• 22 kesäkuun, 2023

Janette Lepistö herkuttelee huoletta, kun mieli tekee – ”Meidän yhteiskuntamme on todella laihdutuskeskeinen”


Pesäpallon tähtiin kuuluva Janette Lepistö ohjaa urheilijoita ravitsemusasioissa Kuortaneen urheiluopistossa. Hän toivoo, että syömiseen liittyisi rennompi ilmapiiri.

Janette Lepistö syö jäätelöä koiransa kanssa.

Lepistö nauttimassa kesästä ja jäätelöstä karvaisen kaverin kanssa. Kuva: Janette Lepistö

Viikonvaihteessa Lapuan Virkiän pesisjoukkueen bussi kiertää jälleen satojen kilometrin pelimatkan. Janette Lepistö varustautuu hikiseen reissuun kokemuksella. Tankkaus on aloitettava viimeistään edellisinä päivinä etenkin helleaikaan. Reppuun kuuluvat pelikamojen lisäksi monipuoliset eväät.

Lepistön aamu alkaa hyvällä aamupalalla. Seuraava ruokailu on joko lounas tai pieni välipala, mikä riippuu aamutreenin ajankohdasta.

– Joskus teen smoothien mukaan. Eväänä on leipää, mysliä, jogurttia ja hedelmiä. Sellaista, joka kulkee hyvin mukana bussissa ja jota on helppo syödä reissussa, Lepistö kertoo.

Ruokalista on simppeli myös pelipäivinä. Virkiän reissuilla Lepistön energiansaannin takaa monille muillekin urheilijoille tuttu pasta, krumeluurit sikseen.

Janette Lepistö istuu bussissa.

Bussissa istuminen on Lepistölle tuttua puuhaa pelireissuilla. Silloin mukaan on pakattava tarpeeksi eväitä. Kuva: Janette Lepistö

Tankkausaikataulu on kehon sanelema. Kropan ruokakello hälyttelee Lepistöä syömään jotain käytännössä parin tunnin välein. Laillistetulle ravitsemusterapeutille käy kuitenkin säännöllisesti kuin suutarille, jonka lapset jäivät kengittä.

Juominen on ihan perusasia, mutta silti lyöjäjokeri huomaa lipsuvansa nestetankkauksesta etenkin pelimatkoilla, jolloin nestettä pitäisi saada riittävästi päivittäin.

– Se on itsellä haaste. Juomapullo jotenkin mukamas unohtuu siinä tai se ei ole saatavilla, Lepistö tunnustaa.

Tietoa ruuasta riittää

Kuortaneen urheiluopiston siviilityössään Lepistö ohjaa ravitsemusasioissa urheilijoita ja urheilijoiksi aikovia yli lajirajojen. Ravinto ja lepo ovat huippu-urheilussa yhtä olennaisia kuin oikeanlainen treenaaminen.

Vaikka ravintoasioista on jo valtavasti tietoa ja osaamista, Lepistö havahtuu haastattelussa siihen, kuinka oman lajin parissa ravitsemusasioista puhutaan.

– Yllättävän vähän ravinnosta itse asiassa. Enemmänkin voisi ja pitäisi, koska ravinto vaikuttaa niin olennaisesti suorituskykyyn. Pesäpallossa kuormitus ja kulutus on aika kova.

Janette Lepistö edessään ruokalautanen.

Lepistö päivätöissään Kuortaneen urheiluopistolla. Kuva: Janette Lepistö

Omalla urallaan hän muistelee ravintoajattelun kirkastuneen samoihin aikoihin, kun nuoresta pesäpalloilijasta oli muotoutumassa Superpesiksen lupaus.

Teini alkoi ymmärtää ravitsemuksen merkitystä ja opiskelemaan siitä lisää. Samalla alkoivat maistua harkitumpi ruokavalio ja suuremmat ateriamäärät.

Sittemmin ruuasta ja ravintopohdinnoista hän löysi myös oman alansa. Terveystieteiden maisteriksi valmistunut Lepistö on työskennellyt Kuortaneella ravitsemusasiantuntijan nimikkeellä viime syksystä alkaen.

Ruokaa lautasella.

Esimerkki Lepistön ruokalautasesta. Kuva: Janette Lepistö

Kehon kuva

Naisurheilijat ovat arvostelun kohteena suoritustensa, mutta valitettavan usein myös kehojensa takia. Pelaajilta Lepistö peräänkuuluttaa lempeyttä ja sallivuutta niin ravintoon kuin kehoon suhtautumiseen.

Lepistön mukaan suklaa ei siis ole sittenkään synti eikä napostelusta tarvitse syyllistää itseään.

– Pyrin vaikuttamaan omalla esimerkilläni siihen, että syömiseen liittyisi rento ilmapiiri. Meidän yhteiskuntamme on todella laihdutuskeskeinen. Ruokaan liittyy moralisointia ja se on todella harmillista ja haitallistakin.

Herkutteletko?

– Totta kai! Ei ole mitään kiellettyä ja sitä pyrin muistuttamaan muillekin. Kun ravitsemuksen peruspilarit ovat kunnossa, se on riittävää ja monipuolista, mahtuu mukaan kohtuullisissa määrin myös herkkuja, Lepistö sanoo.

Janette Lepistö lyömässä.

Lepistö on pelannut pitkän uran Superpesiksessä. Hän on pesäpallon kaksinkertainen Suomen mestari ja viisinkertainen lyöjäkuningatar. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Lepistö painottaa myös, ettei urheilijan syömistä ole tarpeen rajoittaa, koska usein haasteena on pikemminkin riittämätön energiansaanti. Syömistä rajoitetaan kehon muokkaamisen toivossa, mikä johtaa suorituskyvyn heikkenemiseen ja lisää loukkaantumisriskejä.

– Pesäpallo on mielestäni hyvä esimerkki lajista, jossa erilaisilla kehoilla voi menestyä. Eri rooleissa erilaisista ominaisuuksista on hyötyä.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *