• 18 maaliskuun, 2023

Ison kaupungin rahat loppuivat kesken luistelukauden, mutta perheenisä varmisti, että päiväkotilapset pääsevät jäälle


Turkulainen perheenisä halusi tarjota lähialueensa lapsille liikunnan riemua ja rakensi takapihalleen luistelukentän.

Turkulainen Dan Keskitalo avasi takapihansa päiväkotilapsille.

Jere Sanaksenaho,

Arttu Kuivanen

Suurin osa Turun ulkojääkentistä on suljettu tältä talvelta. Syynä on Turun liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummen mukaan resurssipula.

Kaupunki on keskittänyt voimavaransa muualle, kun kevätaurinko jo sulattaa jääkenttiä.

– Kevät on sen verran pitkällä, että päivisin auringon jään pintaan luoma lämpö aiheuttaa ongelmia laadun suhteen. Resurssit tämän talven osalta on jo käytetty, Nummi kertoo.

Nummen mukaan palveluiden lisääminen on vaikeaa. Liikuntapalveluiden kokonaisbudjetti ylittyi viime vuonna noin 700 000 eurolla energian hinnan vuoksi.

– Yritämme pysyä niissä raameissa, jotka meille on annettu.

Perheenisä rakensi kentän takapihalleen

Vaikka Turun ulkojääkentät sulkeutuvat tältä talvelta, pääsee ainakin Yli-Maariassa vielä luistelemaan.

Dan Keskitalo haluaa tarjota luistelun riemua niin oman perheen lapsille, naapureille kuin läheiselle päiväkodillekin.

Idea omalle takapihalle rakennetusta luistelukentästä sai alkunsa viime vuonna, kun Keskitalo oli ystävänsä pojan syntymäpäiväjuhlissa. Siellä pelattiin salibandya tekonurmikentällä.

– Kun ajoimme poikani kanssa sieltä pois, hän esitti toiveen samanlaisesta kentästä, jolla voisi pelata ja luistella kavereiden kanssa. Ei tarvitsisi odottaa kenttien jäädytystä, vaan luistelemaan voisi mennä omalle takapihalle.

Siitä viikon päästä kenttä oli valmis, Keskitalo kertoo.

Tekonurmialustan päälle rakennettu kenttä on 15 metriä pitkä ja kahdeksan metriä leveä. Kentän reunoilla on laidat ja päädyissä verkot pysäyttämässä laidan yli menevät kiekot.

Noin 50 kiekkoa odottaa silti naapurin puolella löytäjäänsä lumien sulettua.

Touhulan päiväkoti.

Perjantaina Keskitalon takapihan kentällä oli luistelemassa Touhulan päiväkodin lapsia. Kuva: Kamal Afarin / Yle

Kenttä on ollut kovassa käytössä.

– Kesästä lähtien olen sanonut lapsille, että kaikki saavat tulla tänne pelaamaan ja pitämään hauskaa. Päivittäin täällä on lapsia pelailemassa erilaisia pallopelejä, välillä silloinkin, kun emme ole edes kotona.

Terveiset kaupungille: ryhtiliikkeelle tarvetta

Turun kaupungille ulkojääkenttien hoitaminen on resurssointi- ja budjettikysymys. Dan Keskitalo ei ole halunnut laskea euroja kentän hoidossa.

– En ole laskenut kuinka paljon vettä menee. Vesi on mitä on ja maksaa mitä maksaa. Ajattelen tätä enemmän positiivisen kautta.

Keskitalo haluaa lähettää terveiset Turun kaupungille. Hänen mukaansa ryhtiliike on tarpeen, vaikka budjetissa pitääkin pysyä.

– Ei voi kalenterin mukaan jäädyttää. Turussakin kenttiä hoidetaan paljon talkoolaisvoimin, jotta lapset ja vanhemmat pääsevät edes vähän luistelemaan. Minulla on ikävä aikaa, jolloin jokaisella kentällä tuntui olevan kenttämestari.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *