- 8 toukokuun, 2023
Helsingin rautatieaseman kivimiehet puettiin Käärijä-boleroihin
Käärijä-boleroihin käytettiin yli 50 metriä kangasta. Kivimiesten isot hauikset toivat haasteita pukemiseen.
Helsingin rautatieaseman Lyhdynkantajat eli kivimiehet saivat tänään maanantaina uudet asusteet, joita ei voi olla tunnistamatta.
Vihreät Käärijä-bolerot asennettiin neljälle kivimiehelle Euroviisuviikon kunniaksi varhain aamulla. VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilän mukaan asuihin on käytetty yhteensä yli viisikymmentä metriä kangasta.
– Näitä on neljän ompelijan voimin tehty viime viikon aikana lähes tauotta, Tyynilä sanoo.
Kivimiesten hauikset ovat isot, joten pukemisessa oli alkuun haasteita. Ompelija seurasi ja valvoi vierestä nosturilla tehtyä asennusta, jotta asut saatiin paikalleen oikein.
– Onneksi kivimiehet eivät muutoin pistä hanttiin pukemiselle, Tyynilä sanoo ja nauraa.
Lyhdynkantajien pukeminen harkitaan aina tarkasti
Lähes 110-vuotiaat kivimiehet on puettu erilaisiin asuihin aiemminkin. Viimeksi heidät nähtiin koronamaskeissa ja laastareissa.
Tyynilän mukaan kivimiesten pukeminen harkitaan aina tarkkaan. Mitä tahansa ei heille laiteta päälle.
– Käärijä on noussut viime viikkojen aikana kansainväliseksi ilmiöksi, ja halusimme olla osaltamme sitä tukemassa. Keväiseen tunnelmaan Käärijä-asut sopivat mainiosti.
Käärijä-bolerot pysyvät kivimiesten päällä ainakin tämän viikon.
– Toki toivomme, että Käärijä voittaa, ja silloin uskoisin, että kivimiehet myös juhlistaisivat voittoa hieman pidempään, Tyynilä kertoo.
Emil Wikströmin suunnittelemat Lyhdynkantajat valmistuivat vuonna 1914. Aiemmin kivimiehet ovat nyt saaneet esimerkiksi Leijona-paidat ja Kiss-naamiot.
Voit keskustella aiheesta 10.5.2023 kello 23 asti.