• 15 heinäkuun, 2023

Yökerhomies villitsee yleisurheilukisoissa – tapahtumaohjaajaa huolestutti, ymmärtääkö DJ lajin erikoisuudet


ESPOO. Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa keskiössä ovat luonnollisesti nuoret urheilijat. Tämä näkyy Espoossa esimerkiksi musiikin muodossa. Siis pikemminkin kuuluu.

Tapahtuman urheilijat ovat syntyneet vuosina 2001–2003. Hyvin rytmittävä Eurodance-musiikki on monen nuoren mieleen.

– Tämä on nuorille suunniteltu tapahtuma. Pitää olla heille suunniteltua musiikkia. Pitää olla huippufiilis ja hyvä energia, DJ Iiro ”iipro” Kajander kertoo.

Hyvä energia on todellakin Espoossa näkynyt. Yleisöä on ollut lehtereillä, mutta myös musiikki on luonut erittäin hyvän fiiliksen.

Yle Urheilun yleisurheiluasiantuntija Jaakko Ojaniemi on tykännyt.

– DJ on vetänyt todella hyvin. Hän osaa buustata aina sopivissa kohdissa, Ojaniemi kehuu.

Yökerhoista yleisurheilukentille

Nuorten EM-kisojen tapahtumaohjaaja Joona Haaralan vastuulla on suunnitella tapahtuma yhdessä DJ:n kanssa. Haralan mukaan Iiro Kajander päätyi tapahtuman musiikkivastaavaksi hieman yllättäen.

– Yleensä on ollut DJ:t, jotka ovat soittaneet yleisurheilukisoissa paljon. Jouduin parissa päivässä opettamaan hänet siihen, mitä yleisurheilussa tapahtuu. On esittelyt ja eri matkat, joissa pitää olla tietyt biisiit.

Haarala varoitteli Kajanderia, että tämä tulee olemaan aluksi ihan solmussa. Hän on kuitenkin omaksunut uuden roolin varsin nopeasti.

Kajander soittaa musiikkia tavallisesti yökerhossa. Miljöö onkin hyvin erilainen.

– Hän on soittanut paljon yökerhoissa. Halusin, että täällä on kunnon bileet. Suomessa on soitettu tapahtumissa vauhdikasta musiikkia iät ja ajat. Oli kuitenkin kiva kuulla, että hän on rutinoitunut yökerho-DJ, Haarala sanoo.

Joona Haarala.

Tapahtumaohjaaja Joona Haarala halusi Espooseen kunnon bileet. Kuva: Tomi Hänninen

Kisojen teemabiisit

Harala kertoo, että pitkillä ja lyhyillä matkoilla soitetaan erilaista musiikkia. Satasen juoksuissa ei ollenkaan.

Yksi kisojen korvamadoista on ratakierroksen matkoilla pauhaava takavuosien hittikappale Heaven on Earth.

Miksi esimerkiksi juuri tämä biisi on valittu jatkuvaan soittovirtaan?

– Se on niin makea, koska se on yhdistelmä sekä vanhaa että nuorekasta. Siinä on tosi korkea energia, Kajander sanoo.

Harala heittää, että biisiin on upotettu piiloviesti. Sitä siis kuullaan usein ratakierroksella.

– 400 metriä on hirveä matka. Se on taivaallisen kamalaa, Haarala letkauttaa maitohappomatkasta.

Myös Käärijän hitti Cha Cha Cha kaikunut Leppävaaran stadionin ämyreistä. Sitä soitetaan yleensä silloin, kun suomalainen on onnistunut hyvin.

DJ Iiro Kajander.

Iiro Kajander soittaa musiikkia myös kisojen mitaliseremonioissa. Kuva: Tomi Hänninen

Musiikki tekee tunnelman

Kymmenottelijana kelpo urheilu-uran tehnyt Jaakko Ojaniemi muistelee musiikin olleen tärkeä osa tunnelmaan pääsemisessä.

– Varsinkin silloin sai virtaa, kun oli omaan makuun sopivaa musiikkia. Täällä on ollut yleisesti hyvin fiiliksen musiikkia.

Lauantaina kultamitalinsa saanut moukarinheittäjä Silja Kosonen sanoo, että musiikki kuuluu yleisurheilukisaan.

– Kun kävelimme karsintaamuna Julia Kivisen kanssa kentälle, tuntui, että joku puuttui. Sitten tajusin, että se oli musiikki. Oli niin hiljaista. Kun tuli musiikkia, fiilis parani heti, Kosonen kertoo.

Urheilijoilta ei tule varsinaisesti musiikkitoiveita.

– Kiitos on monesti sitä, että urheilijat jammailevat tuolla. Eivät urheilijat osaa kohdistaa katsettaan sinne, mistä musiikki tulee. Tärkeää on se, millainen fiilis on koko päivän ajan, Kajander sanoo.

Kajander soittaa ensimmäistä kertaa yleisurheilukisoissa.

– Olen tykännyt suunnattoman paljon. Tämä on mukava haaste, sillä tämä on todella erilaista verrattuna siihen, kun soittaa yökerhoissa. Tässä seurataan koko ajan ohjelmaa, minkä lisäksi rakennetaan tunnelmaa ympärille.

Silja Kosonen.

Kultamitalinsa saanut Silja Kosonen sanoo, ettei yleisurheilukisa ole mitään ilman musiikkia. Kuva: Tomi Hänninen



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *