• 1 maaliskuun, 2023

”Vähän tekstailtiin jo Ahon ja Teukan kanssa”


Carolinassa kilpailu on jääajasta on merkittävästi kovempaa kuin Edmontonissa, mikä nostaa riman Jesse Puljujärvelle ennätyskorkeuteen.

Jesse Puljujärvi.

Jesse Puljujärvi sai uralleen uuden suunnan. Kuva: Stan Szeto-USA TODAY Sports/All Over Press

Olisi voinut kuvitella, että pelaajakauppa Edmontonista Carolinaan olisi ollut Jesse Puljujärvelle, 22, suuri helpotus. Tunnekirjoon mahtui kuitenkin muutakin. Kuusi vuotta Kanadassa jättivät pelaajaan jäljen.

– Olin hallilla, kun kuulin asiasta. Siinä oli paljon tunteita mukana. Oli se aika ikävää sanoa heipat kaikille ja että se oli nyt oikeasti tässä, Puljujärvi tunnelmoi.

– Pakko sanoa, että oli paljon haikeuttakin mukana. Paljon on täällä koettu ja kaikesta olen tosi kiitollinen.

Samaan aikaan Puljujärvi oli innoissaan uudesta mahdollisuudesta.

Alle kahdeksaan minuuttiin jääneet peliajat eivät enää vieneet Puljujärven NHL-uraa mihinkään. Carolinassa kilpailu jääajasta on vieläkin kovempaa, mutta ainakin pelaaja saa eteensä puhtaan pöydän.

– Tunnen sieltä monta jätkää ja heillä on huippujoukkue kasassa. Olen todella iloinen, että pääsen siihen mukaan ja toivottavasti pystyn tuomaan omat vahvuuteni kokonaisuuteen.

Jesse Puljujärvi ja Connor McDavid pelaavat jääkiekkoa.

Jesse Puljujärvi (oik.) pääsi pelaamaan Edmontonissa muun muassa Connor McDavidin rinnalla. Kuva: Getty Images

Carolinassa Puljujärvelle lienee tarjolla samanlaista roolia kuin Edmontonissa. Voimahyökkääjä pelannee pohjaketjuissa, missä tehtävänä on riistää, raastaa, karvata ja pelata laadulla molemmissa päissä kenttää. Puljujärvi tuntuu olevan itsekin hyvin kartalla realismista.

– Tärkeää on vain päästä pelaamaan ja tehdä se hyvällä työmoraalilla. Lyön kaiken peliin ja painan sinne hirveällä työmäärällä tuomaan karvauspelaamista ja iloista sekä positiivista meininkiä. Ajatus on tuoda hyvää energiaa ja peli sitten tuo, mitä tuo.

Hyvän ystävän, Sebastian Ahon vierellä kärkiketjussa Puljujärvi tuskin pelaa. Kaksikko pelasi ensimmäistä kertaa yhdessä Kärpissä jo teinivuosina ja tuo yhteinen matka huipentui nuorten MM-kultaan Helsingissä talvella 2016.

– Tuntuu tosi hyvältä ja jännittävältäkin. Onhan siitä aikaa, kun on viimeksi oltu tositoimissa, vaikka junnuna pelattiin paljon ja kesäisin ollaan paljon tekemisissä. On huikeaa päästä samaan joukkueeseen vanhan kaverin kanssa, Puljujärvi innostui.

– Vähän tuossa jo Ahon ja ”Teukan” (Teuvo Teräväinen) kanssa tekstailtiin. Kohta päästään oikeasti juttelemaan.

Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho neuvonpidossa.

Jesse Puljujärvi saa Carolinassa seuraa muun muassa Sebastian Ahosta ja Teuvo Teräväisestä. Kuva: NHLI via Getty Images

Iso mahdollisuus

Mahdollisuus napata pelipaikka Stanley Cupia tosissaan tavoittelevasta joukkueesta, on Puljujärvelle haaste, jollaisesta moni NHL-pelaaja vain haaveilee. Onnistuessaan Puljujärven tarina saattaa saada Raleigh’ssa dramaattisenkin käänteen parempaan suuntaan.

– Ajatus Stanley Cup -tason joukkueessa pelaamisesta herättää aivan älyttömän hienoja tunteita. Toivottavasti pystyn auttamaan niin paljon kuin mahdollista ja sitäkin kautta päästäisiin keväällä mahdollisimman pitkälle. Se olisi huikeaa.

Käsillä on Puljujärvin NHL-uran tärkein näyttöpaikka. Jos Edmontonissa joukkueeseen pääseminen kesti aikanaan, nyt kokeneemman pelaajan on päästävä ytimeen nopeasti.

Puljujärven sopeutumista auttaa, että Carolinassa pelaa neljä muuta suomalaista.

– Aion olla oma itseni ja hyvä joukkuejätkä, Puljujärvi tiivisti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *