• 29 maaliskuun, 2023

Kauhajoen Karhubasket ei kumartele euromenestyksen keskellä – ”Yksi isoimmista ottelusta suomalaisessa seurakoripallossa”


Suomen mestari Karhubasket pelaa koripallon FIBA Europe Cupin ensimmäisen välieräosan Wloclawekissa keskiviikkona klo 19.30 alkaen.

Kauhajoki teki jo aiemmin poikkeuksellisen kovan palloiluteon kaatamalla puolivälierissä portugalilaisen Porton yhteispistein 156–145. Karhubasket oli vienyt Lissabonissa pelatun avausosan vieraissa luvuin 81–80.

Vastus sen kun kovenee kaksiosaisessa välierässä, jossa vastaan asettuu puolalainen Wloclawek, jonka kanssa Kauhajoki otti yhteen jo alkulohkossa. Alkulohkossa Wloclawek voitti Karhubasketin Kauhajoella 93–87, mutta hävisi kotiosassa suomalaisseuralle pisteellä 88–89.

Karhubasketin päävalmentaja Janne Koskimies muistuttaa, että Wloclawek on vahvistunut syksyn kohtaamisista.

– Kova joukkue on vastassa. Vastustaja on vahvistunut siitä, kun me kohtasimme. Heillä on nyt kaksi uutta amerikkalaispelaajaa. Hyvä asia on se, että olemme käyneet pelaamassa jo heidän kotihallissa ja tiedämme, että siellä meitä odottaa aika fanaattinen kotiyleisö.

Laituriosastolle Wloclawek hankki kauden aikana 196-senttisen Viktor Sandersin ja keskushyökkääjäksi 211-senttisen Malik Williamsin.

– Sanders on urheilullinen ja tuo lisää jalkanopeutta puolustuspäähän. Nuori Williams sentteri, joka on hyvä kaukoheittäjä ja tuo heidän isoon päähän lisää uhkaa. Vastustajalta löytyy useita hyviä korintekijöitä, joiden pistekeskiarvo on 10-17 pisteen tietämillä. Yhden pelaaja pysäyttäminen ei riitä Wloclawekia vastaan, sanoo Koskimies.

Valmentajan mukaan puolalaisvastustaja on haastava siinä mielessä, koska joukkue pystyy pelaamaan palloa sekä korin läheisyyteen että rakentamaan palloskriinien kautta heittopaikkoja.

Karhubasketin valmentajat

Karhubasketin valmentajat Janne Koskimies ja Risto-Matti Rousku Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

– Se on kokenut ja monipuolinen joukkue, jonka hyökkäyspelaamista on aika vaikea saada raiteiltaan. Jonkun pienen asian sieltä voi ottaa toki pois. Meidän pitää ikään kuin onnistua kaikilla puolustuksen osa-alueilla ja pakottamaan heidät vaikeisiin heittoihin, kuvaa Koskimies.

Wloclawek on pussittanut keskimäärin 86,7 pistettä ottelua kohden, mikä on paras jäljellä olevista joukkueista. Molemmat joukkueet löytyvät kolmosheitoissa FIBA Europe Cupin kärkipäästä. Puolalaismiehistö on upottanut kaukoheitot 41,4 prosentin tarkkuudella, mikä on koko sarjan toiseksi kovin lukema. Karhubasket on kaukoheittotilaston kolmantena 40,6 prosenttisilla.

Kohti suurta saavutusta

Karhubasketin terveystilanne on kohtuullinen ja joukkue saa jalkeille näillä näkymin yksitoista pelaajaa. Kauhajokisilta on sivussa pitkäaikaispotilas, polvioperaatiossa äskettäin käynyt sentteri Simeon Carter. Laituri Dikembe Dixsonin pelaaminen on epävarmaa, sillä seuran uusin vahvistus loukkasi jalkaansa viime lauantaina Korisliigassa.

Suomen hallitseva korismestari Karhubasket on voittanut kauden europeleistään 12 ottelua ja hävinnyt vain kaksi.

Daniel Dolenc dunkar.

Karhubasketin Daniel Dolenc pelaa loistavaa kautta. Kuva: Marko Tuominiemi / All Over Press

– Helpottaa jo ihan jaksamistakin, kun tulokset ovat olleet hyviä. Kuormitus on ollut kuitenkin tosi kovaa, pelejä ja matkustamista on kertynyt paljon. Joukkue on pystynyt onneksi käsittelemään kokonaisuuden minusta hyvin ja ottamaan yhden ottelun kerrallaan – kypsästi. Olen ollut tähän asti tyytyväinen, että fokus on pysynyt koko ajan hyvänä, Koskimies toteaa.

Kuinka kova teko on Kauhajoen pääseminen FIBA Europe Cupin neljän joukkoon?

– Olen itse aika nuori valmentaja, enkä ole ehkä paras arvioimaan tätä saavutusta, kun muistellaan ajassa taaksepäin. Mutta onhan meillä (Suomessa) aika vähäistä ollut seurajoukkueiden puolella isommissa palloilulajeissa, kansainvälisissä peleissä mukana oleminen, saati siellä menestyminen.

– Olemme pystyneet hyvin kilpailemaan ja voittamaan kovempina eurooppalaissarjoina pidettyjä, pääsarjojen hyviä joukkueita. Antaahan tämä uskoa, että jos tällainen organisaatio ja selkeä kehitysprosessi pystytään rakentamaan 13 000 asukkaan Kauhajoella, niin miksei sitä pystyttäisi tekemään monessa muussakin paikassa, toteaa Koskimies.

Ei yhden ottelun välieräsarja

Wloclawekin kaupungissa, 140 kilometriä Varsovasta luoteeseen ei vielä todennäköisesti ratkaista välieräsarjaa, jossa kahden ottelun yhteistulos ratkaisee. Kaksiosaiset välierät pelataan 29. maaliskuuta ja 5. huhtikuuta. Kauhajoella pelataan jälkimmäinen, yleensä se ratkaiseva osaottelu.

– Pitää mennä yksi pallonhallinta kerrallaan ja muistaa, ettei tämä tule vielä ensimmäisessä osassa ratkeamaan. Tätä pitää ajatella yhtenä 80 minuutin kestoisena otteluna. Ikään kuin pelaamme ensimmäisen puoliskon Puolassa. Tärkeintä on, ettei kotijoukkue pääse tekemään missään vaiheessa sellaisia pitkä korintekoputkia.

– Pelin päällä pitää pysyä ja olla puolustuspäässä koko ajan teräviä. Vastustajaa ei saa päästää nopeisiin hyökkäyksiin, eikä vapaisiin heittopaikkoihin. Kontrolloitua ja ehjää 40-minuuttista me tavoittelemme, linjaa Kauhajoen peräsimessä huippputyötä tekevä Koskimies.

Karhubasket saa tukea faneiltaan, joita on matkustamassa Wloclawekiin paikan päälle noin 50. Keskiviikon välierä on katsottavissa suorana FIBA Europe Cupin YouTube -kanavalta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *