• 18 maaliskuun, 2023

”Minne tahansa muualle paitsi pääkaupunkiseudulle” – Kiekko-Espoon veräjänvartija pyörsi puheensa ja viihtyy kovassa paikassa


Pohjois-Karjalan Polvijärvi ei ole tunnettu jääkiekkopitäjä. Hieman yli 4 000 ihmisen kunnasta on kuitenkin muutaman mutkan kautta tullut kaksinkertainen jääkiekon aikuisten Suomen mestari sekä kaksinkertainen A-junioreiden mestari.

Tiia Pajarinen myöntää, että polku Polvijärveltä Kiekko-Espooseen ja naisten liigan finaaleihin on ollut pitkä. Se on kurvannut Outokummun kautta Kuortaneelle, sieltä Vaasaan, ennen kuin hän neljä vuotta sitten muutti Espooseen.

– Aina sanoin, että lähden minne tahansa muualle paitsi pääkaupunkiseudulle. Mutta täällä ollaan! Pajarinen naurahtaa ja vakuuttaa kotiutuneensa Espooseen varsin hyvin.

Huhtikuussa 25 vuotta täyttävä Pajarinen on alusta asti kuulunut Kiekko-Espoon pelaavaan kokoonpanoon. Tälle kaudelle espoolaiset saivat tolppien väliin myös Mercyhurst Universityssä pelanneen maajoukkuemaalivahti Jenna Silvosen.

Päävalmentaja Sami Haapanen luonnehti hankintaa helmeksi ja kertoi, että joukkueella oli vahvat suunnitelmat Silvosen suhteen, mutta toisin kävi. Silvonen pelasi yhden ottelun runkosarjassa ja sen jälkeen kausi oli ohi. Pajarinen ja Minja Drufva kantoivat tämän jälkeen torjuntavastuun.

Tiia Pajarinen kevätvireestään: ”Mieluummin näin päin kuin sulaisi”

Espoolaisten lähtökohdat kauteen olivat muutenkin hyvin erilaiset kuin aikaisemmin. Siinä missä hallitseva mestari oli saanut kantaa ennakkosuosikin viittaa harteillaan viimeiset kolme talvea, nyt joukkueessa oli tapahtunut selkeä nuorennusleikkaus.

Runkosarjassa HIFK ja KalPa kiilasivat espoolaisten edelle ja pudotuspelien kahdella ensimmäisellä kierroksella Kiekko-Espoo joutui todelliseen myllyyn ensin Kuortanetta ja sen jälkeen KalPaa vastaan. Espoolaiset nousivat takaa-ajoasemasta kerta toisensa jälkeen ja peräti viiden jatkoajalle venyneen ottelun jälkeen he varmistivat itselleen jo neljännen perättäisen finaalipaikan.

Pajarisen mukaan joukkue on hitsaantunut hyvin yhteen kuluneen kauden aikana.

– Tässä joukkueessa on parasta yhtenäisyys ja se, että täällä kaikilla tavoite on sama ja sitä kohti tehdään koko ajan hommia. Sellainen kasvaminen yhteen on ollut tällä kaudella siisteintä, hän sanoo ja uskoo, että siinä on avain siihen, miksi Kiekko-Espoo voisi nostaa mestaruuspokaalia tänä keväänäkin.

Voittavia torjuntoja ja jatkoaikavoittoja

Maalivahtipeli on aina finaaleissa yksi tärkeistä kulmapaloista, ja sekä Kiekko-Espoolla että HIFK:lla tämä osasto on kunnossa. IFK:n Kiia Lahtinen on ollut kauden kärkitorjujia, sillä hänen torjuntaprosenttinsa runkosarjassa oli 93,6 ja pudotuspeleissä 96,7. Pudotuspeleissä torjuntavastuussa olleen Pajarisen vastaavat lukemat olivat 92,1 ja 93,4.

Haapasen mukaan Lahtinen on ollut luotettava ja varma maalivahti, mutta 19-vuotias torjuja on vielä kokematon finaaleissa.

– Tietyllä tavalla IFK:n maalivahtipeliä ei ole vielä testattu pudotuspeleissä. Kun katsoo millä tuloksilla he ovat marssineet eteenpäin, niin ei siellä ihan hirveässä mankelissa olla oltu, Haapanen sanoo.

HIFK:n päävalmentaja Saara Niemi on ollut tyytyväinen Lahtisen otteisiin ja joukkueensa maalivahtitilanteeseen, mutta tiedostaa samalla sen kuuluvan myös vastustajan vahvuuksiin. Hänen mielestään maalivahtipeli on ollut yksi suuri syy sille, miksi Kiekko-Espoo pelaa jälleen finaaleissa.

– Pajarinen on ottanut niitä voittavia torjuntoja, ja voittanut myös monta jatkoaikaa joukkueelleen. Mutta olemme päässeet kohtaamaan hyviä maalivahteja, esimerkiksi HPK:ssakin Noora Räty venyi ja paukkui. Ei meille vielä ole peikkoja vastustajan maalivahtipelistä löytynyt, Niemi vakuuttaa.

HIFK ennakkosuosikki ja ylpeä siitä

HIFK ja Kiekko-Espoo kohtasivat myös viime kaudella finaaleissa. Tuolloin ennakkosuosikki Kiekko-Espoo vei kaksi ensimmäistä ottelua nimiinsä selkein numeroin, mutta tämän jälkeen helsinkiläiset veivät Sami Haapasen yöunet tasoittamalla sarjan 2–2:een. Viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa Kiekko-Espoo voitti jälleen suurinumeroisesti 8–3 ja otti espoolaisille jo peräti 16. mestaruuden.

Tällä kaudella kelkka on keinahtanut joukkueiden voimasuhteissa helsinkiläisten puolelle ja joukkue voitti kolme neljästä kohtaamisesta. Saara Niemi haluaisikin päättää HIFK:n viiden vuoden projektin mestaruusjuhliin.

– Olemme nyt ennakkosuosikkeja ja ylpeitä siitä, koska se tarkoittaa sitä, että olemme tehneet hyviä asioita ja ansaittu tuo paikka. Espoolaisilla on kokemusta näistä paikoista ja heillä on voittamisen kulttuuria. Uskon, että pystymme ihan perustekemisen kautta pelaamaan vahvuuksillamme, Niemi vakuuttaa.

HIFK:n Emilia Vesa (vas.) laukoo kohti Kiekko-Espoon maalivahtia Tiia Pajarista.

HIFK:n Emilia Vesa (vas.) on kuulunut joukkueensa tehopelaajiin. Kuvassa hän laukoo kohti Kiekko-Espoon maalivahtia Tiia Pajarista. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Niemen mukaan pelaajien henkistä kapasiteettia on pyritty kasvattamaan koko kauden aikana. Nuoremmilla pelaajilla suorittaminen on aaltoillut, sillä heillä ei ole kokemusta siitä, miten tilanteet nollataan. Joukkueen kokenut kapteeni Karoliina Rantamäen, 45, legendaariset sanat ovat kaikuneet Niemen mukaan joka pelin jälkeen: ”Viisi minuuttia saa olla hyvä fiilis, mutta kun kopista astutaan ulos, fokus on jo seuraavassa päivässä.”

Molemmilla joukkueilla on leveä materiaali, mutta IFK:n hyökkääjät ovat mellestäneet pistepörssissä. Michaela Pejzlova vei runkosarjan pistepörssin nimiinsä ja tulivoimaa ovat tuoneet myös Emilia Vesa, Sanni Vanhanen kuin Julia Liikalakin.

Kiekko-Espoo luottaa kiekolliseen pelaamiseen, kuten se on luottanut koko kauden. Haapasen mukaan IFK on kauttaaltaan niin vahva joukkue, ette yksittäisten heikkouksien etsiminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Hänen mielestään on tärkeämpää satsata siihen, että oma joukkue on valmis antamaan kaikkensa.

– Jos pysymme kiekossa, niin vaikea IFK:n on maaleja tehdä. Se on iso urakka ja vaatii kaikkien panoksen ja onnistumisen, mutta uskon, että olemme valmiita, Haapanen sanoo.

– Mennään omilla vahvuuksilla ja uskotaan omaan tekemiseen. Sieltä se tulee, jos on tullakseen.

Parhaat pelit edessä

KalPa-sarjassa Kiekko-Espoo pelasi neljä peliä viiteen päivään ja matkusti 2 500 kilometriä samaan aikaan, kun IFK vieraili kerran Hämeenlinnassa. Tiia Pajarinen ei kuitenkaan malttaisi odottaa, että pääsisi jälleen pelaamaan.

– Kausi on pitkä, mutta nämä ovat niitä parhaita pelejä.

HIFK:n Karoliina Rantamäki sekä Kiekko-Espoon Sofia Nuutinen ja Reetta Valkjärvi jääkiekon naisten liigan ratkaisevassa loppuottelussa 2022.

HIFK ja Kiekko-Espoo kohtasivat finaaleissa viime vuonnakin. Kuvassa HIFK:n Karoliina Rantamäki yrittää karkuun Kiekko-Espoon Sofia Nuutiselta ja Reetta Valkjärveltä. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Pajarinen myöntää, että altavastaajan asema on jollain tavalla helpompi kuin ennakkosuosikin, mutta hän pyrkii kuitenkin keskittymään vain omaan pelaamiseen, sillä siihen ennakkoasetelmilla ei vaikutusta.

– Olemme mielestäni parantaneet joka pelissä ja olemme saaneet omaa peliä rullaamaan. Pitää jatkaa sillä samalla mallilla. Kaikki ovat uskoneet siihen, että pääsemme finaaliin, joten eiköhän yritetä päästä loppuun asti, Pajarinen sanoo.

Sami Haapasen ja Saara Niemen mielestä ennakkosuosikin tai altavastaajan asema katoavat saman tien, kun kiekko putoaa jäähän. Sen jälkeen ainoastaan sillä ottelulla, erällä tai peliminuutilla on väliä.

Ensimmäinen finaaliottelu pelataan lauantaina Pirkkolassa ja toinen Tapiolassa, mutta kolmas ottelu pelataan Helsingin jäähallissa. Pirkkolaan mahtuu noin 800 katsojaa, mutta ”Nordikseen” heitä mahtuu yli 8 000.

– Se, että finaalit ovat myös paikallispelejä, antaa lisäbuustin. Jos eivät finaalit itsessään sytytä, niin näistä paikallispeleistä löytyy kyllä sytykettä, Haapanen vakuuttaa.

FINAALIEN AIKATAULU (3 voittoa)

Lauantai 18.3. klo 16.30
HIFK – K-Espoo

Sunnuntai 19.3. klo 16.15
K-Espoo – HIFK

Tiistai 21.3. klo 18.00
HIFK – K-Espoo

Tarvittaessa
Torstai 23.3. klo 18.45
K-Espoo – HIFK

Lauantai 25.3.
HIFK – K-Espoo

PRONSSIOTTELU

Lauantai 18.3.
KalPa – HPK 12.00



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *