• 14 kesäkuun, 2023

Trump toisti puheessaan vanhoja valheitaan – ”Huolestuttavaa, että amerikkalaiset uskovat niitä”


Trumpille luettiin eilen Miamin oikeustalolla historialliset syytteet, jotka liittyvät salaisten asiakirjojen käsittelyyn. Kannattajilleen pitämässään puheessa Trump toisti jo aikaisemmin esittämiään valheellisia väitteitä.

Trump kutsui New Jerseyssä kannattajilleen pitämässään puheessa häneen kohdistuvia syytteitä törkeäksi vallan väärinkäytökseksi presidentti Joe Bidenin hallinnolta.

Trump kutsui New Jerseyssä kannattajilleen pitämässään puheessa häneen kohdistuvia syytteitä törkeäksi vallan väärinkäytökseksi presidentti Joe Bidenin hallinnolta. Kuva: Ed Jones/ AFP/ Lehtikuva

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump puhui tänään varhain Suomen aikaa kannattajilleen Miamissa luettujen syytteiden jälkeen. New Jerseyn golfklubillaan pitämässään puheessa Trump toisti aikaisemmat syytöksensä siitä, että koko jupakassa on kyse ”pahimmasta ja katalimmasta vallan väärinkäytöstä maamme historiassa”.

Lisäksi Trump syytti presidentti Joe Bidenia siitä, että hänet järjestettiin pidätetyksi väärennetyin ja tekaistuin syytöksin.

Erityisesti Trump toisti puheessaan paikkaansa pitämätöntä väitettä siitä, että hänellä oli ”täysi oikeus” pitää asiakirjoja hallussaan vedoten presidentilliseen erioikeuteen.

Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka pitää todella huolestuttavana sitä, että suuri osa kansasta uskoo, mitä Trump sanoo, vaikka oikeusministeriö on pyrkinyt kirjoittamaan syyytteet auki selkeästi ja toivoisi ihmisten lukevan ne itse.

– On todella huolestuttavaa, että amerikkalaiset uskovat Trumpin valheita presidentillisestä erioikeudesta.

Trump maalasi puheessaan itsestään marttyyrin ja käytti syytteitään poliittisena aseena.

– On selvää, että hän tulee käyttämään syytteitä hyödyksi presidentinvaalikampanjassaan. Trump lupailee kannattajilleen, että jos hän voittaa vaalit, järjestää hän poliittiset vastustajansa lukkojen taakse.

Tikka sanoo, ettei Trumpin väitteissä ole mitään totuusperää, ja että niistä tulee suuri ongelma vuoden 2024 presidentinvaalikampanjassa.

Trump kiisti kaikki syytteet

Trump saapui eilen kello 22 Suomen aikaa oikeuden eteen Miamissa, Floridassa. Ennen istunnon alkua Trumpilta otettiin sormenjäljet ja hänet pidätettiin. Trump kiisti kaikki syytteet.

Syytteidenluku päättyi hieman ennen kello 23 Suomen aikaa. Miamista Trump jatkoi matkaansa New Jerseyhin.

Floridassa käytävässä oikeuden istunnossa Trumpia syytetään liittovaltion vastaisista rikoksista.

Viime vuonna FBI haki noin 11 000 asiakirjaa Trumpin Mar-a-Lagon kartanosta. FBI:n lunastamissa asiakirjoissa oli salaiseksi luokiteltua tietoa muiden muassa ydinaseista, aseohjelmista ja Yhdysvaltain puolustussuunnitelmista.

Kyseessä on esimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain ex-presidentti saa liittovaltion tason syytteet.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *