• 14 helmikuun, 2023

Kolme tarinaa maskin takaa: miksi jotkut yhä käyttävät suusuojaimia


Korona-aikana totuimme siihen, että julkisilla paikoilla suojauduttiin kasvomaskilla. Vaikka maskisuosituksesta on luovuttu, käyttää moni yhä suojaimia joko itseään tai muita suojatakseen.

Sytostaattihoidoissa käyvä Kristiina Uusitalo-Lindholm haluaa turvata oman terveytensä. Kuva ja video: Karri Laihonen / Yle

Anna-Mari Vuollet,

Karri Laihonen

Porilaisen kauppakeskuksen käytävillä vastaan tulee muutamia ihmisiä, joilla on hengityssuojain suun edessä. Yleinen maskisuositus poistui viime vuoden huhtikuussa, mutta Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL (siirryt toiseen palveluun) suosittaa maskin käyttöä tietyissä tilanteissa ja oman harkinnan mukaan.

Kristiina Uusitalo-Lindholm kertoo suojautuvansa yleisissä tiloissa maskilla rintasyöpäleikkauksensa takia.

– En ole varma käyttäisinkö maskia, jos tilanne olisi ihan normaali. Mutta nyt kun olen sytostaattihoidoissa, haluan oman terveyden takia suojata itseni mahdollisimman hyvin aina, kun tulen julkisille paikoille.

Syöpäpoliklinikalla suositeltiin maskin käyttöä sekä muistutettiin hyvästä käsihygieniasta.

– Ennen kaikkea se tuo henkistä turvaa, kun on se maski. Tulee ainakin sellainen mieli, että nyt suojaudun vähän paremmin, Uusitalo-Lindholm toteaa.

Samoilla linjoilla on myös Matti Lahtinen, jonka mielestä maski on helppo keino vähentää sekä omaa että muiden sairastumisen riskiä.

– Pidän huolta terveydestäni. Kun liikun tyttären tykönä ja siellä on tarkkaa – ne käyttävät maskia aina kun käyvät kaupassa. Ajattelin, että minäkin sitten käytän, Lahtinen kertoo.

Mies seisoo kauppakeskuksessa kasvomaski kasvoillaan.

Matti Lahtisen mielestä maski on helppo tapa suojata itseään ja muita ihmisiä. Kuva: Karri Laihonen / Yle

Lahtinen on myös ottanut kaikki tarjotut viisi koronarokotetta.

– Kaikki asiantuntijat sanovat, että on suositeltavaa käyttää edelleen. Näin ainakin olen kuullut. Kun kaikkia pöpöjä liikkuu, mies kertoo.

Nainen seisoo kauppakeskuksessa kasvomaski kasvoillaan.

Tupu Vänttinen suojautuu julkisilla paikoilla myös hanskoilla. Kuva: Karri Laihonen / Yle

Tupu Vänttinen kokee välttyneensä suojakeinojen avulla paitsi koronalta myös muilta tartuntataudeilta, vaikka kieltäytyykin käsidesistä.

– Sitten kun korona loppuu, luovun maskista ja hanskoista, mutta siihen asti turvallisuussyistä, Vänttinen tokaisee.

Omalla autollaan kulkeva Vänttinen käyttää maskin lisäksi julkisilla paikoilla myös puuvillaisia hanskoja, jotka vaihdetaan riittävän usein.

– Minulla ei ole ollut mitään flunssiakaan moneen vuoteen, enkä haluakaan. Koko ajan olen pitänyt maskia heti kun niitä maskeja alkoi saada. Ja jos menen sairaalaan, minulla on kaksi maskia päälletysten.

Voit keskustella aiheesta 15. helmikuuta kello 23 asti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *