• 13 elokuun, 2023

Norjalaiset kalastajat kieltäytyvät väistämästä Venäjän ohjustestien tieltä – Barentsinmerellä käynnissä suuri sotaharjoitus


Venäjä on kehottanut siviilialuksia poistumaan Norjan merialueelta käynnissä olevien sotaharjoitusten ajaksi. Norjalaisia kalastajia Venäjän vaatimukset eivät kiinnosta.

Kalastuslaiva Norjan rannikolla.

Kalastuslaiva Norjan rannikolla Tromssassa. Kuvituskuva. Kuva: AOP

– Emme ole saaneet viranomaisilta minkäänlaista ilmoitusta siitä, että meidän tulisi poistua alueelta. Me pysymme täällä, kalastusaluksen omistava Dag Jøslund kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Jøslund harjoittaa monen muun tavoin kalastusta Barentsinmerellä Bjørnøyan saaren läheisyydessä, eikä hänen puheistaan voisi päätellä minkään olevan vialla. Todellisuudessa Norjalle kuuluvien Huippuvuorten läheisyydessä vallitsee jännittynyt tunnelma.

Venäjän Pohjoinen laivasto aloitti perjantaina laajan sotaharjoituksen Norjan merialueella Barentsinmerellä. Barents Observerin mukaan tiistaihin asti jatkuvaan harjoitukseen osallistuu 20 suurempaa venäläisalusta, sukellusveneitä, pienempiä tukialuksia ja yli 8 000 sotilasta.

Ennen sotaharjoitusta Venäjä ilmoitti sulkevansa kaksi merialuetta ja ilmatilan niiden yllä. Samalla Venäjä kertoi aikovansa suorittaa ohjustestejä harjoitusten aikana.

Karttaan on merkitty punaisella Venäjän vaatimat harjoitusalueet Bjørnøyan ala- ja yläpuolella.

Karttaan on merkitty punaisella Venäjän ilmoittamat harjoitusalueet Bjørnøyan etelä- ja pohjoispuolella. Kuva: Tommi Pylkkö / Yle, MapCreator, OpenStreetMap, lähde: NRK

Venäjän ilmoittamat alueet sijaitsevat juuri Bjørnøyan saaren etelä- ja pohjoispuolella.

Molemmilla alueilla sijaitsee yhä useita norjalaisia kalastusaluksia ja yksi tutkimusalus. Jøslundin oma alus ”Nokasa” sijaitsee noin 180 kilometriä Bjørnøyan saaresta etelään.

”Tämä on selkeä ylilyönti”

NRK on puhunut usean harjoitusalueella sijaitsevan kalastajan kanssa. Heistä moni kieltäytyy Venäjän käskyjen noudattamisesta.

– Merialueen sulku tuli täysin yllättäen ja todella huonoon aikaan, Nordfjord havfisken johtaja Odd Einar Mortensen kertoo NRK:lle.

Mortensen seuraa monen muun kalastajan tavoin tarkasti tilanteen kehittymistä. Alueelta hän ei vielä ole miehistönsä kanssa suostunut poistumaan.

Myös Atlantic Seafish -yrityksen toimitusjohtaja Kjell-Gunnar Hoddevik kertoo arvioivansa tilannetta miehistönsä kanssa jatkuvasti. Hänen mukaansa on täysin hyväksymätöntä, että Venäjä uskoo voivansa häätää norjalaiset omilta kalavesiltään.

– Emme ole koskaan kokeneet vastaavaa Norjan merialueella. Tämä on selkeä ylilyönti, emmekä me kovin kevyin perustein aio lähteä mihinkään, Hoddevik toteaa.

Norjan ulkoministeriö: Venäjällä oikeus harjoitella Norjan vesillä

Norjalaisen Fiskebåt -kalastusyrityksen johtaja Audun Maråk on tehnyt Norjan viranomaisille monta valitusta Venäjän harjoitusten negatiivisista vaikutuksista alueen kalastustoiminnalle.

Norjan ulkoministeriön mukaan Venäjällä on kuitenkin täysi oikeus suorittaa sotaharjoituksia vieraiden valtioiden vesillä.

– Merilaki antaa valtioille oikeuden harjoitella muiden maiden talousvyöhykkeillä, ulkoministeriön tiedottaja Ane Haavardsdatter Lunde kertoo.

Samalla hän toteaa, että sotaharjoitukset tulee toteuttaa lakeja ja kansalainvälisiä oikeuksia noudattaen.

Pohjoisen laivaston harjoitus tammikuun lopussa Barentsinmerellä.

Venäjän Pohjoinen laivasto harjoitteli Barentsinmerellä myös tammikuussa 2022. Kuva: AOP

Mårakin mukaan on hyvin eriskummallista, että naapurimaassaan sodan aloittaneen valtion sallitaan suorittaa harjoituksia Norjan merialueella.

Norjan rannikkovartioston operatiivisen johtajan Njål Røkenesin mukaan Venäjän vaatimuksista närkästyneillä kalastajilla ei ole velvoitetta poistua alueelta.

– Ohjustestejä suorittavan tahon tulee pitää huoli siitä, ettei alueella sijaitse muita aluksia, hän sanoo.

Norjan asevoimien tiedottajan Reidar Flasnesin mukaan maan asevoimat ei ota kantaa siihen, tulisiko kalastajien poistua Venäjän ilmoittamalta harjoitusalueelta. Hänen mukaansa Venäjän ei kuitenkaan tulisi ampua ohjuksia alueilla, jossa siviilialuksia sijaitsee.

Kuuntele Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman jakso, jossa tarkastellaan suurvaltojen kiinnostusta Arktiseen alueeseen.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *