näyttöä riittävänä.
Päiväsakkoja ja kärsimyskorvauksia
Molemmat pojat kiistivät oikeudessa kaikki syytteet.
Oikeus tuomitsi toiselle pojista kahdesta eri pahoinpitelystä nuorena henkilönä 50 päiväsakkoa yhteensä 300 euroa sekä maksamaan uhrille kivusta ja särystä 100 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi hänet velvoitetaan osallistumaan pienellä osuudella oikeudenkäyntikuluihin.
Toinen poika sai tuomiot pahoinpitelystä nuorena henkilönä sekä laittomasta uhkauksesta nuorena henkilönä. Hänet tuomittiin maksamaan 40 päiväsakkoa, mikä tarkoitti hänelle yhteensä 240 euroa sekä korvaamaan uhrille kärsimyksestä 200 euroa viivästyskorkoineen. Myös hänet velvoitetaan osallistumaan pienellä osuudella oikeudenkäyntikuluihin.
Oikeus tuomitsi yläkouluikäiset rikoksista nuorina henkilöinä, jolloin tuomion asteikko on alhaisempi kuin täysi-ikäisillä.
Uhkailua esitutkinnan vuoksi
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi perjantaina myös toisen tuomion samassa espoolaisessa yläkoulussa tapahtuneisiin rikoksiin liittyen. Joulukuussa 2021 kahden 16-vuotiaan pahoinpitelemäksi joutunut poika oli epäiltynä törkeästä vahingonteosta vuonna 2021. Teosta epäiltiin myös tyttöä, joka kutsuttiin poliisin kuulusteltavaksi.
Tuoreen tuomion mukaan tuomittu oli pyrkinyt estämään tyttöä antamasta lausuntoa tai vaikuttamasta sen sisältöön esitutkinnassa. Lisäksi oikeus katsoi hänen uhanneen väkivallalla tyttöä esitutkinnassa annettujen lausuntojen vuoksi.
Oikeus katsoo, että teon aikaan 16 vuotta täyttänyt poika on uhannut uhria WhatsApp- ja Snapchat-viesteillään rikoksilla olosuhteissa, joissa uhatulla on ollut perusteltu syy pelätä turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Viestit ovat olleet aggressiivisia ja uhkaavia, niissä on varoitettu suoraan tai epäsuorasti väkivallasta.
Sen sijaan tapaukseen liittyvä syyte pahoinpitelystä nuorena henkilönä hylättiin riittävän näytön puuttumisen vuoksi. Tuomittu kiisti kaikki syytteet.
Poika tuomittiin laittomasta uhkauksesta nuorena henkilönä 20 päiväsakkoon yhteensä 120 euroa. Lisäksi hänet velvoitetaan maksamaan uhrille kärsimyksestä 400 euroa viivästyskorkoineen sekä osallistumaan oikeudenkäyntikuluihin hieman yli 270 euroa viivästyskorkoineen.
Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia.
Alaikäisten tekemä väkivalta on noussut tällä viikolla julkiseen keskusteluun. Viikon sisällä eri puolilla Suomea on uutisoitu useista alaikäisten tekemistä väkivaltarikoksista. Katso toimittaja Antti Kurron lyhyt kooste eri tapauksista.