• 6 elokuun, 2023

Täällä saa vapaasti kaivaa, kieriä ja juosta – koirametsät yleistyvät, sillä kaikille koirapuistot eivät sovi


Samojedit Viima ja Simo tietävät, millainen koirien paratiisi niitä odottaa, kun Koirametsä Havun sisäportti lapsahtaa auki ja ne pääsevät vapaasti touhuamaan parin hehtaarin laajuisella, aidatulla metsäpalstalla.

Takana seuraa puolivuotias newfoundlandinkoira eli nöffi Hemppa, vähintään yhtä innokas viettämään koiranelämää kuin Viima ja Simo.

Siiri Pihala omistaa samojedit ja Sanni Pihala nöffin. Seinäjokelaiset sisarukset lähtivät koirametsään, sillä muuten koirat elävät melko kaupunkimaisissa oloissa.

Metsään vapaana päästetyt koirat kertovat olemuksellaan heti, mitä oikea koiranelämä on: ne juoksevat, piehtaroivat, haistelevat sekä kaivavat ja pureskelevat keppejä ja juuria.

– Koirat saavat mennä niin kuin tykkäävät. Ne saavat erittäin lajityypillistä toimintaa, eikä tarvitse murehtia, että ne lähtevät vaikka lintujen perään, Siiri Pihala perustelee.

”Täällä saa olla rauhassa”

Koirametsä on myös hyvä koulutuspaikka pennulle, Sanni Pihala arvioi.

– Tämä on erinomainen paikka harjoitella esimerkiksi luoksetuloa, kun koira ei pääse lähtemään alueelta karkuun.

Parasta koirametsässä on sisarusten mielestä sen laajuus ja maaston monipuolisuus.

– Ja täällä saa olla rauhassa. Ei tarvitse pelätä muita koiria.

Pihalat uskovat, että metsäkäynnit edistävät heidän lemmikkiensä yleistä terveyttä.

– Koirillakin kaatuvat seinät päälle, jos niille ei ole tarjolla mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen ja jos ne jäävät vaille ihmisen rakkautta. Aivan samalla tavoin niille kävisi kuin ihmisellekin, Siiri Pihala pohtii.

Koirametsän asiakkaat Siiri ja Sara Pihalat.

Sisarukset Siiri (vas.) ja Sanni Pihala vierailevat koirametsässä kolmen koiransa kanssa. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Eivätkö koirapuistot enää riitä?

Suomessa koirien vapautta on rajoitettu merkittävästi. Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa 1. maaliskuuta ja päättyy 19. elokuuta.

Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat aina kytkettyinä.

Koska vapaa juokseminen ja touhuaminen tekee hyvää koirille, taajaamiin on perustettu vuosien mittaan koirapuistoja.

Muutamassa vuodessa niiden rinnalle on tullut parisenkymmentä koirametsää, joista voi varata ulkoiluvuoron.

Eivätkö koirapuistot enää riitä?

Koirametsän yrittäjä Sara Ala-Luoma sanoo, että puistot ovat mahtavia paikkoja koirille, jotka tulevat toimeen toisten koirien kanssa. Monissa kuntien ja kaupunkien ylläpitämissä, ilmaisissa koirapuistoissa on erikseen pienten ja isojen puolet.

– Koirapuistoon verraten meillä on täällä isompi ja monipuolisempi alue juosta, mistä koira saa paremmin vapauden tunteen. Myös aroille ja reaktiivisille koirille koirametsä on turvallinen vaihtoehto, kun tänne tullaan vain omalla porukalla.

Reaktiivisella koiralla tarkoitetaan koiraa, joka reagoi voimakkaasti kokemaansa uhkaan. Reaktiivinen koira yleensä haukkuu, murisee ja hyökkäilee muita kohti.

Sara Ala-Luoma, Koirametsä Havu Oy

Yrittäjä Sara Ala-Luoma uskoo, että koirametsäpalvelut tarjoavat koiranomistajille stressitöntä yhdessäoloa lemmikkien kanssa luonnossa. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Huoltotöihin vasta otsalampun valossa

Pohjalaismaakuntien eli Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan alueen ensimmäinen koirametsä avattiin muutama viikko sitten Seinäjoella.

Kysyntä on ollut kova. Varauskirja on täyttynyt, ja myös yötunnit ovat käyneet kaupan.

– Monta kertaa olen päässyt tänne huoltotöihin vasta otsalampun valossa, sanoo lapualainen Koirametsä Havun yrittäjä Sara Ala-Luoma.

Ajanvaraus hoituu netissä. Koiranomistajat saavat koodin, jolla he kulkevat portista koirametsään.

– Asiakas lukitsee oven perässään. Alueelle ei voi kukaan muu tulla varatulla ajalla.

Yrittäjä pitää huolen, että esimerkiksi arat tai reaktiiviset koirat eivät tapaa muita koiria edes parkkipaikalla.

– Meillä on 15 minuutin välit aikavarausten väleissä, jotta koirat eivät törmää uusiin tulijoihin missään vaiheessa.

Jos seuraava asiakas saapuu paikalle etuajassa, kyltit ohjaavat hänet odottamaan vuoroaan etäämmällä pysäköintialueesta.

Koirametsä Havun sisäänkäynti.

Koirametsä on aidattu kauttaaltaan. Asiakas saa koodin, jolla hän pääsee lukitusta portista koiransa kanssa alueelle. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Hyvinvoinnista halutaan maksaa

Maksullisten lemmikkieläinpalveluiden kysyntä on kasvanut viime vuosina. Kennelliitossa on pantu merkille, että koiranomistajat käyttävät yhä enemmän rahaa lemmikkinsä hyvinvoinnin edistämiseksi.

– Koiranomistajat ovat valveutuneita, ja juuri lemmikin hyvinvoinnista ollaan valmiina maksamaan, kertoo Kennelliiton järjestötoiminnan osastopäällikkö Iiris Harju.

Harjun mukaan ihmiset haluavat maksaa yhteisestä tekemisestä ja harrastamisesta koiriensa kanssa. Rahaa käytetään aiempaa enemmän myös koirien varusteisiin ja laadukkaaseen ruokaan.

– Koirametsiä on perustettu etenkin Etelä-Suomeen ja niitä perustetaan varmasti edelleen alueille, joilta niitä puuttuu. Perinteisten koirapuistojen lisäksi on olemassa myös halleja ja kenttiä, joissa koirien kanssa puuhataan.

Meneekö kysyntä jo ”överiksi”?

– Eiköhän suurimmalla osalla koiranomistajista ole järki kädessä, Iiris Harju tuumaa.

Kolikolla on myös toinen puolensa. Yle uutisoi aiemmin tänä vuonna, että eläinsuojeluyhdistyksille tulvii avunpyyntöjä, sillä rahapulassa omistajat tinkivät lemmikkiensä hoidosta.

Lisäideat mietinnässä

Sara Ala-Luoma perusti koirametsäyrityksensä Seinäjoella Kuortaneentien varrella sijaitsevalle metsäpalstalle. Alueella on pääosin mäntymetsää, ja monipuolinen maasto tarjoaa koirille erilaisia virikkeitä.

Ala-Luomalla muhii jo lisäideoita yritystoiminnan laajentamisesta, joskus tuonnempana.

Yritysidea koirametsän perustamisesta syntyi osin silloin, kun Ala-Luoma näki, miten omat koirat – neljä suomenlapinkoiraa ja yksi karkeakarvainen mäyräkoira – nauttivat luonnossa vapaana liikkumisesta.

– Ne pääsevät tänne koirametsälle kanssani huoltotöihin. Etenkin mäyräkoiralle, joka on metsästyskoira, juokseminen täällä metsässä on ollut hyvää kunnon ylläpitoa metsästyskautta odotellessa.

Yrittäjä Sara Ala-Luomaa ja koiranomistajasisaruksia Siiri ja Sanni Pihalaa haastattelee Päivi Rautanen.

”Tänään on juostu täysillä”

Kun Pihalan sisarusten koirat ovat temmeltäneet tunnin koirametsässä, ne näyttävät juuri siltä, että koiranelämää on vietetty. Monet juuret on kuoputettu maasta esiin ja valkoiset samojedit ovat saaneet poskilleen punaa mustikkametsällä.

Mitä kaikkea täällä on tehty?

– Koirat ovat juosseet täysillä, kaivaneet sekä käyneet kuraojassa ja pyörimässä vähän mustikoissa. Nyt on herkkupalojen aika, Siiri Pihala tuumaa.

Koirat vapaana koirametsässä seinäjoella.

Mustikassakin ehdittiin käydä! Kuva: Päivi Rautanen / Yle



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *