• 13 toukokuun, 2023

”Miksi tänä päivänä on niin tyhmiä ihmisiä”


Suomi kohtaa Saksan tänään jääkiekon MM-kisoissa klo 20.20. Ottelua seurataan hetki hetkeltä Yle Urheilun verkossa ja Yle-sovelluksessa.

TAMPERE. Pekka Kangasalusta saapuu tamperelaisen kisahotellin aulaan Saksan maajoukkueen t-paita yllään.

45-vuotias kokenut valmentaja vaikuttaa hyvin rauhalliselta siihen nähden, että hän pääsee valmentamaan MM-kisoissa lähes kotinurkillaan. Kangasalusta asuu reilun parinkymmenen kilometrin päässä Tampereen areenasta.

Hän ei ole ehtinyt intoilla asiaa sen enempää, sillä juoksevia asioita on ollut riittämiin.

– Eilen saavuimme tänne, ja laukutkin ovat vielä purkamatta. Pitäisi kotiinkin viedä pyykkiä pestäväksi. Ajatukset ovat arkisissa asioissa, Saksan apuvalmentajana toimiva Kangasalusta kuvaili Yle Urheilulle torstaina.

Saksa kohtaa Suomen jo alkulohkon toisessa pelissä lauantaina. Kohtaaminen on jo sen puolesta erityinen, että Kangasalusta kohtaa monia tuttuja kasvoja kaudelta 2017–18. Hän oli silloin Suomen apuna olympialaisissa ja MM-kisoissa.

– Kun Suomen peli on lähestynyt, tätä kaikkea on miettinyt pikkuisen enemmän. Varmasti paljon tunteita, paljon tuttuja vastustajan aitiossa sekä katsomossa.

– Ei osaa oikein vielä käsittääkään, miten ainutlaatuinen tilaisuus tämä on, että kaikki nämä asiat osuvat omalle kohdalle. Varsinkin Suomi-pelissä Maamme-laulun ja kansallislaulun aikaan on erilaisia tunteita. Olen hirveän ylpeä, että saan olla mukana.

Pekka Kangasalusta katsoo peliä.

Kangasalusta piti joukkueelle harjoituksia Tampereen areenassa torstaina. Kuva: Tomi Hänninen

Jokereissa kaksi kautta

Kangasalustan valmentajauralla on ollut viime vuosina monia käänteitä. Viisi vuotta sitten hänet palkattiin Jukurien päävalmentajaksi. Hän sai potkut vajaan kahden kauden jälkeen, mutta löysi sen jälkeen töitä Jokereista.

Kaikki päättyi viime keväänä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

– Kyllä minua harmittaa, että se päättyi, miten päättyi. Olisi ollut hienoa jatkaa valmentamista. Henkilökohtaisesti minulla ei ollut mitään pahaa sanottavaa.

– Tietenkin nyt ovat asiat toisin. Kaikki päätökset, mitä Jokerit teki, Suomi ylipäätään ja erilaiset yritykset tekivät, ovat mielestäni oikeita päätöksiä. Kenenkään ei kuulu olla Venäjällä tällä hetkellä.

Kaikki tiesivät, että vetäytyminen sarjasta oli ainut oikea ratkaisu. Totuus iski kuitenkin kovaa monille.

– Koppi oli täynnä epäuskoisia jätkiä, kun Jari Kurri ilmoitti, että tämä oli tässä. Se on sellainen muisto, jota en olisi välttämättä koskaan halunnut kokea. Se oli kuitenkin ainut oikea ratkaisu.

Lauri Marjamäki Jokereiden ja Dinamo Minskin ottelussa helmikuussa 2021.

Kangasalusta toimi Jokereissa Lauri Marjamäen valmennustiimissä. Kuva: All Over Press / Emil Hansson
Kangasalusta kaivaa kiekkoja maalista.

Kangasalusta oli ensimmäisen kerran Saksan maajoukkueessa marraskuussa. Kuva: Tomi Hänninen

Liigakortin varassa

Jari Kurrin ilmoituksesta ehti kulua vain muutama päivä, kun Kangasalusta oli Tony Virran kanssa Slovan Bratislavan valmennustiimissä Slovakian pääsarjassa. Kevät päätyi Slovakian mestaruuteen.

Sen jälkeen Kangasalusta sai odottaa pidempiaikaista valmennuspestiä monia kuukausia. Hän toki kävi vetämässä harjoituksia kesällä Columbus Blue Jacketsin kehitysleirillä, mutta oli marraskuuhun asti työttömänä.

– Vaikka Jokerit vetäytyi KHL:stä, siinä alkoivat huhut lennellä, että ensi vuonna ollaan suoraan SM-liigassa. Aika pitkään elin sen kortin varassa, että Jokereissa pysytään ja ollaan liigassa valmentajia, Kangasalusta sanoo.

Kun tämä vaihtoehto kariutui, Kangasalusta siirtyi hoitamaan tuolloin alle vuoden ikäistä lapsenlastaan.

– Lapsenlapsi oli minulle henkireikä. Sanoinkin tyttärelle, että niin pitkään kun minulla ei ole töitä, niin voin kyllä hoitaa, eikä tarvitse päiväkotiin viedä.

Pekka Kangasalusta tarkkailee peliä.

Kuva: Tomi Hänninen

Lähtö Saksaan oli kova paikka

Kangasalusta touhuili lapsen kanssa varhaisesta aamusta iltapäivään. Se oli tärkeää myös henkisesti.

– Sen sijaan, että olisin maannut kotona ja miettinyt syntyjä syviä, sain hoitaa häntä. En siinä kohtaa tajunnut, mutta jälkikäteen olen miettinyt, että se oli loistava juttu itselleni ja koko perheelle.

Kun Kangasalusta sai joulukuun alussa töitä Saksan pääsarjasta Bietigheim Steelersistä, kovimmin kolahti juuri pitkä välimatka lapsenlapseen.

– Neljä kuukautta kävin joka päivä hoitamassa ja yhtäkkiä lähdin Bietigheimiin kolmeksi kuukaudeksi. Se oli kova paikka lähteä, ei käy kieltäminen.

– Side tuli niin vahvaksi, että se oli varmasti suurin asia, mitä kaipasin Saksassa. Nyt olin taas kuukauden leirityksessä, ja pieni lapsi kasvaa aika nopeasti. Mielelläni olisin päivittäin mukana, mutta tämä on ammatinvalintakysymys.

Kangasalusta on puhunut myös saksalaiselle Bietigheim Zeitungille (siirryt toiseen palveluun) lapsenlapsestaan. Kangasalusta paljasti lehdelle mielialansa kohoavan tappiopelien jälkeen sillä, kun hän näkee videon lapsen touhuista.

– Hän tekee usein hauskoja asioita ja voin nauraa niille. Ne myös piristävät minua, kun olemme hävinneet pelin, hän sanoi lehdelle.

Tytärtä kuvailtiin mitalitelineeksi

Vaikka Kangasalustalle kotikisat ovat laatuaan ensimmäiset, perheelle ne ovat tuttuja. Hänen kaksi lastaan olivat viime vuonna töissä kotikisoissa.

Esimerkiksi Pekan tytär Ella piti mitalilautasta käsissään seremoniassa.

Kisojen jälkeen alkoi keskustelu siitä, onko enää nykypäivää, että nimenomaan naiset ovat jakamassa palkintoja mieskiekkoilijoille. Osa koki, että naisten taustalla seisominen ja hymyileminen esiinnellistää naisia. MM-kisojen viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Suvi Aherto kertoi tällöin päätöksen palkintoavustajista olleen kansainvälisen kisaorganisaation, joka vaati tehtävään nimenomaan emäntätiimiä.

Suomen kisaorganisaatio oli ehdottanut, että palkintoavustajina olisivat toimineet kisojen vapaaehtoiset (siirryt toiseen palveluun), eikä sukupuolella olisi ollut merkitystä. Sosiaalisen median keskusteluissa tilalle ehdotettiin esimerkiksi jääkiekkojunioreita.

Ella Kangasalusta totesi Ylelle, että kaikkein hämmentävintä oli, että ikävät kommentit tulivat vain sosiaalisessa mediassa ja suurimmaksi osaksi naisilta. Hän myös sanoi, ettei kukaan palkintoja jakaneista kokenut kisoissa vähättelyä tai esineellistämistä.

– Ihmiset näkevät meidät vain parin minuutin ajan televisiosta, ja ymmärrän toki, miltä se näyttää. Kisat olivat kuitenkin kaikille palkinnonjakoporukkaan kuuluneille kaikin puolin hieno kokemus.

Seremoniaan osallistuneita naisia kuvailtiin muun muassa mitalitelineiksi. Miten koit isänä tämän asian?

– Minua jotenkin vaan ihmetyttää, miksi ihmiset tänä päivänä… miten ne jaksavat. Eikö ole muuta tekemistä kuin kiinnittää tuollaisiin huomiota? Jos tytöt haluavat mennä sinne omasta tahdosta, miksi siihen pitää muiden ihmisten puuttua.

– Ei se minuun isänä vaikuttanut millään tavalla. Enemmän ärsytti, miksi tänä päivänä on niin tyhmiä ihmisiä, jotka näkevät vaivaa tuollaisista asioista. Lähtisivät vaikka kävelylle ja unohtaisivat tuollaiset.

Ellan lisäksi Kangasalustan perheen tyttäristä nuorin oli kisoissa töissä suuren yhteistyökumppanin kautta. Hänkin oli palkintoseremonian aikaan jäällä.

Ella Kangasalusta oli oikealla kuvassa.

Ella Kangasalusta (kuvassa oikalla) oli mukana jakamassa mitaleita pelaajille. Kuva: Tomi Hänninen

Kangasalusta kertoo, että Ella on myös tämän vuoden kisoissa mukana jakamassa palkintoja. Hän lienee ainakin Suomi–Saksa-pelissä.

– Veikkaan, että aika moni muukin haluaisi olla siinä roolissa. Ennen kaikkea tavata uusia ihmisiä. Näen pelkkiä positiivisia asioita siinä.

– Mielestäni siinä ei ole kyse eriarvoistamisesta ja mielestäni kukin tekee, kuten haluaa. Mutta tuntuu, että tänä päivänä mielensäpahoittajia riittää. Joka asiaan puututaan, ja se on huono suuntaus.

 Harold Kreis ja Pekka Kangasalusta Saksan penkin takana.

Harold Kreis ja Pekka Kangasalusta Saksan penkin takana. Kuva: Action Press/Shutterstock/All Over Press



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *