• 26 huhtikuun, 2023

Oulu asetti jopa kymppitonnien uhkasakkoja airbnb-toiminnasta sekä yksittäisille osakkeenomistajille että koko taloyhtiölle


Yksitoista osakkeenomistajaa tai toiminnanharjoittajaa sai uhkasakon. Suurimmat niistä ovat yhteensä 30 000 euroa. Asuinhuoneistojen käyttö majoitustilana on lopetettava kolmen kuukauden kuluessa.

Kerrostaloja kaupunkiympäristössä.

Asunto Oy Oulun Asematorni I on saanut huomiota kiinteistössä tapahtuvasta lyhytaikaisesta majoitustoiminnasta. Nyt Oulun kaupunki on asettanut uhkasakkoja, jotta majoitustoiminta loppuisi. Kuva: Anna Polo / Yle

Oulun kaupunki suitsii airbnb-tyyppistä lyhytaikaista majoitustoimintaa uhkasakkojen voimalla. Oulun rakennuslautakunta päätti keskiviikkona uhkasakoista, joiden kohteena ovat rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva Asunto Oy Oulun Asematorni I taloyhtiönä sekä yksitoista kiinteistöstä osakkeita omistavaa tahoa tai toiminnanharjoittajaa.

Uhkasakkopäätös syntyi lautakunnassa äänin 5–4. Lautakunta jätti maaliskuussa asian pöydälle.

Asunto-osakeyhtiölle asetettiin 30 000 euron kiinteä uhkasakko. Osakkeiden omistajiin kohdentuvat sakot koskevat kaikkiaan viittätoista asuntoa. Näiden omistajissa on kaksi yksityishenkilöä, loput kuusi ovat osakeyhtiöitä. Uhkasakkojen piirissä on kolme toiminnanharjoittajaa.

Suurimmat osakkeiden omistajien saamat uhkasakot ovat 30 000 euroa. Niillä on omistuksessaan useampia asuntoja.

Uhkasakolla halutaan nopeuttaa majoitustoiminnan lopettamista kiinteistössä. Majoitustilakäytön on loputtava kolmen kuukauden kuluessa.

Lautakunta asetti myös ilmoitusvelvollisuutta koskevan 2 000 euron uhkasakon. Jos osakkeenomistaja luopuu osakkeistaan, on hänen muun muassa ilmoitettava luovutuksensaajalle päällä olevasta uhkasakosta.

Poliisille lautakunta ei aio tehdä ilmoitusta.

Oulu vetää tiukkaa linjaa

Oulussa rakennusvalvonta on vetänyt tiukkaa linjaa asuntojen lyhytaikaisessa vuokrauksessa ja kaavamääräysten noudattamisessa. Keskustelun seurauksena rakennusliikkeet ovat alkaneet laatia myytäviin kerrostaloihin lyhytaikaisen vuokraustoiminnan kieltäviä yhtiöjärjestyksiä.

Asematorni I päätti maaliskuussa hakea lupaa olla virallisesti airbnb-talo. Kyseinen taloyhtiö on ollut Oulun kaupungin syynissä airbnb-asuntojensa takia.

Oulun kaupunki on linjannut jo aiemmin, että lyhytaikaiseen vuokraustoimintaan ei saisi käyttää asuntoja, joita ei ole erikseen tarkoitettu siihen.

Ainakin Helsingissä, Tampereella ja Rovaniemellä kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset ovat halunneet rajata tavallisissa asuintaloissa tapahtuvan lyhytaikaisen huoneistojen vuokraamisen vain tilapäiseen ei-ammattimaiseen toimintaan. Suurten kaupunkien rakennusvalvonnat ovat laatineet ohjeistuksia, joilla aktiiviset lyhytaikaisen huoneistomajoituksen tarjoajat rajataan käytännössä pois markkinoilta, uhkasakon voimalla.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *