- 10 toukokuun, 2023
Ruhjeen kasvoonsa saanut Miro Heiskanen uurasti hurjat minuutit – Roope Hintz osui jälleen
Dallas Stars toipui edellisen ottelun murskatappiosta ja voitti Seattle Krakenin 6–3. Roope Hintz vietti kahden pisteen iltaa, minkä lisäksi myös Miro Heiskanen, Joel Kiviranta ja Esa Lindell ylsivät pisteille.
Murskatappion edellisessä ottelussa kokenut Dallas Stars kasasi rivinsä ja kukisti Seattle Krakenin jääkiekon NHL:n pudotuspelien toisella kierroksella.
Dallas voitti Seattlen lopulta 6–3 ja tasoitti otteluvoitot 2–2:een.
Edellisessä ottelussa kiekon kasvoihinsa saanut ja pelin kesken jättänyt Miro Heiskanen pystyi pelaamaan ottelussa. Heiskanen pelasi kuitenkin koko kasvot peittävä visiiri kasvoillaan.
Hänen kasvoissaan oli kuitenkin selvä merkki edellisen ottelun kokemuksesta.
Visiiri ei paljoa menoa hidastanut, sillä Heiskanen alusti avauserässä yhdessä Roope Hintzin kanssa Jamie Bennin ylivoimaosuman. Hän urakoi kaikkiaan 31 minuuttia. Tehotilasto painui kaksi pykälää pakkasen puolelle.
Dallas vankisti johtonsa jo 4–0:aan Thomas Harleyn, Max Domin ja Joe Pavelskin osumilla, ennen kuin Jaden Schwartz kavensi pelin 4–1:een.
Tauolle lähdettiin kuitenkin lukemista 5–1, kun Hintz onnistui viimeistelyssä maalin edestä. Osuma oli suomalaiselle jo pudotuspelien kuudes.
Suomalaisista pisteille ylsivät myös Joel Kiviranta ja Esa Lindell yhdellä syöttöpisteellään.
NHL:
Pudotuspelien 2. kierros (4 voitolla jatkoon):
New Jersey – Carolina 1–6
CAR: Jesperi Kotkaniemi 0+1.
Carolina johtaa ottelusarjaa voitoin 3–1.
Seattle – Dallas 3–6
DAL: Roope Hintz 1+1, Miro Heiskanen 0+1, Joel Kiviranta 0+1, Esa Lindell 0+1
Ottelusarja on tasan 2–2.