• 27 maaliskuun, 2023

Pekka Rinne häkeltyi juhlapuheista, joissa hänestä puhuttiin kuin pyhimyksestä – patsaan saanut vahtilegenda muuttaa pian Tampereelle


Lista on lyhyt: Turk Broda ja Johnny Bower Torontossa, Ken Dryden Montrealissa, Bernie Parent Philadelphiassa ja Martin Brodeur New Jerseyssä.

Ja nyt Pekka Rinne Nashvillessa.

NHL:n yli satavuotinen historia tunsi ennen mennyttä viikonloppua vain viisi maalivahtilegendaa, joita oli muistettu hallin pihaan pystytetyillä patsailla. Kempeleestä maailmalle ponnistaneesta Rinteestä tuli lauantaina kuudes. Suomalainen maalivahtilegenda pääsi tältä osin huimaan seuraan.

Vuotta aiemmin Nashville jäädytti Rinteen pelinumeron 35 ja nosti tämän pelipaidan areenan kattorakenteisiin. Rinne oli ensimmäinen kunnian saanut Nashville-pelaaja tuolloin.

Nyt areenan pihassa seisoo yli neljämetrinen Rinne-patsas.

Yle Urheilun Nashvillesta tavoittama Rinne oli lähes sanaton viimeisimmän saamansa kunnianosoituksen edessä.

– Onhan tämä ollut jo aika ylitsevuotavaa. On hieman vaikeaa edes ottaa näin montaa tunnustusta vastaan. Paidan jäädytys tuntui jo sellaiselta ultimaatilta kunnianosoitukselta, joten alkuun tämän patsaan kanssa oli hieman sellainen fiilis, että apua, tämä on jo liikaa, Rinne naurahtaa.

– Onhan tämä aivan uskomaton juttu.

Pekka Rinteen patsas Bridgestone Arenan edustalla Nashvillessa.

Rinteen nelimetrinen patsas tervehtii jatkossa kiekkofaneja Nashvillen kotiareenan edustalla. Kuva: Christopher Hanewinckel-USA TODA

Juhlallisuudet ennen lauantain iltapäiväpeliä Seattlea vastaan olivat tietenkin näyttävät. Lopulta runsaslukuisena paikalle saapunut yleisö äityi huutamaan Rinteen nimeä.

Pelaajauransa kaksi vuotta sitten päättäneen Rinteen tajuntaan kokonaisuus iskeytyi vasta myöhemmin illalla.

– Illalla oli mahdollisuus käydä kurkkaamassa patsasta, kun areena ja alue oli tyhjä. Kyllä siinä tuli fiilisteltyä, että hitto sentään joskus on Kempeleestä lähdetty ja nyt on patsas hallin pihassa. Onhan se aivan huikea juttu.

Seuraavassa hetkessä Rinne toisaalta halusi jo palauttaa keskustelun maan pinnalle.

– Nämä täällä Amerikassa osaavat tällaiset hommat ja jutut saadaan kuulostamaan elämää suuremmilta. Nytkin tuntuu, että minusta puhuttiin kuin jostakin pyhimyksestä. Sanoinkin, että kunpa vain tietäisitte, Rinne nauraa.

– Vaikka minulla on patsas, samalla tavalla minun pitää tunkiolla käydä.

Jääkiekkoa isompia asioita

Pelkästään jääkiekosta ei kuitenkaan Nashville Predatorsin kunnianosoituksessa ollut kyse. Rinne on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan näkyvä hahmo laajemminkin kaupungissa.

Rinne on ollut perustamassa hyväntekeväisyysjärjestöjä ja toiminut aktiivisesti yhteisössä jääkiekon ulkopuolella. Nashville kaupunkina ja NHL:ään vuonna 1998 liittynyt Predators ovat kasvaneet ikään kuin käsi kädessä.

Pekka Rinne toimi Predatorsin kasvoina kaupunkiin päin kaikki vuodet.

– Koen voimakkaasti, että tässä on paljon muutakin kuin jääkiekkoa. Aina, kun tänne palaa, huomaa, ettei ihmiset edes ajattele minua niin paljon jääkiekkoilijana. Olen varmasti ollut hyvä linkki jääkiekon ja muun yhteisön välillä. Predators ja Nashvillen kasvu osuivat samaan saumaan. Tämä oli ihan erilainen kaupunki kuin silloin, kun minäkin tänne joskus tulin.

Juhlallisuuksista lauantaina Rinne nautti ennen muuta läheistensä kautta, etenkin kaksi ja puolivuotiaan Paulus-poikansa kautta.

– Vielä paidan jäädytyksessä hän oli niin pieni, mutta nyt jo ymmärsi paremmin. Hän siellä innoissaan taputti ja on nyt koko ajan puhunut isin patsaasta ja muuta. Onhan tällaiset juuri tätä kautta todella isoja juttuja.

– Minulle merkitsi todella paljon se, että minun perhe oli täällä, vanhemmat, kaksi siskoa ja sitten oma perhe Erika ja Paulus. Oli hienoa, että pystyin jakamaan tällaisen hetken heidän kanssaan ja on se tietynlaista kiitosta myös heidän suuntaansa, Rinne huomautti.

Pekka Rinne sylissään Paulus-poika Rinteen patsaanjulkistustilaisuudessa Nashvillessa maaliskuussa 2023.

Pekka Rinne sai viettää juhlavaa tilaisuutta yhdessä poikansa kanssa. Perhe on muuttamassa Tampereelle. Kuva: Christopher Hanewinckel-USA TODA

Suuntana Tampere, jääkiekko kiinnostaa

Seuraavaksi Rinne muuttaa perheineen Tampereelle, missä uuden asunnon kauppakirjat on jo kirjoitettu alle. Ammatillisesti Rinne ei vielä tiedä seuraavista liikkeistään.

Rinne oli mukana menneenä talvena alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa maalivahtivalmentajana ja konsultoi etäältä edelleen Nashvillea maalivahtivalmennuksessa oman ehtimisensä mukaan, mutta tarkkaa suunnitelmaa jatkon suhteen ei vielä ole.

– Veri vetää jääkiekon pariin. Heti lopettamisen jälkeen oli fiilis, että olikohan tämä jääkiekkohomma tässä, että nyt jotakin ihan muuta, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun huomasi, että se on minun intohimoni. Jollakin tavalla haluan toimia jääkiekon parissa jatkossakin, Rinne päättää.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *