Turve on peräisin voimalaitosrakentamisen alle jääneiltä turvesoilta ja tukit uiton ajalta. Poisto-operaation vuoksi järven pinta voi nousta sallittuun maksimikorkeuteen. Ontojoesta
HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas myöntää, että seura tarvitsee uuden maalivahdin loukkantuneen Dejan Ilievin tilalle. Moldea lähdetään kaatamaan tiiviin puolustuksen kautta.
Kimmo ja Henna Kyttälä tekivät kahdeksan vuotta sitten ison päätöksen väsyttyään arkeensa Suomessa. Nelihenkinen perhe muutti Espanjan Torreviejaan. – Otimme
Myhinpää ja Västilä palaavat Jyväskylän MM-ralliin Kilpailujohtaja Kai Tarkiainen kertoo Ralli-illan ennakkolähetyksessä, että joka vuosi Jyväskylän MM-ralliin on tarkoitus tehdä
Rosendal kuoli lyhyen sairauden seurauksena 58-vuotiaana. Avaa kuvien katselu Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva Kemiran pitkäaikainen toimitusjohtaja, vuorineuvos Jari Rosendal
Yhdysvaltojen jääminen alkulohkoon oli vain kymmenien senttien päässä. Yle Urheilun asiantuntija Mari Savolainen selventää hallitsevan maailmanmestarin ongelmia. Näin lähellä USA:n
Kotitalouksilla on petrattavaa viemärietiketin kanssa. Etenkin rasvaa päätyy yhä liikaa viemäriin. Rasva aiheuttaa viemäriverkostossa toistuvasti ongelmia. Kuopion Vedellä on herännyt
Korhonen vetäytyi miesten Euroopan-kiertueelta toukokuun alussa. Hän suunnittelee paluuta ensi kaudeksi. Viime aikoina useampi suomalaisurheilija on kertonut urheiluun liittyvästä uupumuksestaan.
Kunta on pelastanut kolme poikasta ja toimittanut ne vapaaehtoisten hoiviin. Lintujen hoitaja kritisoi sitä, ettei Pohjois-Suomessa ole tarjolla muuta kuin