• 20 kesäkuun, 2023

Kalle Rovanperän haastajan radikaali ehdotus Suomen MM-rallista on järjetön – häntä kannattaa silti kuunnella


Rallitähti Thierry Neuville vaatii rallin MM-sarjaan suuria muutoksia. Hyundain ykköskuski ajaa osin omaa asiaansa, mutta ehdotuksissa on silti järkeä, kirjoittaa Yle Urheilun Micke Suopuro.

Kalle Rovanperä kör på grus med ett dammoln bakom sig.

Thierry Neuville ehdotti rallin MM-sarjaan useita muutoksia, joista yksi koski juhannusviikonloppuna ajettavaa Kenian Safari-rallia. Kuva: imago images/PanoramiC/ All Over Press
Toimittaja Micke Suopuro.

Micke SuopuroUrheilutoimittaja

Kenian MM-rallia seurataan Yle-sovelluksessa ja osoitteessa yle.fi/urheilu hetki hetkeltä keskiviikon 21.6. shakedownista lähtien.

Olen kirjoittanut ja puhunut vuosien ajan kyllästymiseen asti rallin MM-sarjan tulevaisuudesta. Uusien autonvalmistajien houkkutteleminen on lajin tulevaisuuden kannalta elinehto.

Autonvalmistajia on nimenomaan houkuteltava, koska ralli on autoyhtiöden markkinointikanava. Kiinnostuksen lisäämisen pitäisi olla kattojärjestö FIA:n, sarjan promoottorin ja nykyisten tallien päätehtävä.

Silti hieraisin silmiäni, kun luin, mitä yhdellä lajin suurimmalla tähdellä oli asiasta sanottavana.

Hyundailla ajava Thierry Neuville ehdotti Autohebdon haastattelussa muun muassa Suomen MM-rallin lyhentämistä alle kaksipäiväiseksi ”sprintiksi” ja kisasta jaettavien pisteiden puolittamista.

Ensi alkuun ehdotukset pöyristyttivät, etenkin kun Neuville kävi sanallisesti käsiksi juuri Suomen MM-ralliin. Takavuosiin nähden rallit ovat jo huomattavasti lyhyempiä ja tiiviimpiä. Eihän rallin konseptissa ole mitään vikaa?

Hetken pureskelun jälkeen Neuvillen on ideoidensa kanssa oikeilla jäljillä Jyväskylää koskevaa osuutta lukuun ottamatta. Palaan siihen myöhemmin.

Thierry Neuville nauraa Viron MM-rallin aattona.

Thierry Neuville on tällä hetkellä MM-sarjassa toisena. Moninkertainen MM-mitalisti on yksi rallimaailman suurimmista tähdistä. Kuva: HANNU RAINAMO

Ensin kuitenkin kiinni pihviin: MM-rallien konseptia on tuuletettava.

Monte Carlon jäiset vuoristotiet, Ruotsin lumirallin tai juhannusviikonloppuna ajettavan Safari-rallin eksoottisuus eivät yksin riitä sykähdyttämään edes laji-ihmisten sydämiä.

Vaikka ralleja ajetaan eri puolilla palloa erilaisissa olosuhteissa, toistavat kilpailut samaa kavaa: kisat alkavat lähes aina yleisöerikoiskokeella, jonka jälkeen kolme ajopäivän aikana ajetaan muutama metsäpätkä kahteen kertaan.

Formaatti on sama, joten tarinat tai vastakkainasettelut eivät muutu: MM-sarjan kärkikuski kärsii soraralleissa irtosorasta ja sunnuntaina säästellään renkaita päätöspätkää varten.

Esitän seuraavaksi muutaman tietoisesti kärjistetyn vaihtoehdon, jolla kaavaa voisi rikkoa.

Mitä jos Keniassa ajettaisiin koko viikon mittainen kestävyyskisa, joka mittaisi kuskeista ja kalustosta kaiken ja vielä enemmän?

Vastavuoroisesti Sardiniassa voitaisiin ajaa vain kahden päivän aikana ja vain neljä erikoiskoetta, mutta nuo rykäisyt olisivat pituudeltaan yli 50 kilometrin mittaisia.

Rallin lähtöjärjestyksen voisi määrittää testierikoiskokeen korvaava aika-ajo, jossa kuskeilla olisi käytettävissä kolme ajokertaa parhaan ajan tekemiseen.

Entä jos tallit voisivat valita kuljettajilleen kilpailun tai kaksi, joista he saavat pisteille ajaessaan tuplapisteet?

Esimerkit eivät välttämättä ole sellaisenaan toteuttamiskelpoisia, mutta niiden taustalla on Neuvillen ajatuksista johdettu perimmäinen viesti: jotain on tehtävä.

Olen edelleen sitä mieltä, että siemen rallin elinvoimaisuudelle on sen dna:ssa. Siis siinä, että henkilöautoa muistuttavilla autoilla ajetaan satoja kilometrejä teillä, joilla normaalisti kurvaillaan siviililiikenteessä. Luontaista valttikorttia on kirkastettava muotoon, jossa se herättäisi laajemman yleisön ja siten autonvalmistajien kiinnostuksen.

Varmaa on vain se, että nykyiset toimet eivät riitä, koska automerkeistä mukana ovat täysipainoisesti ainoastaan Toyota ja Hyundai. Siksi MM-sarjan tulevaisuudesta päättävät eivät voi pelätä muutoksia.

Kykenemättömyys päätösten tekemiseen kun johtaa lopulta vain hitaaseen näivettymiseen.

Neuville ajoi myös omaa asiaansa

Neuville on oikeilla jäljillä, mutta Suomen MM-rallin lyhentämisessä belgialainen ajoi vain omaa asiaansa. Kalle Rovanperän ykköshaastaja ei ole vuosikausiin pärjännyt Keski-Suomessa. Lyhempi kisa ja pienemmät MM-pisteet kelpaisivat hänelle mainiosti.

Suomen MM-rallin väkinäisessä lyhentämisessä ei ole MM-sarjan näkökulmasta mitään järkeä. Missään muussa MM-rallissa ei nähdä vastaavanlaista hurmosta huoltoparkissa ja erikoiskokeiden varsilla.

Kyseessä on MM-sarjan lippulaivatuote, joka on samalla urheilullisesti täysin omassa kastissaan. Jyväskylä on äärimmäinen vauhtikestävyyskilpailu, jossa ajetaan paukusta maaliin kaasu pohjassa. Erikoiskoe erikoiskokeelta kyydistä tippuu pois kuskeja, kunnes voitosta ajavat vain uskaliaimmat.

Siksi juuri kesäinen ”Jyskälä” oli paikka, jossa Toyotan ykköspomo Akio Toyoda vakuuttui siitä, että maailman suurimman autonvalmistajan on syytä palata rallin pariin.

MM-sarjan on huolehdittava siitä, että vastaavia kokemuksia syntyisi myös muilla ralleissa.

Kuvassa Tommi Mäkinen ajattaa Akio Toyodaa Kakariston tilan risteyksessä. Auto on Mäkisen yrityksen rakentama versio Toyotan urheiluautosta.

Tommi Mäkinen ajatti Toyotan pääjohtajaa Akio Toyodaa Kakariston risteyksessä Suomen MM-rallissa 2014. Toyota palasi rallin MM-sarjaan kaudella 2017. Kuva: Tomi Hänninen

Mitä muita keinoja rallin MM-sarjan elinvoimaisuuden parantamiseksi on? Aihetti käsiteltiin kauden alkupuolella Radio Suomen Urheiluhulluissa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 21.6. klo 23 asti. Kommentointiin vaaditaan Yle Tunnus.

Ralliasiantuntija Henri Haapamäki ja toimittaja Micke Suopuro kävivät läpi MM-sarjan kipukohtia Urheiluhulluissa juontaja Jussi Paasin johdolla.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *