- 16 kesäkuun, 2023
Slovenialaiset tietävät Suomesta vain Teemu Pukin – pääkaupungista löytyy silti saunakuninkaaksi kruunattu HJK-fani
LJUBLJANA. Kahden miljoonan asukkaan Slovenia on hämmästyttävän menestyksekäs urheilumaa.
Koripallon miesten Euroopan mestaruus sai maan sekaisin vuonna 2017. Luka Doncic on yksi NBA:n kirkkaimmista tähdistä.
Lentopallossa maa on ollut EM-hopealla kolme kertaa neljässä edellisessä turnauksessa. Eikä sovi unohtaa maantiepyöräilyn maailmantähtiä Primoz Roglicia ja Tadej Pogacaria. Mäkihypyssäkin menestystä sataa nykyään roppakaupalla.
Jalkapallo on jäänyt viime vuosina paitsioon. 2000-luvun alun menestysjakson aikana maa pelasi kahdesti MM-kisoissa ja kerran EM-kisoissa.
Nyt toiveet ovat korkealla. Uusi sukupolvi on osoittanut lupaavia merkkejä. Perjantaina Helsingin Olympiastadionilla Huuhkajat saa vastaansa joukkueen, joka ei ole hävinnyt vuoteen peliäkään.
Slovenialaisen jalkapallon erikoisohjelman Žoga je okroglan isä Luka Petric on seurannut joukkuetta läheltä koko sen historian ajan. Slovenia itsenäistyi vasta vuonna 1991 Jugoslavian hajottua.
– Kisoihin pääsy olisi valtava juttu. Kun niin tapahtuu, muu elämä ympärillä pysähtyy. Koitte saman varmasti Suomessa edellisten kisojen aikana, Petric kuvailee Yle Urheilulle.
Kasvanutta innostusta jalkapallon ympärillä on tosin vaikea havaita pääkaupunki Ljubljanan kaduilla. Ainoa merkki tulevista, tärkeistä Suomi- ja Tanska-otteluista ovat kadunvarsimainokset, joissa päätähtenä on maan suurin jalkapallotähti, Atletico Madridin maalivahti Jan Oblak. Huuhkajien onneksi hän ei tosin loukkaantumisen vuoksi pysty pelaamaan.
– Muut lajit nauttivat juuri nyt suurta suosiota, mutta jalkapallolla on aina asemansa Sloveniassa. Olen aina sanonut, että maajoukkue on kuin koko Slovenian seurajoukkue, etenkin kun joukkue pelaa hyvin. Silloin kaikki puhuvat jalkapallosta, Petric sanoo.
Kuulostaa tutulta. Harvassa Euroopan maassa maajoukkue yhdistää eri seurojen kannattajia samalla tavalla kuin Suomessa. Huuhkajien ottelut ovat suomalaisen jalkapallokalenterin odotetuimpia tapahtumia.
Perjantain ottelua innolla odottaa myös Ljubljanassa asuva, Slovenian maajoukkueen kannattajaksi esittäytyvä Niko Sommeregger. Hän on kotoisin pienestä Cerknican kylästä lähellä Postojnan maailmankuuluja tippukiviluolia.
– Slovenia rakentuu maana pienten kylien ympärille. Monella ei ole paikallista seuraa, jota kannattaa, joten maajoukkue on iso juttu, Sommeregger sanoo.
Kuten missä tahansa Euroopassa, maailman suuret jalkapallosarjat ovat suosittuja myös Sloveniassa. Monen suosikkijoukkue löytyy Englannin Valioliigasta tai naapurimaa Italian Serie A:sta. Sommereggerin suosikki löytyy yllättävästä suunnasta – hän vannoo nimittäin Helsingin Jalkapalloklubin nimeen.
– Olen suuri fani! Olin puoli vuotta vaihdossa Helsingissä ja tutustuin ihmisiin, jotka kannattavat HJK:ta. Olin hieman yllättynyt, kuinka lämpimästi he ottivat minut vastaan. Meillä oli hauskaa ja teimme vähän tyhmiä juttuja, mutta ei liian tyhmiä, Sommeregger nauraa.
Jalkapallon ja HJK:n kautta Sommeregger matkusti vierasotteluissa ympäri Suomea.
– Rovaniemi ja Maarianhamina olivat melko hardcore!
Sommeregger kertoo, että hänet kruunattiin Suomen kaveriporukassa saunakuninkaaksi. Siksi ei ole yllätys, että hänen suosikkipelaajansa HJK:sta on japanilainen Atomu Tanaka, joka kirjoittaa omaa saunablogiaan.
– Aivan kuten Tanaka, rakastan saunomista, Sommeregger vahvistaa.
Niko Sommeregger on poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Kun muilta slovenialaisilta kysyy, tietävätkö he mitään suomalaisesta jalkapallosta, on Teemu Pukin nimi yleisin ja usein ainoa vastaus. Jari Litmasen sentään moni muistaa. Nopeasti puhe kääntyy mäkihyppyyn, varsinkin Janne Ahoseen ja Matti Nykäseen. Urheilun ulkopuolelta Arto Paasilinnan romaanit ovat Sloveniassa suosittuja.
Toisaalta, tuskinpa kovin moni suomalainen osaisi nimetä montaakaan slovenialaista jalkapalloilijaa.
Yksi nimi on syytä painaa mieleen, eikä pelkästään perjantain ottelua ajatellen. 195-senttisestä hyökkääjäjärkäleestä Benjamin Seskosta, 20, voi hyvinkin tulla seuraava slovenialainen urheilun supertähti Doncicin, Roglicin ja Pogacarin rinnalle.
Seskoa on verrattu jopa Erling Haalandiin. Hänen urapolkunsa on toistaiseksi lähes identtinen, sillä Haalandin tavoin Sesko siirtyi nuorena kotimaastaan itävaltalaiseen Salzburgiin ja sieltä eteenpäin Saksan Bundesliigaan. Ensi kaudella Sesko pelaa Leipzigin paidassa.
– Hän on ottanut yhä suurempaa vastuuta maajoukkueessa ja tehnyt tärkeitä maaleja. Ryhmä on kokonaisuutena pelannut todella hyvin joukkueena ja osoittanut niitä yhtenäisyyden piirteitä, jotka ovat olleet läsnä jokaisessa menestyksekkäässä Slovenian joukkueessa, Luka Petric sanoo.
Šeškon maalit ovat siivittäneet Slovenian jo yli vuoden kestäneeseen tappiottomaan putkeen. Silti Petric lähestyy Suomi-ottelua maltillisesti. Huuhkajat nähdään Sloveniassa karsintojen päävastustajana.
– Voiton saaminen Helsingistä tulee olemaan todella vaikeaa. Tasapeli olisi loistava tulos, ei pelkästään pisteen takia vaan myös siksi, että Suomi ei saisi kolmea, Petric sanoo.
– Slovenia ei perinteisesti ole pelannut kovinkaan hyvin itsensä kanssa samankaltaisia, kovalla työmoraalilla varustettuja joukkueita vastaan. Olemme tavallisesti vahvoja niin sanotusti parempia joukkueita vastaan.
Näin on todella tappiottoman putken aikana ollut, sillä Slovenia on kohdannut esimerkiksi Ruotsin ja Norjan kahdesti. EM-karsinnat alkoivat voitoilla Kazakstanista ja San Marinosta, mutta nyt edessä ovat isot testit Suomea ja Tanskaa vastaan.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue kohtaa tänään EM-karsinnoissa Slovenian. Lähetys TV2:ssa ja Areenassa käynnistyy kello 18.15.