• 5 toukokuun, 2023

Katso dramaattiset kuvat ja videot Napolin mestaruusjuhlista sekä kannattajien rähinöistä kentällä – ”Löivät vöillä ja lippujen varsilla”


Napolin ensimmäinen mestaruus 33 vuoteen sai kannattajat sankoin joukoin juhlimaan kaduille.

Mestaruus sai Napolin kannattajat sankoin joukoin kadulle.

Samu Saatsi,

Paavo Forsberg

Jalkapallon Italian mestaruus on Napolin. 33 vuotta kestänyt odotus on Etelä-Italiassa ohi ja pohjoisten kaupunkien ylivalta pääsarjassa murtunut uudelleen.

Napoli varmisti scudettonsa eli Italian mestaruuden torstaina pelaamalla tasapelin Udinessa Udinesen kanssa. Paikan päällä itäisessä Italiassa oli tietojen mukaan yli 13 000 napolilaiskannattajaa.

Mestaruus on sinipaitojen kolmas koko seuran historian aikana, minkä lisäksi ensimmäinen ilman palvottua legendaansa Diego Maradonaa.

Napolin historiallinen mestaruus sai joukkueen fanit liikkeelle ennen ja jälkeen ratkaisevan ottelun. Kannattajat kerääntyivät 50 000 katsojan voimin seuraamaan videotauluilta mestaruuden ratkaissutta Udinese-ottelua Napolin kotistadionille.

Napolin kannattajia kuvassa.

Napolin kotistadion oli melkein ääriään myöten täynnä. Kuva: Anadolu Agency via Getty Images
Napolin kannattajia kuvassa.

Kannatuslaulut raikuivat. Kuva: Francesco Pecoraro / Stringer / Getty Images
-

Tunnelma oli sähköinen jo ennen ottelua. Kuva: Getty Images

Napolin mestaruus ratkesi Udinessa, johon oli matkustanut 13 000 joukkueen kannattajaa.

Napolin kannattajia kuvassa.

Yli 800 kilometrin matka Napolista Udineen ei haitannut kannattajia. Kuva: Alessandro Sabattini / Stringer / Getty Images
Napolin kannattajia Maradona-lipun kanssa kuvassa.

Seuraikoni Maradona näkyy edelleen kaikkialla, minne Napoli menee. Kuva: Alessandro Sabattini / Getty Images

Ottelun päätyttyä ja mestaruuden ratkettua riemu repesi ja sadat fanit juoksivat kentälle.

Napolin kannattajia kuvassa.

Fanit painelivat kentälle juhlimaan. Kuva: DeFodi Images via Getty Images
-

Hetki oli kannattajille tunteellinen. Kuva: Getty Images
Napolin fani juhlii mestaruutta.

33 vuoden odotus on ohi. Kuva: DeFodi Images via Getty Images
-

Liikutus valtasi kaikki napolilaiset. Kuva: Getty Images
Toimittaja Jussi Vainikka raportoi Napolin mestaruuden ratkettua Udinesta

Turvajärjestelyt pettivät pahemman kerran, sillä myös Udinesen kannattajia pääsi kentälle, eikä yhteenotoilta vältytty.

– Kentällä oli pelin jälkeen melkoinen kaaos kun kotifanitkin pääsivät sinne. Moni pyrki karkuun takaisin katsomoon. Toivottavasti ei tullut luunmurtumia pahempaa porukalle, Udinesen kannattajat löivät vieraskannattajia vöillä ja lippujen varsilla. Pahannäköinen ryysis syntyi ja tappeluita, mutta kaupungilla oli rauhallista kun poistuin stadionilta, Yle Urheilun toimittaja Jussi Vainikka kertoi paikan päältä Udinesta.

-

Udinesen kannattajat hyökkäsivät Napolin fanien kimppuun. Kuva: Getty Images
-

Yle Urheilun toimittaja Jussi Vainikka arvioi, ettei kentälle tulvivaa kannattajamassaa oltu ennakoitu. Poliisit käyttivät lopulta voimakeinoja. Kuva: Getty Images
-

Jonkun Udinese-kannattajan vyö jäi kentällekin. Kuva: Getty Images

Napolissa juhlat jatkuivat läpi yön.

-

Kannattajat valtasivat Napolin julkiset paikat. Kuva: Getty Images
-

Napolin mestaruus ei voinut jäädä huomaamatta Etelä-Italiassa. Kuva: LightRocket via Getty Images
Napolin fanit juhlivat mestaruutta.

Napolissa riittää syytä juhlaan ja juhlat jatkuvat varmasti läpi viimeisten viiden Serie A:n sarjakierroksen. Kuva: Getty Images



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *