- 2 heinäkuun, 2023
Mansikkakesä näyttää lupaavalta ja kotimaisia kasvihuonevihanneksia tulee poikkeuksellisen paljon – runsas tarjonta heijastunee hintoihinkin
Mansikan pääsatokausi on pian alkamassa suuressa osassa maata, ja marjat ovat kypsymässä tasaisempaan tahtiin kuin edellisinä kesinä. Kasvihuonevihanneksia puolestaan on tarjolla tavallista enemmän.
Keräilyastiat täyttyvät rivakasti, kun joukko poimijoita ahkeroi mansikkapellolla Hyvinkään Kytäjällä. Wennborgin tilalla ollaan mansikan pääsatokauden alussa.
Kahtena edellisenä kesänä avomaan mansikat kypsyivät tilalla voimakkaiden hellejaksojen vuoksi yhdessä rytäkässä, ja sää aiheutti muutenkin haasteita. Tänä kesänä olosuhteet näyttävät yrittäjä Jarkko Hietasen mukaan paljon paremmilta.
– Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Aikaisemmat kesät olivat ainakin tässä paikallisesti hyvin hankalia. Oli hyvin suuri vaikeus toimia sellaisessa tilanteessa, että kaikki marjat kypsyvät yhtä aikaa, ja että tuli rakeita tai voimakkaita sadealueita, Jarkko Hietanen sanoo.
Mansikan pääsatokausi on alkamassa suuressa osassa maata
Paitsi Wennborgin tilalla, mansikkakesä näyttää lupaavalta muuallakin.
Mansikan pääsatokausi on alkanut Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla.
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan mansikan pääsatokauden odotetaan alkavan ensi viikon aikana suuressa osassa muutakin Suomea. Pohjois-Suomessa pääsatokausi on alkamassa hieman myöhemmin, runsaan viikon kuluttua. Myös tilakohtaisia eroja voi olla.
Kokonaisuudessaan kotimaisen mansikan sesonki kestää nykyisin useita kuukausia kasvihuone- ja tunneliviljelyn vuoksi. Pääsatokausi on käynnissä, kun avomaalta tulee runsaasti mansikkaa.
”On tulossa normaalivuosi”
Marjatuotannon ja hedelmien osalta kuluva kesä näyttää yleisesti tässä vaiheessa lupaavalta, ellei mitään suurempia yllätyksiä ilmaannu.
– Näyttää tosi hyvältä. On tulossa sellainen normaalivuosi. Ei mitään supersatoa, mutta ihan kohtalainen sato, Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen sanoo.
Kotimaista vadelmaa kerätään tällä hetkellä tunneliviljelmiltä. Avomaan vadelmienkin osalta kukinta enteilee hyvää. Pensasmustikan kukinta on ollut hieman keskimääräistä vaisumpaa, mutta mustikastakin odotetaan kohtuullista satoa.
Heidi Wirtasen mukaan omenoiden osalta jännitettiin vielä alkukesällä, miten viileä kevät on vaikuttanut pölyttäjien toimiin ja miten se vaikuttaa tulevaan omenasatoon.
– Silloin kun piti pölyttää kukkia, oli vähän viileätä pölyttäjille. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä. Odotellaan hyvää satoa sieltäkin, Heidi Wirtanen sanoo.
Kasvihuonevihanneksia tulee nyt paljon ja se näkyy hinnoissakin
Tänä kesänä on hyvä tilanne paitsi marjatarjonnassa, myös kotimaisten kasvihuonevihannesten osalta. Niitä on nyt poikkeuksellisen paljon tarjolla.
Taustalla on hyvin korkeaksi talvella noussut sähkön hinta. Se ajoi monet ympärivuotiset kasvihuoneviljelijät, kuten useat tomaatin ja kurkun tuottajat, pitämään viljelytaukoa. Uusia taimia on istutettu keväällä samaan aikaan kausiviljelijöiden kanssa, ja satoa on siksi tulossa runsaasti kesän mittaan.
– Ympärivuotiset viljelijät ovat usein tehneet kasvuston vaihtoja heinä-elokuun aikana, jolloin on nähty sadon alenemista ja jopa pulaa markkinoilla. Tänä kesänä tällaista ilmiötä ei nähdä, vaan sadon tuotanto jatkuu erittäin hyvällä tasolla koko kesän ja oikeastaan pitkälle syksyyn asti, sanoo toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes Kauppapuutarhaliitosta.
Remeksen mukaan kotimaisten kasvihuonevihannesten tarjonta on tällä hetkellä muutenkin hyvä. Se näkyy myös hinnoissa.
– Hinnat ovat tulleet alas aika merkittävästi talven huippuhinnoista. Oletuksena on se, että kun tarjonta tulee olemaan hyvä myös loppukesällä, niin hinnat pysyvät maltillisella, normaalilla tasolla, Lassi Remes arvioi.
Marjatiloilla on työvoimaa edellisiä kesiä enemmän
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan myös työvoimatilanne marjatiloilla on yleisesti edellisiä vuosia parempi.
– Työvoimatilanne on tällä hetkellä ihan kohtalaisen hyvä. Se on parempi kuin mitä se on ollut viimeiset kaksi vuotta. Toki tilakohtaisia vaihteluja aina on, Heidi Wirtanen sanoo.
Hyvinkääläisellä Wennborgin mansikkatilallakin työvoimatilanne on edellisiä kesiä parempi. Yritys työllistää parhaillaan noin kaksisataa marjanpoimijaa, joista valtaosa on kausityöntekijöitä.
– Meidän marjanpoimijamme tulevat Ukrainasta. Tilanne on hivenen helpottunut. Vaikka Ukrainassa on vaikea tilanne, heitä on kuitenkin tällä hetkellä päässyt paremmin saapumaan töihin, Jarkko Hietanen sanoo.
Mansikkayrityksellä on lisäksi työntekijöitä Suomesta esimerkiksi marjanmyynnissä.
Avomaan viljelmät ovat alttiita sään ääri-ilmiöille. Mansikkatilan isännän toiveissa on, ettei kovia sateita tai raekuuroja osuisi nyt kohdalle. Mansikan kannalta ihanteellinen sää olisi lähiaikoina seuraavanlainen:
– Aurinkoista, parikymmentä astetta ja yöllä alle kymmenen astetta lämmintä, Jarkko Hietanen summaa.