• 14 heinäkuun, 2023

Orpo Berliinin-vierailullaan: Hallituksessa ei ole äärioikeistolaista puoluetta


Orpo tekee ensimmäisen virallisen valtiovierailun Saksaan kiusallisella hetkellä. Yle seuraa hallitusjohtajien tapaamista paikan päällä Berliinissä.

BERLIINI. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on tavannut tänään Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin tutustumiskäynnillä Berliinissä. Yle seuraa vierailua paikan päällä.

Saksan julkisuudessa on käsitelty muun muassa elinkeinoministerin paikalta eroamaan joutuneen Vilhelm Junnilan (ps.) natsiyhteyksiä sekä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) takavuosien rasistisia kirjoituksia.

Rasismi, äärioikeisto ja natsismi ovat Saksalle historiallisista syistä erityisen herkkiä aiheita.

Tiedotustilaisuudessa Scholtz vakuutti kuitenkin suhteiden jatkuvan hyvinä.

– Saksan ja Suomen suhteet ovat ystävälliset, enkä usko, että muutosta tulee tapahtumaan. Vahvistamme aktiivisesti suhteitamme.

Keskusteluissa on käsitelty ajankohtaisia EU- ja talousasioista, maiden kahdenkeskisiä suhteita sekä Ukrainan tilannetta.

Kyseessä on Orpon toinen ulkomaanmatka pääministerinä. Kesäkuussa hän kävi Islannissa Pohjoismaiden pääministerien tapaamisessa.

Saksan liittokansleri Olaf Scholtz ja pääministeri Petteri Orpo kävelevät kunniavartioston ohi.

Kunniavartiosto ja Saksan liittokansleri Olaf Scholtz ottivat vastaan pääministeri Petteri Orpon Berliinissä. Kuva: Anna Karismo / Yle

Äärioikeistopuolueen kannatus vahvistuu Saksassa

Saksassa on ollut koko kevään ja kesän tapetilla ääriliikkeiden, erityisesti äärioikeiston suosion kasvu.

Laitaoikeistopuolue AfD eli Vaihtoehto Saksalle on parantanut selvästi asemiaan mielipidemittauksissa. Puolueen kannatus on suurta etenkin Itä-Saksassa. Koko maassakin sillä on gallupeissa jo enemmän kannatusta kuin hallitusta johtavalla demaripuolueella.

Jos vaalit pidettäisiin nyt, AfD voisi nousta Saksan toiseksi suurimmaksi puolueeksi konservatiivien CDU:n jälkeen.

Tiedotustilaisuudessa Scholtz sanoi uskovansa, että Aft ei vallankahvaan pääse.

– Afp ei tule Saksassa menestymään. Enemmistö tukee demokratiaa.

Orpo ja Scholz tuntevat toisensa viime vuosikymmeneltä, jolloin he olivat kumpikin maidensa valtiovarainministereitä. He tapasivat säännöllisesti Ecofin- ja euroryhmissä Brysselissä ja Luxemburgissa.

Aiheesta lisää:

”Riikan” kirjoitukset nousivat otsikoihin myös maailmalla.

Oppositio vaatii eduskuntaa koolle – RKP pui illalla Purran rasistisia kirjoituksia ja hallituksen tilannetta.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *