• 15 maaliskuun, 2023

Kalle Rovanperällä on etu Meksikon MM-rallin voittotaistelussa – ”Yksikin lähtöpaikka voi tuoda isoja eroja”


Meksikon MM-ralli alkaa varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa. Yle seuraa kilpailun tapahtumia hetki hetkeltä verkkosivuillaan.

Rallin MM-sarja palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Amerikan mantereelle, kun tällä viikolla ajetaan Meksikossa. Olosuhteet ovat tyystin erilaiset kuin MM-kauden avanneissa Monte Carlon ja Ruotsin ralleissa. Edessä on haastava sorakoitos kuumassa säässä.

Toyotan ranskalaislegenda Sebastien Ogier on voittanut Meksikossa kuusi kertaa ja on varmasti jälleen kovassa iskussa. Toyotan muut kuljettajat ovat Kalle Rovanperä, Elfyn Evans ja Meksikon debyyttinsä tekevä Takamoto Katsuta.

Rovanperä on MM-tilanteessa Fordin Ott Tänakin jälkeen kakkosena eikä näin joudu aina yhtä hankalaan aura-auton rooliin. Tänak on kärjessä kolmen pisteen erolla Rovanperään.

– Yksikin lähtöpaikka voi tuoda isoja eroja, toki takaa tuleva Ogier antaa kovaa kyytiä meille edellä lähteville. Ihan hyvät fiilikset, vaikka Meksiko ei kuulu lempikilpailuihini. Nyt on ollut pitkä tauko Meksikosta, joten toivottavasti tänä vuonna tuntuisi paremmalta. Kimurantti koitos luvassa, kuten aina, Rovanperä ennakoi.

”Ajan niin kauan kuin vehkeet soittavat”

Alkuvuoden kilpailuissa samojen erikoiskokeiden toiset ajokerrat ovat olleet Toyotan autoille haastavia.

– En tiedä, onko toinen lenkki yhtä iso ongelma Meksikossa. Rajuissa sorakilpailuissa pito on ollut ongelma. Olemme yrittäneet parantaa asiaa testeissä. Toivottavasti olisimme löytäneet siihen lääkettä, Rovanperä kertoo.

Uudet Rally1-autot ovat nyt ensimmäistä kertaa testissä korkeassa ilmanalassa. Kukaan ei siis voi tietää, miten autot tulevat kestämään.

– Ei minun tarvitse siitä hirveästi huolehtia. Ajan niin kauan kuin vehkeet soivat. Luotan, että meidän äijämme ovat tehneet hyvää työtä. Toivottavasti vehkeet kestävät eikä tule mitään ongelmia, Rovanperä kuittaa.

Hyundaille täksi vuodeksi siirtynyt Esapekka Lappi on ennen Meksikoa MM-tilanteessa seitsemännellä sijalla.

Emil Lindholm Jyväskylän MM-rallissa 2021 autonsa takana.

Emil Lindholm ei ole aiemmin kilpaillut Meksikossa. Kuva: Tomi Hänninen

Emil Lindholm ensimmäistä kertaa Meksikossa

WRC2-luokassa Skodalla ajavalle Emil Lindholmille Meksiko on täysin uusi kokemus. Lindholm saa vastaansa kovia ratinvääntäjiä, kun mukana ovat Oliver Solberg, Gus Greensmith ja Adrien Fourmaux.

– Ensimmäinen kertani Meksikossa. Olen käsittänyt, että Meksiko on kestävyyskilpailu. Vuosien varrella on sattunut ilmeisen paljon rengasrikkoja. Ajotyylillä voi vaikuttaa rengasrikkojen todennäköisyyteen, vaikka ainahan niitä ei voi välttää, Lindholm miettii.

Lindholmin kartanlukija Reeta Hämäläinen myöntää, että uuteen kilpailuun valmistautuminen on vienyt aikaa.

– Aika paljon saa tutkiskella reittejä, että sattuisi löytämään kilpailussakin perille. Muutenkin pitää tutustua paikalliseen kulttuuriin, jotta tietää suurin piirtein milloin kaupat ovat auki ja miten hommat hoituvat, Hämäläinen kuvailee.

Meksikon MM-rallin aikataulu

Perjantai 17.3.

EK 1 1,12 km kello 4.05
EK 2 1,12 km kello 4.28
EK 3 29,07 km kello 16.48
EK 4 15,71 km kello 17.46
EK 5 13,79 km kello 18.39
EK 6 29,07 km kello 22.22
EK 7 15,71 km kello 23.20

Lauantai 18.3.

EK 8 13,79 km kello 00.13
EK 9 3,70 km kello 01.16
EK 10 2,76 km kello 02.16
EK 11 14,82 km kello 16.13
EK 12 22,56 km kello 17.04
EK 13 21,70 km kello 18.05
EK 14 3,70 km kello 19.13
EK 15 14,82 km kello 22.06
EK 16 22,56 km kello 22.59

Sunnuntai 19.3.

EK 17 21,70 km kello 00.05
EK 18 3,70 km kello 01.18
EK 19 2,76 km kello 02.08
EK 20 3,70 km kello 16.05
EK 21 35,63 km kello 17.16
EK 22 12,61 km kello 18.24
EK 23 9,59 km kello 20.18



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *