Kun merestä löytyi väärä ruumis, tuli hetken lamaannus – näin Jari Veijalainen kollegoineen ratkaisi liki 30 vuoden takaisen murhamysteerin

Kesäkuussa 2021 rikostarkastaja Aki Lahtinen kantoi pahvilaatikollisen vanhoja papereita rikosylikonstaapeli Jari Veijalaisen työpöydälle.

Lahtinen oli kuullut sattumalta keskusrikospoliisin Länsi-Suomen yksikön virkistyspäivän yhteydessä vuosikymmenten takaisesta katoamisesta.

Hän oli kiinnostunut tapauksesta välittömästi, ja kaivanut 27 vuoden takaiset tutkintapöytäkirjat KRP:n arkistosta.

Lahtinen pyysi Veijalaista vilkaisemaan niitä.

– Hän ei aluksi kertonut omista ajatuksistaan, vaan halusi kuulla, millainen käsitys minulle muodostuisi, Veijalainen sanoo.

33-vuotias lakimies Ilpo Härmäläinen oli hävinnyt jäljettömiin 3. elokuuta 1994 Turun keskustassa. Tutkinta oli vuosien mittaan pysähtynyt.

– Kun olin käynyt paperit läpi, totesimme yhdessä, että tässä on jotain ihmeellistä. Päätimme jatkaa.

Veijalainen sai tutkijaparikseen Taru Laitisen. Mukaan tuli myös poliisin analyytikko.

Alkoi uskomattomia käänteitä sisältänyt rikostutkinta.

Ilpo Härmäläisen omaiset olivat olleet alusta alkaen vakuuttuneita, että on tapahtunut henkirikos. Tuoreen isän yhtäkkiselle katoamiselle ei keksitty mitään muuta syytä.

Jari Veijalaista kiusasi vanhassa tutkintamateriaalissa, miksi rikostutkintaa ei ollut viety aikanaan loppuun. Monia keskeisiä henkilöitä oli jätetty kuulustelematta, tarvittavia pakkokeinoja ei ollut käytetty.

– Asioita oli jäänyt kesken tai kokonaan tekemättä. Herätti kummastusta, miten tapaus oli jäänyt niin huonolle hoitamiselle.

Tutkinta-aineistosta sekä senaikaista rikostutkijaa jututtamalla uudelle tutkintaryhmälle selvisi, että toimenpiteet olivat tyssänneet alkuperäisen tutkinnan johtoon.

– Jos esimies ei jotain toimia hyväksy, kenttämies ei voi muuta kuin tyytyä siihen.

Vaikka tutkinta ei ollut 1990-luvun puolivälissä edennyt, myös poliisille oli muodostunut käsitys, että Härmäläinen oli joutunut henkirikoksen uhriksi.

Epäilykset kohdistuivat yhteen henkilöön.

Elokuussa 2021 KRP pudotti uutispommin.

Poliisi tiedotti ottaneensa Ilpo Härmäläisen katoamisen uuteen selvittelyyn. Tapausta tutkittiin murhana. Yle kertoi tuolloin ensimmäisenä rikostutkinnan avaamisesta.

Vanha mysteeri herätti laajaa kiinnostusta. Sitä poliisi tahtoikin.

– Halusimme, että asia tulisi epäillyn tietoon. Samanaikaisesti päällä oli telepakkokeinoja. Seurasimme, millä tavalla epäilty reagoi uutiseen, Veijalainen toteaa.

Telekuuntelussa ei tullut ilmi viitteitä, että epäillyllä voisi olla rikoskumppani. Sen sijaan ilmeni epäillyn suunnitelma matkustaa Ahvenanmaalle.

Hänet otettiin kiinni Turun satamassa.

Veijalaisen mukaan epäilty käyttäytyi kiinniotettaessa teatraalisesti. Mies hämmästeli, miten häntä voidaan epäillä niin vanhasta asiasta. Poliisin onneksi hän lipsautti tutkinnan kannalta merkittävän tiedon.

– Hän kertoi oma-aloitteisesti olevansa matkalla valmistelemaan purjeveneensä telakointia ja talvisäilytystä. Siinä yhteydessä tulimme tietoisiksi, että kyse on samasta purjeveneestä, joka hänellä oli ollut käytössään rikoksentekoaikaan.

Jo aiemmin ryhmä oli saanut kuulla entiseltä rikostutkijalta, että epäilty oli säilyttänyt venettään vuonna 1994 Satavan venesatamassa Turussa.

Se oli poliisille huipputärkeä tieto.

Epäillyn puhelin oli paikantunut Ilpo Härmäläisen katoamisen aikoihin Naantalin viljavaraston tukiasemaan, joka mereltä katsoen näkyi Airistolle. Tukiaseman kantama ulottui Turun lounaisille merialueille.

Sen perusteella epäilty voitiin yhdistää katoamisajankohtana meren tuntumaan.

Jari Veijalainen alleviivaa poliisin analysointityön tärkeyttä.

– Oli selvitettävä, mikä oli tosiasioiden valossa mahdollista ja mikä mahdotonta.

Tiedossa oli, että Härmäläinen oli poistunut kotoaan Eerikinkatu 20:sta noin kello 12.15 ja kadonnut tämän jälkeen. Juuri ennen poistumistaan hän oli puhunut puhelimessa epäillyn kanssa.

Epäillyn puhelin oli paikantunut seuraavaksi Naantalin viljavaraston tukiasemaan kello 13.44. Hän oli yrittänyt soittaa mainostoimistonsa puhelimeen, mutta näppäillyt yhden numeron väärin. Takaisin työpaikalleen hän oli palannut kello 14.10.

Rikoksen oli täytynyt tapahtua tässä aikaikkunassa.

Veijalainen kertoo, että poliisi kellotti tutkinnassa kaiken: Paljonko kului aikaa ajaa Turun keskustasta Satavaan, kuinka kauan surmaamiseen oli mennyt ja miten kauas merelle vainajan oli ehtinyt kuljettaa.

– Päädyimme siihen, että uhri on todennäköisesti noin 1 x 4 kilometrin kokoisella alueella Airistolla. Se sijoittui laivaväylälle. Alue on laaja ja syvä, syvimmillään 88 metriä.

Epäilty kiisti syyllisyytensä, mutta häntä vastaan nostettiin murhasyyte marraskuussa 2021.

Lakimies Härmäläisen ruumista alettiin etsiä Airiston merialueelta helmikuussa 2022.

Samaan aikaan murhajutun pääkäsittely Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa oli jo päättynyt.

Airiston pohjaa oli kartoitettu vuodenvaihteessa 2021–2022 Puolustusvoimien ja Traficomin virka-avulla. Merkityltä alueelta merenpohjasta löydettiin yli 700 sinne kuulumatonta kohdetta. Lopulta tarkistettavien kohteiden määrä rajattiin 32 lupaavimpaan.

Heti ensimmäisenä sukelluspäivänä pohjasta löytyi vainaja.

– Kyllä se tunnelmaa sähköisti. Aiemmin tutkinnassa oli tullut ilmi, että epäillyn veneestä oli kadonnut ankkuri vuonna 1994. Mediaa kiinnosti, oliko vainajan yhteydessä löydetty ankkuria.

Tutkimukset osoittivat, ettei vainaja ollut Ilpo Härmäläinen, vaan vuonna 1979 kadonnut mies. Hänen kuolemaansa ei liittynyt rikosta.

– Se tuntui takaiskulta siinä mielessä, että koko ajan oli käynnissä käräjäoikeuden tuomioharkinta. Tuli hetkellinen lamaannus.

Käräjäoikeuden oli määrä antaa tuomionsa 4. maaliskuuta 2022.

Kaksi päivää ennen sitä tapahtui uskomaton käänne.

Se oli päivän ensimmäinen sukellus.

Merivoimien sukeltaja tarkasteli Airiston pohjassa kohdetta, joka vaikutti muotonsa perusteella lupaavalta. Se näytti pitkulaiselta roskasäkiltä.

Tuona päivänä 2. maaliskuuta jääolosuhteet Airistolla olivat edelleen hankalat. Irtojäätä pidettiin loitolla Merivoimien aluksen potkureilla, jotta sukeltajat pystyivät työskentelemään.

– Sukelluksia piti tehdä useita. Se oli pitkä päivä, Veijalainen muistelee.

Myöhemmillä sukelluksilla kohde siirrettiin nostokoriin. Silloin sen yhteydestä löydettiin ankkuri ja kettinkiä.

Alukseen nostettaessa muovisäkin sisältö ei ollut kenenkään tiedossa.

– Dokumentoinnin ja kuvaamisen jälkeen KRP:n tutkija teki muoviin veitsellä pienen viillon. Silloin selvisi, että sisällä on vainaja.

Vainajan taskuissa oli Ilpo Härmäläisen henkilöpaperit ja muuta omaisuutta. Uhri tunnistettiin varmuudella hammaskarttojen perusteella.

– Se oli suuri helpotus.

Jari Veijalaisen mukaan avainasemassa oli toimiva viranomaisyhteistyö. Myös vuonna 1979 kadonneen henkilön löytyminen valoi uskoa siihen, että kaikki on mahdollista.

Ruumiin löytymisen jälkeen murhajutun käsittelyä jatkettiin käräjäoikeudessa huhtikuussa 2022.

Käräjäoikeus tuomitsi 68-vuotiaan Lasse Lehdon elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta.

KRP:n tutkintaryhmä ja syyttäjä juhlistivat käräjäoikeuden päätöstä Jari Veijalaisen tarjoamalla alkoholittomalla kuohuviinillä.

– Omalta kohdaltani ympyrä sulkeutui. Minulla oli enää neljä työpäivää jäljellä ennen eläkkeelle siirtymistä.

Teon motiiviksi katsottiin Härmäläisen ja Lehdon välisiin liiketoimiin liittyneet taloudelliset epäselvyydet.

Veijalainen kuulusteli tutkinnan aikana Lehtoa lukuisia kertoja.

– Hän ei koskaan myöntänyt mitään. Hän kiisti kaiken, vaikka tosiasiat osoittivat muuta. Kuulustelujen ulkopuolella hän käyttäytyi ihan asiallisesti.

Koskaan aikaisemmin itsenäisen Suomen historiassa ketään ei ollut tuomittu rikoksesta yhtä pitkän ajan jälkeen. Myös kahden vainajan löytyminen merestä vuosikymmenten päästä oli täysin poikkeuksellista.

Lähes 40-vuotisen poliisiuran tehnyt Jari Veijalainen on ollut eläkkeellä nyt vuoden verran.

Hän on kirjoittanut Härmäläisen tapauksen tutkinnasta kirjan Airiston murha – kadonneen lakimiehen tapaus (Tammi). Teos julkaistaan tänään 3. elokuuta.

Veijalainen sanoo, että yhtenä syynä kirjan tekoon on ollut tapausta kohtaan esitetty mielenkiinto.

– On ihmetelty, miten on mahdollista selvittää näin vanha rikostapaus. Halusin kertoa tarinan niin kuin se meni. Tähän ei ole tarvinnut lisäillä mitään.

KRP:n tutkintaryhmä teki todellisen urotyön selvittämällä henkirikoksen lähes 30 vuoden jälkeen.

Jari Veijalainen ei silti halua sankarinviittaa. Hänen mukaansa tutkinnassa ei tehty hokkuspokkustemppuja.

– Tutkinta oli pääasiassa ihan perustyötä: kuulusteluita, todisteiden hankkimista ja pöytäkirjan laatimista.

Veijalaisen mielestä tapauksesta voidaan kuitenkin oppia.

– Katoamistapauksiin tulisi ylipäätään suhtautua asianmukaisesti. Kun ihminen katoaa, poliisin olisi otettava jo varhain huomioon rikoksen mahdollisuus, jotta ei menetettäisi tärkeitä todisteita.