• 13 toukokuun, 2023

Turkissa toivotaan vapautta ja leipää, ja se voi koitua yksinvaltaisen Recep Tayyip Erdoğanin tuhoksi huomisen vaaleissa


DÜZCE/ISTANBUL Istanbulin itäpuolella sijaitseva Düzcen kaupunki on presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vahvaa tukialuetta. Viime presidentinvaaleissa vuonna 2018 Erdoğan sai täällä yli 70 prosenttia äänistä.

Muutama päivä ennen vaaleja opposition yhteisehdokas Kemal Kılıçdaroğlu on kuitenkin vetänyt Düzcessä torin täyteen ihmisiä.

Kılıçdaroğlu on niin suosittu, että hän uhkaa nyt Erdoğania.

74-vuotias harmahtava ja hiukan virkamiesmäinen Kılıçdaroğlu lupaa erityisesti nuorille turkkilaisille enemmän vapautta.

– Minua saa arvostella vapaasti. Vanhempienne ei tarvitse pelätä, mitä kirjoitatte sosiaaliseen mediaan. Avaan vapauden portit, Kılıçdaroğlu lupaa.

Uudet äänestäjät toivovat muutosta

Pari ensimmäistä kertaa äänestävää nuorta seuraa tyytyväisenä ehdokkaan puheita. Moni Turkissa toivoo loppua painostavalle ilmapiirille.

– Olemme kyllästyneet nykymenoon ja toivomme muutosta. Haluamme elää normaalia nuoruutta, sanoo nimettömänä pysyttelevä naispuolinen lukiolainen.

Toinen ensiäänestäjä Çınar Gelgeç sanoo, että ei muista muuta johtajaa kuin Erdoğanin.

– Olen syntynyt vuonna 2005, ja olen nähnyt vain tämän miehen ja hänen aiheuttamansa vahingot. Minua todella häiritsee, että presidenttimme luonnehtii meitä oppositiota tukevia terroristeiksi, Gelgeç sanoo.

Opposition kannattajat toivottavat hyvästit presidentti Erdoganille omatekoisilla julisteilla.

Kemal Kılıçdaroğlun kannattajia Düzcen vaalijuhlassa. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Useimmilla äänestäjillä päällimmäisinä mielessä ovat jo pitkään kaksinumeroisissa luvuissa laukannut inflaatio ja talouskriisi.

Apulaisprofessori Berk Esen yksityisestä Sabanci-yliopistosta sanoo, että opposition kampanjassa talousmurheet ja erityisesti elintarvikkeiden hintojen nopea nousu ovat olleet pääteemoja.

Jos Kılıçdaroğluun on uskominen, hänen voittonsa olisi käännekohta sekä demokratian että talouden kannalta.

Oppositio lupaa lisää vapautta

Kılıçdaroğlu lupaa turkkilaisille lisää vapautta ja loppua painostukselle.

Hänen vahvin valttinsa voi olla, että hän ei ole Recep Tayyip Erdoğan, joka on vienyt Turkkia yksinvaltaiseen suuntaan.

Erdoğanin valtakaudella oikeuslaitos on menettänyt riippumattomuutensa, ja sananvapaus on rapistunut.

Tuhansia ihmisiä on asetettu syytteeseen presidentin kunnian loukkaamisesta, ja osa heistä on myös saanut vankeustuomion.

Presidentti Erdoganin vaalijulisteita Istanbulissa.

Presidentti Erdoğan on ahtaalla, vaikka suurin osa Turkin mediasta on valjastettu tukemaan hänen uudelleenvalintaansa. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

– Luulen, että monet turkkilaiset näkevät Kemal Kılıçdaroğlun yhden kauden presidenttinä, joka lopettaa vastakkainasettelun ja riitelyn, sanoo apulaisprofessori Esen Sabanci-yliopistosta.

Esenin mukaan Kılıçdaroğlu voi kerätä laajan kannatuksen hyvin erilaisilta ihmisiltä, joita yhdistää tyytymättömyys taloustilanteeseen ja politiikan nykysuuntaan.

Kılıçdaroğlu haluaa lähestyä länttä

Presidentti Erdoğan on viime vuonna tasapainoillut idän ja lännen välissä ja kehittänyt taloussuhteita Venäjälle. Presidentti Vladimir Putin näyttää tukevan Erdoğanin uudelleenvalintaa.

Kemal Kılıçdaroğlu on kampanjansa aikana varoittanut Venäjää sotkeutumasta vaaleihin.

Kılıçdaroğlu haluaa kehittää suhteita Euroopan unioniin. Hän on antanut epärealistisen vaalilupauksen, jonka mukaan hän järjestää turkkilaisille viisumivapauden EU:n alueelle.

Talouskriisin myötä monet turkkilaiset ajattelevat, että maassa olevat syyrialaispakolaiset pitää palauttaa kotimaahansa. Kılıçdaroğlu on luvannut hoitaa tämänkin. Monet syyrialaiset eivät kuitenkaan halua palata, ja palautusten uhka voisi johtaa pakolaisliikkeeseen kohti Kreikkaa.

Pääseekö Ruotsi Natoon, jos oppositio voittaa?

Jos presidentti vaihtuu, muuttuu myös Turkin ulkopolitiikan puhetyyli.

On arveltu, että Turkin nykyisen opposition halu kehittää suhteita Eurooppaan edistää myös Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia.

Kılıçdaroğlun tasavaltainen kansanpuolue on aiemmin sanonut, että Suomen ja Ruotsin olisi ollut hyvä liittyä Natoon yhtä aikaa. Samalla on kuitenkin todettu, että Ruotsin kanssa on joitakin ratkaistavia kysymyksiä terrorismiin liittyen.

Ruotsin Nato-prosessin aikataulu riippuu myös Turkin parlamentin kokoonpanosta.

Jos Erdoğanin Oikeus ja kehitys -puolue liittolaisineen saa enemmistön parlamenttiin, puolueiden edustajat voivat siellä heittää kapuloita rattaisiin.

Jännittynyt tilanne ennen vaaleja

Tutkija Berk Esen.

Apulaisprofessori Berk Esen pitää Kemal Kılıçdaroğlun voittoa mahdollisena. Kuva: Grigory Vorobyev / Yle

Apulaisprofessori Berk Esen sanoo, että Erdoğanin hallinto saattaa yrittää peukaloida vaalitulosta, jos ääntenlaskennan aikana alkaa näyttää siltä, että Kılıçdaroğlu voittaa.

Se kiristäisi jännitystä Turkissa merkittävästi.

Laajamittainen vaalivilppi tuskin onnistuu, koska myös opposition edustajat ovat läsnä vaalihuoneistoissa.

Hallinto ja oikeuslaitos on täytetty Erdoğanin kannattajilla. Siitä voi olla Erdoğanille etua, jos tuloksesta syntyy kiistaa.

On myös mahdollista, että Erdoğan voittaa vaalit aidolla kannatuksella siitä huolimatta, että hän on ahtaammalla kuin koskaan aiemmin.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *