• 24 heinäkuun, 2023

Kalle Rovanperä pitää muita pilkkanaan, mutta ei välttämättä naura enää Jyväskylässä – asiantuntija avaa hurjaa tilannetta



Kalle Rovanperä on Viron valtias.”

Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki kiteyttää yksiselitteisesti Viron MM-ralliviikonlopun. Rovanperä otti kolmannen peräkkäisen Viron rallin voittonsa ennen kuin osakilpailu ensi vuodeksi poistuu MM-sarjan ohjelmasta.

Rovanperä voitti rallin 13 viimeistä erikoiskoetta eikä jättänyt selittelyille sijaa. Haapamäki ihailee Rovanperän kykyä pitää kärkivauhtia yllä erikoiskokeesta, tunnista ja päivästä toiseen. MM-sarjassa kuljettajien päivät voivat venyä jopa 20-tuntisiksi, kovan paineen alla.

– Kertoo pään kestävyydestä, että voi ajaa tuollaisen suoritteen yhtäjaksoisesti. Väliin ei mahtunut yhtään huonoa pätkää, Haapamäki hämmästelee.

Tämä on iso ero Rovanperän ja muiden kuskien välillä. Kun Rovanperä saa hurmoksen päälle, hän hallitsee tilanteen lähes täydellisesti. Maailmanmestarin virheet ja lipsahdukset ovat minimaalisia, ja hän naputtaa huippuaikoja liukuhihnalta.

– Muilla hurmos kestää jonkun aikaa kunnes se menee vähän yli, Kallella näin ei käy pitkässäkään juoksussa, Haapamäki kuvailee.

Tämä oli yksi harvoja TV-kuviin tallentuneita ”virheitä”, joita Kalle Rovanperä teki Viron MM-rallissa.

Rovanperä antoi läpi viikonlopun humoristisia haastatteluja ja oli silminnähden hyvällä tuulella. Haapamäki ehti ennen Power Stagea miettiä, meneekö ajaminen jo liikaa leikittelyn puolelle.

– Hän suomeksi sanottuna piti muita pilkkanaan, mutta paketti pysyi kasassa eikä ajaminen mennyt yliyrittämiseksi, Haapamäki sanoo.

Kokenut rallimies kehuu Rovanperän kykyä säätää auto ralleihin sopivaksi. Vaisuhkon alkukauden jälkeen Rovanperä on ollut vahva heti rallien aluista saakka, mikä kertoo valmistautumisen onnistumisesta. Lisäksi Haapamäki kehuu Toyotan autoa muita talleja paremmaksi.

Rovanperä ajoi lauantaina ensin yleisöerikoiskokeen voittoon ja nauratti sitten rallifaneja.

Mestarikuskin ajotaidot keräävät kuitenkin suurimmat kehut. Haapamäki korostaa, etteivät kaikki muut kuljettajat tee virheitä erikoiskokeilla. Rovanperä vain on tasaisesti nopeampi.

– Kyse on poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, esimerkiksi silmä-käsi-koordinaation osalta. Kalle voi esimerkiksi jokaiseen paikkaan ajaa vähän kovempaa kuin kaikki muut tai ajaa muutaman tietyn haastavamman paikan huomattavasti muita paremmin, Haapamäki havainnollistaa.

Tällaiseen dominointiin rallin MM-sarjassa on 2000-luvulla pystyneet vain ranskalaiset lajilegendat Sebastien Loeb sekä etunimikaima Ogier.

Jyväskylässä riittää haastajia

MM-sarja jatkuu vajaan kahden viikon päästä vielä Viroakin kovavauhtisemmalla Suomen osakilpailulla. Vaikka Rovanperä on huippuvireessä, Haapamäki uskoo, että suomalaiskuski joutuu venymään kotimaassaan äärimmilleen.

Rovanperä ei ole vielä pystynyt Jyväskylässä voittamaan, mikä voi tuoda oman mausteensa 22-vuotiaan kuljettajan suoritukseen.

– Varmasti Kallella vähän kainalot hikoavat, kun Hyundai-kuljettajat pystyivät näin hyviin suorituksiin jo Virossa. Jyväskylän voiton puuttuminen voi olla pieni peikko olkapäällä, Haapamäki viittaa kotikisan paineisiin.

– Huumorilausunnot voivat olla aika vähissä, kun perjantaiaamuna ruvetaan ajamaan kunnolla kilpaa, hän lataa.

Virossa toiseksi ajanut Thierry Neuville sekä kolmanneksi kaasutellut Esapekka Lappi haastavat Rovanperää myös Jyväskylässä. Etenkin kerran Jyväskylässä voittanut Lappi on yksi kärkisuosikeista. Hyunsai-kaksikko näytti, että he ovat löytäneet soraralleihin sopivat säädöt autoihinsa.

Esapekka Lappi syttyi Viron rallissa vahvaan vauhtiin lauantain päätteeksi.

Rovanperän kovimmaksi haastajaksi Haapamäki nostaa viiden minuutin aikasakosta kotirallissaan kärsineen Ott Tänakin. Tänak voitti viime vuonna Jyväskylässä. Virolainen hallitsi kilpailua johtopaikalla käytännössä perjantaista saakka.

Tänakin tämä kausi on ollut iso pettymys, mikä on kuulunut myös kuljettajan turhautuneissa lausunnoissa pitkin kilpailuviikonloppuja.

– Kaikki alkaa olla menetetty, joten uskon, että hän kokeilee ”upporikasta tai rutiköyhää”, Haapamäki maalailee.

Onko MM-taisto ratkennut?

Alkukauden vaisumpien rallien jälkeen Rovanperä on löytänyt parhaan vauhtinsa. Neljän edellisen kilpailun huonoin sijoitus on Sardinian kolmas sija. Lisäksi viime kaudelta jatkunut vahva suorittaminen Power Stage -erikoiskokeilla on tuonut Rovanperälle neljä tai viisi lisäpistettä kahta vaille kaikissa kauden ralleissa.

Kalle Rovanperä oli ylivoimainen myös Viron rallin päättäneellä Power Stagella.

Rovanperä johtaa MM-sarjaa 55 pisteellä ennen tallikaveriaan Elfyn Evansia. Neuville on kolmantena 58 pisteen päässä. Seuraavana vuorossa ovat Rovanperälle hyvin sopivat Jyväskylä sekä Kreikan Akropolis-ralli.

– Kyllä MM-taistelu alkaa olla aika selvää pässinlihaa, Haapamäki paukauttaa.

Samalla hän muistuttaa, että yllättäviä vastoinkäymisiä voi sattua koska tahansa. Piste-ero kaventuu nopeasti, jos peräkkäisissa kilpailuissa sattuu esimerkiksi ulosajo sekä moottoririkko.

– Ilman vastoinkäymisiä Kallen perussuoritukset riittävät loppukauden aikana maailmanmestaruuteen, Haapamäki päättää.

Rallin MM-sarja jatkuu Jyväskylässä 3.–6.8. Ralliradio seuraa suorana Jyväskylän MM-rallin tapahtumat alusta loppuun saakka. Yle-sovelluksessa ja Yle Urheilun nettisivuilla pääset puolestaan näkemään kaikki kisan kohokohdat tuoreeltaan.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *