- 17 huhtikuun, 2023
Miksei kukaan vaadi ruokakorin hinnasta ruikuttavaa keskiluokkaa ottamaan itseään niskasta kiinni?
Lehdistö on myötäelänyt liki liikuttavalla tarmolla inflaation vaikutuksia ihan tavallisen suomalaisen ihan tavalliseen arkeen.
Kansalaisille on esimerkiksi neuvottu, miten kaupasta ostetaan halvempaa ruokaa (siirryt toiseen palveluun), ja lukijat ovat vinkanneet toisilleen, että kuivashampoolla (siirryt toiseen palveluun) voi säästää hiusten pesemisestä.
Ja koska toimituksissa halutaan olla ihmistä lähellä ja ajatellaan, ettei lukija ymmärrä hintojen nousun olevan hankala homma, ellei tavallinen ihminen kerro, että hintojen nousu on hankala homma, ovat onnekkaimmat ”päässeet” julkisuuteen esitelmöimään kärsimyksensä syvyydestä.
Päivittäin ”viitisensataa kilometriä” haja-asutusalueelta töihin ja lasten harrastuksiin autoileva perhe valitteli (siirryt toiseen palveluun) Hesarin mielipideosastolla ”sietämättömiä” polttoainekuluja. Puolen miljoonan euron omakotitalon lainarahalla hankkinut Laura järkyttyi (siirryt toiseen palveluun) korkojen noususta niin paljon, ettei pystynyt edes puhumaan siitä sukunimellään.
Jälkimmäisessä jutussa väitettiin, että kaikista eniten inflaatiosta kärsii keskiluokka ja että keskiluokan ahdinko on ”vaiettu ongelma”. Itseoppinut talousajattelija Jasmin Hamid penäsi juttua kritisoineilta twiittaajilta myötätuntoa ja linjasi, että ”monilla on nyt tiukkaa tulotasosta riippumatta”.
Silläkin uhalla, että tunteiden vähätteleminen on nykyajan suurimpia loukkauksia, kysyn: oletteko te nyt ihan tosissanne?
Eihän täällä ole vuoteen mistään muusta puhuttukaan kuin siitä, miten Ukrainan sota vaikuttaa ihan tavalliseen suomalaiseen. Vähäisinkin itsekritiikki on karissut, kun keski- ja hyvätuloiset ovat kilvan kiirehtineet ilmoittamaan itsensä kilpaan suurimman kärsijän tittelistä.
Se ei ole kriisi, että joutuu vertailemaan hintoja ruokakaupassa tai vain haaveilemaan merkkivaatteista.
Suhtaudumme muiden kuviteltuunkiin kärsimykseen niin hienotunteisesti, ettei kukaan kehtaa kysyä, että ihan tosissasiko olet sitä mieltä, että on yhteiskunnan syytä, että sinä olet itse valinnut elää mahdollisimman hankalasti kahta autoa vaativan etäisyyden päässä kaupungista, jossa kuitenkin ramppaat koko ajan.
Tämä kirjoitus ei käsittele niitä pienituloisia, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin vaikkapa kuusinkertaistuneen sähkölaskun, sairauden tai irtisanomisen takia. Ne ovat ihan oikeita kriisejä.
Sen sijaan se ei ole kriisi, että joutuu vertailemaan hintoja ruokakaupassa tai vain haaveilemaan merkkivaatteista. Eikä se, että täytyy suunnitella rahankäyttöä tai jopa lykätä hankintojen tekemistä. Se on ihan normaalia viikkoraha-tason taloudenpitoa, ja juuri tällaisia säästötoimia meidän pitäisi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi muutenkin tehdä.
Ei myöskään ole hallituksen syytä, että ihminen on vapaaehtoisesti nollakorkojen aikana ottanut valtavan lainan ja korkojen noustua yllättynyt seurauksista. Se on tietysti ikävää, mutta ei omistusasuminen ole universaali ihmisoikeus. Jos on maksanut puolen miljoonan kämpästä valtaosan, ei silloin ole mikään keppikerjäläinen. Silloin ihmisellä on satojen tuhansien omaisuus.
Joskus yksi suomalaisen itseymmärryksen kulmakivistä oli tarkka taloudenpito. Tuhlailevia julkimoita paheksuttiin ja ihmeteltiin. Nyt meistä kaikista näyttää median inflaatiopopulismin myötä tulleen pirittahagmaneja (siirryt toiseen palveluun), jotka ostavat hetken mielijohteesta talon ja hevosen ja yllättyvät siitä, että kalliiksihan se sellainen sekoilu tulee.
Valtion pitäisi nyt pelastaa keskiluokka itseltään ja auttaa heitä elämään yli varojensa, koska siihen he ovat tottuneet.
Suomessa on tapana vastustaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten palveluiden parantamista sillä perusteella, että ihmisen kuuluu ottaa vastuu itsestään – erityisesti silloin, kun kyse on poliittisilla päätöksillä aiheutetuista yhteiskunnallisista ongelmista. Huumeongelma, asunnottomuus ja köyhyys poistuisivat yhteiskunnasta tehokkaimmin, kun moraalittomat köyhät vain ottaisivat itseään niskasta kiinni.
Mutta kun kyse on omien valintojensa seurauksista harmistuneesta keskiluokasta, kuuluu vastuu valtiolle. Valtion pitäisi nyt pelastaa keskiluokka itseltään ja auttaa heitä elämään yli varojensa, koska siihen he ovat tottuneet.
Vaalit voittanut kokoomus aikoo kuulemma ”pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan” leikkaamalla miljardin muun muassa asumistuesta, työttömyysturvasta ja toimeentulotuesta. Vähemmän on puhuttu paremmin pärjääville mieluisten tulonsiirtojen, kuten kotitalousvähennyksen ja omistusasumisen tukien, karsimisesta.
Hyvinvointiyhteiskunnan idea on käsittääkseni suojella heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä olosuhteilta, joihin he eivät itse voi vaikuttaa. Jos taloustilanne kerran on erittäin vaikea, prioriteetin täytyy olla auttaa heitä – ei suojella hyvin toimeentulevia itseltään.
Tuija Siltamäki
Kirjoittajan mielestä inflaation suurimpia kärsijöitä ovat kirjoittajan kaltaiset yksin Kalliossa vuokralla asuvat ratsastuksen ja ravintolaillallisten harrastajat.
Kolumnista voi keskustella 18.4. kello 23.00 saakka.
