• 15 maaliskuun, 2023

Lasittajista on niin kova pula, että yrittäjä vaatii ammattikoululaisille pakollista kurssia


Koulutusta lasirakentamiseen on olemassa, mutta vapaaehtoiset kurssit perutaan osallistujien puutteessa. Työ opitaan tällä hetkellä käytännössä työpaikoilla.

Miro Karioja aloitti lasittajan työt viime vuoden elokuussa. Kuva: Juha-Petri Koponen.

Lasista rakentaminen on lisännyt suosiotaan ja käyttökohteet ovat laajentuneet viime vuosina.

Työtehtäviä on Suomen Tasolasiyhdistyksen toiminnanjohtaja Jenni Heikkilän mukaan lasin työstöstä eristyslasin valmistukseen, kuljettamiseen ja asentamiseen.

Rakentamisen sesonki alkaa keväällä, sydäntalvella on hiljaisempaa.

– Trendinä ovat jo pitkään olleet suuret lasitukset, huomaamattomat rakenteet sekä lasiliukuovet. Lasia käytetään myös ajoneuvoissa sekä älylasiratkaisuina toimistojen ja sairaaloiden väliseinissä, Heikkilä kertoo.

Suomen Tasolasiyhdistykseen kuuluu noin 140 jäsentä, ja ala työllistää Heikkilän mukaan yli 3000 ihmistä. Yritysten koko vaihtelee yhden tai kahden ikkunalasifirman työntekijästä eristyslasitehtaiden muutamiin satoihin.

Haasteena heikko tunnettuus

Jenni Heikkilä uskoo, että lasirakentamisen noste jatkuu tulevaisuudessakin.

Kasvava ala voisi tarjota työtä esimerkiksi rakennusalan ammattilaisille. Haasteena on se, että lasirakentamista tunnetaan huonosti, eikä koulutusta juuri ole.

Esimerkiksi Koulutuskeskus Salpauksesta kerrotaan, että rakennusalan opintojen ohessa järjestettäville valinnaisille kursseille on ollut niin vähän tulijoita, ettei niitä ole kannattanut järjestää.

Tilanne on Heikkilän mukaan samankaltainen eri puolilla Suomea.

TE-keskusten Työmarkkinatorissa (siirryt toiseen palveluun) oli maaliskuun alussa auki kahdeksan kokoaikaista työpaikkaa lasittajille eri puolilla Suomea. Tehtävät vaihtelevat rakentamisesta auton lasien asennukseen.

Rikkinäistä, tason päällä olevaa ikkunalaisa korjataan. Korjaajan hansikkailla suojatut kädet ja taltta näkyvät kuvassa.

Hallissa tehtävä työ on pitkälle koneistettua, mutta käsillä tekemistäkin tarvitaan esimerkiksi rikkinäisen ikkunalasin vaihdossa. Kuva: Tuija Veirto / Yle

Lasialan osaajaksi kokeneemman peesissä

Lasialan ammattilaiseksi opitaan käytännössä työpaikoilla.

– Koska koulutusta ei tällä hetkellä ole, niin uutta tulijaa opastaa joku kokeneempi kaveri talon sisältä, kertoo Maakunnan Lasi Oy:n toimitusjohtaja Tero Granqvist.

Toistakymmentä vakituista työntekijää työllistävä lahtelainen perheyritys on toiminut viitisenkymmentä vuotta, joista nykyjohdolla parikymmentä.

Töitä on asennuksista mittatilaustöihin ja käsityötä vaativiin korjauksiin. Täysin ammattitaitoisen lasittajan täytyy hallita monia eri työvaiheita ja kyetä käsittelemään lasia ulkona työmailla ja sisällä hallissa.

– Se on pitkä prosessi, ja ottaa arviolta kolme, neljä vuotta, ennen kuin pystyy itsenäisesti toimimaan, toteaa Granqvist.

Tuntumaa osana muita opintoja

Pitkän linjan lahtelaisyrittäjän mukaan rakennusalan tuntemus antaa hyvän pohjan työssä oppimiselle.

– Jos tälle alalle lähtee hommiin, niin töitä riittää, jos on oikea tahtotila, Granqvist kannustaa.

Hän näkee kuitenkin, että lasirakentaminen pitäisi saada kiinteämmäksi osaksi opintoja. Se lisäisi kiinnostusta ja helpottaisi työllistämistä.

– Koulutusta pitäisi lisätä, ja lasin oppiminen täytyisi saada jonkun koulutuksen sisältöön pakollisena, ei vapaaehtoisena. Aina löytyy ihmisiä, joille jää siitä pieni kipinä ottaa selvää, että mitä tämä lasiala on.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *