• 7 huhtikuun, 2023

Kunnanjohtaja saattelee nyt yksinäiset viimeiselle matkalleen, kun hyvinvointialue vei kunnalta sosiaalityöntekijät


Kantahämäläisen Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen on jo kertaalleen saatellut yksinäisen ihmisen viimeiselle matkalle. Se on nyt hänen tehtävänsä.

– Pienessä kunnassa kunnanjohtaja joutuu tekemään kaikenlaisia hommia, kuittaa Määttänen.

Hautaustoimilain mukaan kunta vastaa hautaustoimien järjestämisestä, jos vainajalla ei ole ketään läheistä huolehtimaan tästä. Käytännössä tästä tehtävästä ovat huolehtineet kuntien sosiaalityöntekijät. Vuodenvaihteessa he siirtyivät hyvinvointialueiden palvelukseen, mutta yksinäisten hautaaminen jäi yhä kuntien harteille.

Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen työhuoneessaan.

Hausjärven kunnanohtaja Pekka Määttänen ei jäänyt ihmettelemään, kun yksinäinen ihminen tuli saattaa viimeiselle matkalleen. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Hyvinvointialueiden myötä Hausjärven kunta päivitti hallintosääntöään niin, että ilman omaisia kuolleiden ihmisten hautausjärjestelyt ovat nyt kunnanhallituksen vastuulla. Kun tehtävään ei ollut nimettyä henkilöä, kunnanjohtaja Pekka Määttänen tarttui toimeen.

– Ehkä jatkon kannalta olisi järkevää, että hyvinvointialueet ottaisivat kopin näissä asioissa ja hautaustoimilain 23. pykälä muutettaisiin niin, että kunnan tehtävien osalta hyvinvointialueet vastaisivat yksinäisten ihmisten hautajaisjärjestelyistä, pohtii Määttänen.

Vaikka vainajalla olisi ollut edunvalvoja, hänen valtuutuksensa katkeaa valvottavan kuolemaan.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja hoitaa laulut

Yksinäisten ihmisten hautajaiset ovat tuttuja myös Hausjärven kunnanhallituksen puheenjohtajalle Pekka Lokinperälle (kesk.). Hän sanoo, että kaikkein tärkeintä on taata jokaiselle ihmiselle arvokas viimeinen matka.

Hausjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Lokinperä (kesk.) on laulumiehiä.

Hausjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Lokinperälle laulutehtävät ovat tuttua puuhaa, sillä hän on vuosikymmenten saatossa saatellut Veteraanin iltahuuto -kappaleella veteraaneja viimeiselle matkalleen. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

– Sen turvaamiseksi olen ollut itsekin valmiina laulun kautta tuomaan heille oman panokseni. Välillä törmätään myös tilanteisiin, että arkkuhautauksessa ei ole kantajia riittävästi. Tähän meillä on tarjottu apua yhteistyössä Lions Clubin kanssa, kertoo Lokinperä.

Hautajaisjärjestelyihin kunnanjohtaja Pekka Määttänen saa apua toukokuusta alkaen, kun Hausjärvellä aloittaa hallintosuunnittelija. Hautajaisjärjestelyt voidaan delegoida hänelle.

”Lapsus lainsäädännössä”

Niin ikään kantahämäläisen Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela katsoo, että lainsäädännössä sattui lapsus, kun hyvinvointialueiden tehtävistä hautajaisjärjestelyt jäivät pois.

– Kuntiin ei jäänyt viranhaltijoita, joilla olisi edes pääsy vainajan tietoihin.

Tiedot vainajasta kunta saa nyt Oma Hämeeltä eli hyvinvointialueelta. Alkuvuoden aikana Lopen kunta on hoitanut kahden ihmisen hautajaisjärjestelyt.

Lopella kunnanjohtajan ei ole tarvinnut itse osallistua hautajaisjärjestelyihin, sillä niistä vastaa talous- ja henkilöstöjohtaja Jenny Saarela.

– Asia on yllättänyt, eikä hautajaisiin ole varattu rahaa. Ne on kuitenkin hoidettu. Jatkossa tehtävää täytyy suunnitella paremmin valmiiksi, toteaa Saarela.

Varsinaiset hautajaisjärjestelyt Lopen kunta on tilannut hautaustoimistolta.

Jahkailu viivästyttää hautajaisia

Kirkkohallitus on järjestänyt seurakunnille koulutustilaisuuksia, jotta nämä hoksauttaisivat kuntia velvollisuudesta hoitaa yksinäisten ihmisten hautajaisjärjestelyt, kertoo Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo.

– Yksi huolenaihe on se, että vainajan kuolinpaikassa saattaa kestää pitkään ennen kuin havaitaan, ettei vainajalla ole omaisia järjestämään hautajaisia. Tavoite on ollut, että hautajaiset voitaisiin järjestää kahden tai kolmen viikon kuluessa, toteaa Palo.

Hausjärven hautausmaata lumisessa maisemassa.

Hausjärven seurakunnan hautausmaa oli vielä huhtikuussa lumien peitossa. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Kirkkohallituksella ei ole kantaa siihen, kuuluisiko hautajaisjärjestelyt siirtää kunnilta hyvinvointialueille.

– Hyvinvointialueilta ehkä löytyisi helpommin henkilö hoitamaan järjestelyt, mutta toisaalta kunnissa saatetaan tuntea vainajat paremmin, Palo pohtii.

Tuskin pikaista muutosta

Hyvinvointialueita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen kysymyksissä palvelevan Hyvil oy:n erityisasiantuntija Ellen Vogt arvioi, etteivät yksinäisten ihmisten hautausjärjestelyt siirry kunnilta hyvinvointialueille ainakaan pikaisella aikataululla. Se vaatisi muutoksen hautaustoimilakiin.

– Asia on kyllä ollut tiedossa, mutta kunnille se on saattanut tulla jonkinlaisena ikävänä yllätyksenä, sanoo Vogt.

Vaikka tehtävää on aiemmin hoidettu sosiaalihuollossa, se ei tarkoita, että näin olisi järkevä toimia jatkossakin tai että tehtävä tulisi siirtää hyvinvointialueille, huomauttaa Vogt.

Hän katsoo, ettei hautaustoimien järjestäminen myöskään edellytä sosiaalityöntekijän tai muun sosiaalihuollon ammattihenkilön osaamista. Siksi tehtävän voisi hoitaa myös jokin muu ammattiryhmä tai taho, sillä sosiaalihuollon ammattilaisista on jo ennestään huutava pula.

Vogtin mielestä voitaisiinkin pohtia, olisiko yksinäisten hautaan saattamiselle löydettävissä jokin muu parempi kansallinen ratkaisu.

– Esimerkiksi Valtionkonttorilla on jo nyt tehtäviä liittyen ilman omaisia kuolleiden omaisuuteen. Tehtävän keskittäminen sinne voisi olla yksi mahdollisuus, mikäli katsotaan, että kotikunta ei olisikaan se oikea toimija.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *