• 2 elokuun, 2023

HJK:n hurja puolustustaistelu ei kestänyt loppuun asti – olkapäävammasta huippuiskuun toipunut Jesse Öst pettyneenä: ”Raskas peli”


Molde voitti HJK:n yhteismaalein 2–1 ja jatkaa Mestarien liigan karsinnassa. HJK jatkaa Eurooppa-liigan karsinnassa.

Molden avausmaali HJK:ta vastaan.

Molden ensimmäinen maali painui Jesse Östin kautta verkkoon. Kuva: EPA-EFE / AOP

HJK kävi hurjaa puolustustaistelua jalkapallon Mestarien liigan 2. karsintakierroksen 2. ottelussa Moldea vastaan. Se ei kuitenkaan riittänyt aivan loppuun asti, kun Ola Brynhildsen laukoi norjalaisille 2–0-maalin 89. minuutilla.

HJK oli voittanut ensimmäisen osaottelun 1–0 Topi Keskisen osumalla, joten norjalaiset etenivät siis yhteistuloksella 2–1-jatkoon Mestarien liigan karsinnassa. HJK:n pelit jatkuvat Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella Qarabagia vastaan. Ensimmäinen osaottelu pelataan ensi viikon torstaina eli 10. elokuuta Bakussa, Azerbaidžanissa.

Jalkapallokaupunki Molden ylpeys on pelannut vahvasti kotimaansa sarjassa eikä ole hävinnyt kotikentällään huhtikuun jälkeen. Molde hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta todella vaaralliset tilanteet jäivät kuitenkin vähiin. Varsinkin Erik Breivik pääsi laukomaan usein.

Avausjaksolla Molde vei pallonhallinnan 60-prosenttisesti ja maalintekoyritykset 6–1, mutta yhtään laukausta maalia kohti Moldelle ei kirjattu.

HJK:lla oli vain muutama hyvä hyökkäys, mutta yhdestä niistä tuli ensimmäisen puoliajan paras maalitilanne. Topi Keskinen pääsi vastatusten maalivahti Jacob Karlströmin kanssa, mutta ajautui vähän liian pieneen kulmaan ja Karlström torjui. Keskisen laukaus jäi lopulta HJK:n ainoaksi koko ottelussa.

Topi Keskisen huippupaikka Molde-vierasottelussa, mutta Jacob Karlström torjuu.

Topi Keskisellä oli avausjaksolla huippupaikka. Kuva: EPA-EFE / AOP

Toisella puoliajalla Molden painostus oli vielä vahvempaa. Lopulta se tuotti tulosta 74. minuutilla, kun Kristian Eriksen puski hyvän keskityksen jälkeen yläriman alareunaan, josta pallo kimposi Jesse Östin kautta maaliin.

Sitä ennen Öst oli pitänyt Klubia jatkopaikassa kiinni torjumalla muun muassa Markus Kaasan laukauksen upeasti alakulmasta.

Viime hetkillä, 89. peliminuutilla Brynhildsen laukoi kovan pyörityksen jälkeen ratkaisevan maalin. Maalia edelsi Molden pitkä pyöritys. Öst torjui Brynhildsenin ensimmäisen vedon, mutta kakkospallosta norjalainen pääsi laittamaan pelivälineen helposti verkkoon.

Ottelun tilastot kertovat karua kieltä Molden hallinnasta. Maalintekoyritykset merkittiin Moldelle 16–1 ja laukaukset maalia kohti 5–1. Pallonhallinta meni Moldelle 63-prosenttisesti.

– Nyt harmittaa tosi paljon. Taisteltiin hyvin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Kova joukkue oli vastassa, hyvin maalilla pelannut Öst totesi.

– Muutama ok torjunta. Se oli raskas peli koko joukkueelle, meidän täytyi puolustaa melkein koko ajan. Heillä oli paljon pallo ja he laittoivat paljon keskityksiä ja saivat niistä vaarallisia tilanteita.

Öst sai tällin olkapäähänsä ensimmäisessä Molde-ottelussa, mutta oli nyt pelikunnossa.

– Vähän kipua on, mutta harvoin sitä ei ole kipua.

HJK:lle tappio on ensimmäinen Toni Korkeakunnaksen alaisuudessa. Tosin Larnen vieraana Mestarien liigan 1. karsintakierroksella HJK hävisi varsinaisen peliajan, mutta yhteismaaleissa tilanne oli vasta tasan, ja sitten HJK voitti jatko-ottelun. Veikkausliigassa Korkeakunnas on johdattanut HJK:n voittoihin Ilveksestä ja SJK:sta.

Toni Korkeakunnas Molde-ottelussa.

Toni Korkeakunnas kärsi ensimmäisen varsinaisen tappion HJK:n päävalmentajana. Kuva: EPA-EFE / AOP

HJK:n ottelut jatkuvat Veikkausliigassa lauantaina kotiottelulla IFK Mariehamnia vastaan. Qarabagia vastaan Eurooppa-liigassa HJK pelaa vierasottelun 10.8. ja kotiottelun 17.8.

– Tärkeitä ja kovia pelejä on tulossa. Ensin on lauantaina tärkeä peli Maarianhaminaa vastaan, Öst huomautti.

Alta näet vielä karsintasysteemin vaiheet. HJK hävisi siis tänään Mestarien liigan 2. karsintakierroksella ja siirtyy ensi viikolla Eurooppa-liigan 3. karsintakierrokselle.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *