• 2 elokuun, 2023

Asiantuntijat: Aaltola menestyy kannatusmittauksissa, mutta varsinainen ”happotesti” on vasta edessä



Mika Aaltolan on määrä ilmoittaa mahdollisesta presidenttiehdokkuudestaan torstaina. Aaltolalle perustettiin tukiyhdistys keskiviikkona.

Veera Pennanen,

Ella Haura

– Sitten kun happotestataan vaalikentillä ja vaalitenteissä, niin sitten häntä aletaan kohdella poliitikkona. Meno on aika paljon rajumpaa.

Näin arvioi MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki Mika Aaltolan mahdollista presidenttiehdokkuutta.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Aaltolan nimi on noussut toistuvasti esiin presidentinvaalien kannatuskyselyissä, joissa hän on pärjännyt hyvin. Aaltolan on määrä ilmoittaa torstaina, asettuuko hän ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa.

A-studiossa keskiviikkona vierailleet asiantuntijat arvioivat, ettei Aalton todellista kannatusta voi vielä arvioida mielipidekyselyistä.

– Kannatuskyselyt menevät siinä kohtaa uusiksi, kun tiedossa on suurin osa ehdokkaista. Sitten nähdään, mikä se Aaltolan todellinen potentiaali on, Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta arvioi.

Aaltola saanut paljon huomiota ulkopolitiikan kommentaattorina Ukrainan sodan myötä.

Aaltolalla on paljon näkyvyyttä nimenomaan asiantuntijaroolissa. Millä tavalla hyppäys politiikan puolelle, miten se onnistuu, on toinen kysymys, arvioi Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma.

Aaltolalla ei ole taustallaan poliittista puoluetta. Aaltolan tukiyhdistys ilmoitettiin kuitenkin yhdistysrekisteriin keskiviikkona.

Kokoomus havitteli Aaltolaa ehdokkaakseen eduskuntavaaleissa, mutta Aaltola ei asettunut ehdolle.

– Nyt testi jäi suorittamatta, ja sen takia hänestä ei tule suuren puolueen ehdokasta, Hakahuhta sanoi.

Voit keskustella presidentinvaaleista torstaihin 3.8.2023 kello 23 asti.

Voit katsoa A-studion keskiviikon lähetyksen Yle Areenasta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *