- 20 helmikuun, 2023
Trollit yrittivät käännyttää suomalaisia Natoa vastaan, mutta sortuivat hauskaan kielivirheeseen
Useat tilit kirjoittivat Twitterissä, ettei ”Nato voi tallentaa Suomea”.
Kun Suomi pyrkii Naton jäseneksi, Venäjä-mieliset trollitilit yrittävät somessa kääntää yleistä mielipidettä Natoa vastustavaan suuntaan.
Esimerkiksi lauantaina, kun pääministeri Sanna Marin ja presidentti Sauli Niinistö puhuivat Münchenin turvallisuuskokouksessa Venäjästä ja Suomen Nato-jäsenyydestä, Twitterissä levitettiin tekoälyn avulla vääristeltyä videota, jossa Marin näyttäisi kannustavan Suomea sotaan Venäjää vastaan.
Useat Twitterin trollitilit näyttävät kuitenkin langenneen erikoiseen virheeseen. Monen tilin levittämässä iskulauseessa sanotaan, että ”Nato ei voi tallentaa Suomea”. Tällä lauseella todennäköisesti viitataan lauseeseen ”Nato ei voi pelastaa Suomea”.
Lause on ilmeisesti käännetty internetin käännöspalveluilla. Englanninkielisellä sanalla ”save” on kaksi eri merkitystä. Sillä voidaan viitata jonkin asian tallentamiseen tai sen pelastamiseen.
Hybridikeskuksen asiantuntija Jakub Kalenský on aiemmin kertonut, että Venäjän tekemien disinformaatiohyökkäysten voidaan odottaa lisääntyvän kuluvan talven aikana.
Uutta on ollut paitsi viestien aiempaakin suurempi määrä, myös eri kanavien monipuolisempi käyttö.
Trollit näyttävät käyttävän aiempaa vähemmän Facebookia ja Twitteriä ja siirtyvän muille some-alustoille.
Mitään varmuutta ei kuitenkaan ole, että nämä ”Naton tallentamisesta” kirjoittaneet olisivat juuri Venäjällä toimivia trolleja.
Voit keskustella aiheesta 21.2. kello 23:een asti.
Venäjällä on suuri nettitrollaajien armeija, joka pyrkii ohjailemaan ulkomailla käytävää some-keskustelua ja vaikuttamaan siihen. Kuuntele, miten trollitehtaat toimivat: