• 28 maaliskuun, 2023

Syyttäjä vaatii Tukesissa toimivalle virkamiehelle rangaistusta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä


Syyttäjän mukaan haastehakemus liittyy Oriveden laittomasta jätekaivoksesta annettuihin lausuntoihin.

Kaivosmiehiä kävelemässä pimeähkössä kaivostunnelissa Oriveden kultakaivoksessa.

Arkistokuva Oriveden kultakivoksesta vuodelta 2018. Kuva: Antti Eintola / Yle

Dragon Mining -tutkintaan liittyvä epäily Tukesin virkamiehen virka-aseman törkeästä väärinkäytöstä on edennyt syytevaiheeseen.

Syyttäjä kertoo toimittaneensa tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa hän vaatii Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa (Tukes) toimivalle virkamiehelle rangaistusta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Asia liittyy syyttäjän mukaan kaivoksesta annettuihin lausuntoihin.

Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Dragon Mining Oy:n Oriveden kaivoksesta löytyi syksyllä 2018 laiton kaatopaikka.

Jätteiden kasaaminen louhokseen alkoi vuosituhannen vaihteessa. Silloin kaivoksen omisti vielä Outokumpu.

Uusi omistaja Dragon Mining jatkoi luvatonta toimintaa vuoteen 2016. Yhtiö pani kullankaivun tauolle Oriveden kaivoksessa keväällä 2019.

Lopullinen niitti kaivostoiminnalle tuli, kun korkein hallinto-oikeus ei kesällä 2019 myöntänyt Dragon Miningille ympäristölupaa toiminnan jatkamiseksi. Kultakaivos on pilannut merkittävästi lähivesistöjä.

Tukesin virkamiehen rikosepäily tuli ilmi Dragon Miningin Oriveden kaivoksen rikostutkinnan yhteydessä. Tukes kertoi marraskuussa 2020, että sen virkamies on pidätetty. Epäilty työskentelee Tukesin teollisuusyksikön kaivosryhmässä.

Dragon Mining Oy ja Outokumpu Mining Oy kertoivat reilu vuosi sitten valmistelevan jätteiden siivoamista kymmenien metrien syvyydessä sijaitsevasta louhoksesta. Tuolloin puhdistustyön arvioitiin olevan valmis syksyllä 2023.

Tarkkaa tietoa jätteiden koostumuksesta ei ole. Niistä saatujen kuvausten mukaan louhoksessa on öljytynnyreitä, räjähdelaatikoita, muovia ja metallia.

Lue lisää:

Tukesin virkamiehen rikosepäily tuli ilmi kiistellyn kaivoksen rikostutkinnan yhteydessä: Salaisessa kaatopaikassa on yhä jätteitä

Oriveden kaivoksen jätemysteeri voi viimein ratketa: Dragon Mining ja Outokumpu valmistelevat luvattomasti haudattujen jätteiden siivoamista



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *