• 4 maaliskuun, 2023

Suomalaisnaiset valittivat suksistaan MM-hiihtopettymyksen jälkeen – voitelupäällikkö ymmällään ongelmista


Planican MM-hiihtojen naisten 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailun jälkeen suomalaisittain suurimmaksi puheenaiheeksi nousivat sukset.

Kuudenneksi sijoittunut Kerttu Niskanen sanoi suoraan, että hänen kisan puolivälissä vaihtamansa toinen suksipari ei ollut riittävän hyvä mitalista taistelemiseen.

– Toinen suksi ei ollut niin liukas, mitä olisi vaadittu. Loivien vuorohiihtopätkien piti olla minulle iskun paikkoja. Sinne oli vaikeaa ja alaspäin oli kanssa. Huipputulokseen vaatii, että kaikki natsaa. Olisi vaadittu samanlaista paria kuin ensimmäinen, Niskanen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

Kerttu Niskanen 30 kilometrin kisan jälkeen: ”Suksien vaihdon jälkeen olin ongelmissa koko ajan”

15. sijalle yltänyt Krista Pärmäkoski kävi vaihtamassa heti ensimmäisen 7,5 kilometrin jälkeen omat suksensa pito-ongelmien takia.

Samaa vaivaa valittelivat 25. sijalle hiihtänyt Johanna Matintalo ja hänen perässään seuraavana maaliin tullut Anne Kyllönen.

– Ensimmäisellä (7,5 kilometrin) kierroksella mietin, onko liian herkkä suksi pidon puolesta. Krista huusi, että pitääkö sulla? Hän meni vaihtamaan. Minulla oli siinä ja siinä. Yritin sitkutella toisen kierroksen. Se ei ollut ehkä hyvä ratkaisu. Toisella kierroksella loppuivat pidot kesken. Jäin porukasta, Matintalo sanoi.

Matintalo oli vielä toisen kierroksen alkuun saakka mukana isossa kärkiporukassa, mutta putosi siitä. Lisää tuli takkiin suksien vaihdon jälkeen toisen kierroksen lopussa.

– Toinen suksipari oli ennakkoon testissä parempi, mutta se oli vielä huonompi, Matintalo sanoi ja pohti virhearviota voitelussa kelin lämmetessä.

– Meni vähän vaikeaksi tuo loppureissu. Meni vähän maku koko hommasta, kun suksi ei olllut vaihdon jälkeen yhtään kilpailukykyinen.

Johanna Matintalo kertoi suksistaan.
Anne Kyllönen kertoi pito-ongelmistaan.

Näin vastaa voitelupäällikkö

Suomen maajoukkueen voitelupäällikkö Mika Venäläinen myönsi, että Kerttu Niskasen ensimmäinen suksi oli hyvä.

– Tavoite oli, että toinen olisi parempi. Näin ei ollut. Sen me varmistimme myös kilpailun jälkeen. Syytä ei oikein osaa sanoa. Mutta oli huono, Venäläinen totesi.

– Muiden kohdalla en osaa sanoa. Kristan kohdalla näki, että ei luistanut. On yritetty kisan jälkeen vielä selvittää tilannetta. Selvää syytä ei voi oikein sanoa tässä vaiheessa muuta kuin, että muut olivat parempia.

Venäläinen myönsi, että Suomen huolto epäonnistui.

– Oli totta kai. Tuollaisilla välineillä ei voi voittaa, Venäläinen totesi.

Maajoukkueen huoltopäällikkö Mika Venäläinen myöntää huollon epäonnistuneen naisten 30 kilometrin kisassa.

Kilpailun jälkeen Suomen huolto oli yrittänyt saada kiinni, oliko ongelmien syy käsikuviossa, pidossa vai luistossa.

– Saimme ainoastaan selville, että Kertun toinen suksi oli huonompi. Olisiko se ensimmäinen suksi kestänyt loppuun asti? On vaikea verrata muihin. Kertun porukassa (Anne Kjersti) Kalvålla oli hyvä suksi, Venäläinen totesi.

Sunnuntaille on luvattu taas samanlaista keliä.

– Tänään ei pysty enää mitään selvittämään. Keli on muuttunut niin paljon. Nyt on jo jäähtynyt. Huomenna yritämme olla parempia. Eilisen (MM-hopean) jälkeen olisi voinut kuvitella, että olemme hyviä. Emme kuitenkaan olleet, Venäläinen harmitteli.

– Toivoisi aina, että olisimme joka päivä kilpailukykyisiä. Teemme joka päivä yhtä pitkiä päiviä, menee huonosti tai hyvin. Aina ei vaan riitä.

Suksi vaikuttaa myös Iivo Niskasen kisataktiikkaan

Sunnuntaina MM-hiihtojen päätösmatkalle 50 kilometrille starttaavat MM-viestin suomalaiset mitalimiehet uskovat myös, että suksella on silloinkin iso merkitys lopputulokseen.

– Sukset ovat todella isossa roolissa. Tulee myös huoltorekkojen välinen kisa. On niin rehti ja rehellinen vesikeli kuin olla ja voi, Perttu Hyvärinen kuvaili.

Hyvärisen mukaan hän on valmistautunut henkilökohtaisen huoltomiehensä Petri Koiviston kanssa pitkään Planican MM-kisoihin.

– Olemme koko kauden valmistautuneet näihin kisoihin. Olemme etsineet eri suksia ja variaatioita vesikeliin. Töitä on tehty todella paljon sillä puolella, Hyvärinen arvioi.

Ristomatti Hakola uskoo, että suksen merkitys lopputulokseen sunnuntaina on 30–40 prosenttia.

– En ole käynyt hetkeen hiihtämässä noin hitaassa kelissä, Hakola sanoi.

Niko Anttola, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola poseeraavat hopeamitalien kanssa.

Niko Anttola, Perttu Hyvärinen, Iivo Niskanen ja Ristomatti Hakola poseeraavat viestin MM-hopeamitalien kanssa. Heistä Anttolaa ei nähdä 50 kilometrillä. Neljäs suomalaismies on Ville Ahonen. Kuva: Tomi Hänninen – Chilipictures

Suksi määrittää myös maailmanmestariehdokas Iivo Niskasen taktiikkaa.

– Keli ja suksen toimivuus sanelevat paljon taktiikkaa. Jos on hyvä ja muuten huippupäivä, se mahdollistaa aktiivisuuden aikaisessa vaiheessa. En lyö mitään lukkoon taktiikasta. Joka tapauksessa tulee jaksamiskisa, Niskanen toteaa.

Niskanen taistelee lähtökohtaisesti mitaleista ja mestaruudesta norjalaisten kanssa. Norja asettaa lähtöviivalle Johannes Hösflot Kläbon, Pål Golbergin, Sjur Röthen ja Didrik Tönsethin. Vuonomaasta matkan hallitsevalla maailmanmestarilla Emil Iversenillä on henkilökohtainen paikka kisaan.

Planican MM-kisojen kolminkertainen maailmanmestari Simen Hegstad Krüger jätettiin yllättäen ulos joukkueesta. Tönseth kisaa nyt Planican MM-kisoissa ensimmäistä kertaa vasta kisojen päätösmatkalla.

– Eiköhän Tönseth ole tuoreena miehenä vauhdinpitäjänä aika kova, Niskanen sanoi ja totesi, ettei usko muiden norjalaisten yrittävän pitää vauhtia.

– Ei ole monen miehen harteilla.

Anne Kyllönen vaisun 30 kilometrin kilpailun jälkeen.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *