• 17 huhtikuun, 2023

Petra Nieminen menetti pistepörssin voiton MM-finaalin viimeisillä minuuteilla, USA:n maalitykki ratkaisi jo kolmannen kerran maailmanmestaruuden


USA:n Hilary Knight saavutti MM-kisoissa jo yhdeksännen kultansa ja 13. mitalinsa. Finaalissa hattutempun tehnyt USA:n kapteeni saavutti uransa sadannen pisteen naisten MM-kisoissa, kun hän teki voittomaalin.

Hilary Knight nostaa MM-pokaalin ilmaan.

Hilary Knight nostaa MM-pokaalin ilmaan. Hän teki finaalissa kolme maalia. Kuva: Getty Images

Jonne Niemeläinen,

STT Urheilu

Yhdysvallat on voittanut naisten jääkiekon maailmanmestaruuden. Joukkue kaatoi maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa loppuottelussa turnauksen emäntämaa Kanadan maalein 6–3.

Kanada johti ottelua kolmeen eri otteeseen, mutta sinnikäs USA nousi aina tasoihin ja päätöserässä ohi.

Finaalin tehopelaaja oli Yhdysvaltojen Hilary Knight, joka teki kolme maalia, joista kaksi syntyi ylivoimalla päätöserässä. Knight voitti turnauksen maalipörssin ja juhli jo uransa yhdeksättä MM-kultamitalia. USA:n kapteenin palkintokaapista löytyy yhdeksän maailmanmestaruuden lisäksi myös yksi olympiakulta.

Yhdeksään MM-kultaan on aikaisemmin yltänyt vain kanadalaishyökkääjä Danielle Goyette, 57.

Knightin palkintokaapista löytyy myös neljä MM-hopeaa, joten hän on voittanut uransa aikana jo yhteensä 13 MM-mitalia. Yhtä monta mitalia naisten MM-kisoista on voittanut vain kanadalainen Hayley Wickenheiser, 44.

Knight rikkoi MM-finaalissa komean merkkipaalun, sillä hänellä on nyt kasassa naisten MM-kisoista 101 pistettä. Hän rikkoi sadan pisteen rajan, kun hän teki ylivoimalla 4–3-voittomaalin ajassa 56.50.

– Olen todella onnellinen, että kasasimme rivimme ja veimme voiton. Meillä on todella nuori ryhmä, joka voitti joukkueena, Knight tunnelmoi kenttähaastattelussa voittojuhlien keskellä.

Tämä oli jo kolmas kerta, kun Knight teki voittomaalin MM-finaalissa.

– Se vaatii kokonaisen joukkueen, jotta yksi pelaaja voi menestyä. Sanoin koko ottelun ajan, että pitää pysyä rauhallisena ja kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin.

USA nousi kolmannessa erässä voittoon

Kanada johti ottelua kahden erän jälkeen 3–2, mutta Yhdysvaltojen tehopuolustaja Caroline Harvey tasoitti päätöserän alkupuolella tilanteeksi 3–3. Sen jälkeen Knight teki kaksi maalia ottelun lopulla ja Cayla Barnes viimeisteli loppunumerot 6–3.

– Valitettavasti pelimme mureni kolmannen erän jäähyihin. Menetimme otteemme, kun USA pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan, Kanadan kapteeni Marie-Philip Poulin summasi.

Tappio katkaisi Kanadan kolmen kultamitalin putken, sillä joukkue juhli MM-kultaa 2021 ja 2022 sekä olympiakultaa 2022.

Harvey kiilasi Niemisen ohi kalkkiviivoilla

Naisleijonien tähtihyökkääjä Petra Nieminen oli kiinni MM-turnauksen pistepörssin voitossa aivan kalkkiviivoille asti, mutta finaalista tehot 1+1 kirjannut tehopuolustaja Harvey nousi suomalaisen ohi finaalin päätöserän lopussa. Ensin Harvey teki USA:n 3–3-tasoituksen kolmannessa erässä ajassa 45.40 ja syötti sitten 5–3-ylivoimaosuman kaksi minuuttia ja kymmenen sekuntia ennen loppusummeria.

pETRA nIEMINEN luistrelee.

Petra Nieminen oli Naisleijonien tehopelaaja MM-jäällä. Kuva: Heikki Löfman / Suomen Jääkiekkoliitto

Nieminen rohmusi seitsemästä ottelusta tehot 6+7=13 ja 20-vuotias jenkkipakki summasi tehot 4+10=14.

Hattutempun loppuottelussa viimeistellyt Knight (8+4=12) sijoittui pistepörssissä kolmanneksi.

Suomen kaatanut Tsekki juhli pronssia

Pronssimitalit menivät Tshekkiin, joka voitti pronssiottelu Sveitsin maalein 3–2. Tshekin sankari oli Denisa Krizova, joka teki Tshekin ensimmäisen ja kolmannen maalin. Lisäksi Krizova syötti Michaela Pejzlovan tekemän maalin.

Suomi sijoittui MM-kisoissa viidenneksi ja hävisi puolivälierässä Tshekille.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *