• 4 maaliskuun, 2023

Saarikko: Mika Lintilään kohdistuvat väitteet ovat kovia ja nimettömiä


Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoo Ylelle, ettei hän tiedä alkoholinkäytön vaikuttaneen elinkeinoministeri Mika Lintilän työhön.

Annika Saarikko.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo keskustelleensa kahteen kertaan Mika Lintilän kanssa tämän alkoholinkäytöstä. Kuva: Silja Viitala / Yle

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko pitää elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) alkoholinkäyttöön liittyviä huhuja kovina ja nimettöminä.

Iltalehti (siirryt toiseen palveluun) ja Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoivat eilen perjantaina omiin tietoihinsa pohjautuen, että Lintilän alkoholinkäyttö olisi herättänyt huomiota poliitikkojen keskuudessa.

Annika Saarikko kommentoi asiaa Ylelle lauantaina tekstiviestitse.

Saarikon mukaan hänen tietoonsa ei ole tullut, että alkoholin käyttö olisi vaikuttanut Lintilän työn jälkeen. Hän ei myöskään koe, että Lintilän kykyä hoitaa työtehtäviään olisi kyseenalaistettu muiden toimesta.

– Ministeri Lintilään kohdistuvat väitteet ovat kovia ja nimettömiä. Hän on itse kiistänyt olleensa työtehtävissä päihtyneenä. Minun on mahdotonta ottaa kantaa sellaisiin yksittäisiin esiintymisiin, tilaisuuksiin ja matkoihin, missä en ole ollut paikalla, Saarikko viestittää.

Hän vahvistaa keskustelleensa kahdesti Mika Lintilän kanssa tämän alkoholinkäytöstä.

– Molempiin kertoihin liittyi huhupuheita, joiden todenperäisyyden halusin tarkistaa. Liiallinen alkoholin käyttö työtehtävissä ei ole hyväksyttävää. Tästä ministeri Lintilä oli kanssani samaa mieltä. Molemmissa keskusteluissa hän kiisti alkoholin vaikuttaneen hänen työntekoonsa.

Saarikko: Huhuilla ei vaikutusta sijaisnimitykseen

Annika Saarikko lisää, etteivät väitteet elinkeinoministerin reippaasta alkoholinkäytöstä vaikuttaneet joulukuiseen päätökseen puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) sijaisesta.

Saarikko ehdotti puolustusministerin sijaiseksi alun perin Mika Lintilää. Saarikko perustelee arvioineensa ensin, että kokenut ministeri valtioneuvoston sisältä olisi ollut hyvä vaihtoehto hoitamaan lyhyt sijaisuus.

– Luovuin tästä ajatuksesta kuitenkin jo ennen valintakokousta, koska oma ja yhteinen arvio puolueen sisällä kehittyi siihen suuntaan ettei energiakriisin keskellä elinkeinoministerin työtehtäviä ole syytä lisätä. Päätös liittyi siis vain ja ainostaan elinkeinoministerin jo valmiiksi painavaan työtaakkaan.

Yle ei ole tavoittanut Mika Lintilää kommentoimaan asiaa.

Sen sijaan Iltalehti tavoitti (siirryt toiseen palveluun)elinkeinoministerin lauantaina toritilaisuudessa Pyhtäällä. Hän myönsi käyneensä joulukuussa keskusteluja Saarikon kanssa alkoholinkäyttöön liittyvistä huhuista.

Lintilä kertoo lehdelle, ettei hänellä ole ongelmaa alkoholin kanssa.

– Ehkä teidän kannattaa kysyä niiltä nimettömiltä vihjaajilta, mistä on kyse.

Ylen Ykkösaamussa lauantaina vierailleelta eduskunnan puhemies Matti Vanhaselta kysyttiin myös kommenttia huhuihin.

– Suomessa ei ole kieltolakia. Minä en käytä alkoholia, mutta en myöskään moralisoi muiden käyttöä, tässä on selvästi ajojahdista kyse, Vanhanen lausui.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *