• 30 maaliskuun, 2023

Pörssisähköllä lämmittävän perheen pahin painajainen jäi toteutumatta – tonnin sijasta tulikin 400 euron lasku


Heinäkuussa pörssisähkön hinta nousi nopeasti. Pörssisähköllä omakotitaloa lämmittävä Halosen perhe alkoi miettiä sähkönsäästötapoja samoihin aikoihin.

Perhe laski omakotitalon huonelämpötilaa, alkoi pyörittää pesukoneita öisin halvan pörssisähkön aikaan sekä kuivattaa pyykkiä kuivausrummun sijaan takan edustalla.

Lämpöä tuotettiin aiempaa huomattavasti enemmän takalla ja ilmalämpöpumpulla.

– Eikä asumismukavuus ole siitä kärsinyt. Villasukkia on pidetty, mutta ei sitä muuten ole juuri huomannut, että lämpötila on 18-19 astetta, Anssi Halonen sanoo.

Sähkön säästö kannatti. Viime vuoden kulutuslukema oli reilut 13 000 kilowattituntia, vaikka säästäminen käynnistyi vasta heinäkuussa. Edellisvuoden kulutus oli 3 000 kilowattituntia suurempi.

– Aiemmin sähkön kulutusta ei edes ajateltu, kun se oli halpaa. Aika hyvin päästiin säästötavoitteeseen, eikä se edes kovin paljoa vaatinut.

Tänä vuonna hän arvioi perheen pääsevän 11 000 kilowattitunnin kulutuksella.

Pakkaspäivinä talon piipusta on tuprunnut savua tiheään. Suvun mailta tehdyt polttopuut ovat riittäneet.

– Lähes joka päivä on lämmitetty takkaa. Olisiko viisi-kuusi mottia mennyt.

Haloset maksoivat sähköstä vuonna 2021 1600 euroa. Viime vuonna loppusumma nousi 2500 euroon.

– Toki loppusumma nousi, mutta entiseen kulutukseen verrattuna säästimme 100 euroa kuukaudessa. Ihan kannattava harjoitus arjessa.

Anssi Halonen varautui talvikuukausien ajalta jopa tuhannen euron laskuihin. Suurin 400 euron sähkölasku tuli joulukuulta.

Tuolloin pörssisähkön keskihinta oli vielä reilusti yli 20 senttiä kilowattitunnilta.

– Onneksi kovimmat pakkaset jäivät väliin ja sähköä riitti, eikä sitä pelättyä sähköpulaa tullut.

Kaikesta huolimatta Halosen koko vuoden keskihinta oli 18,5 senttiä. Se lähes tuplaantui edellisvuoden 10 sentistä.

– Pysymme pörssisähkössä ja pidämme varmasti kiinni myös sähkönsäästöstä, kun siihen on jo totuttu. Oma hiilijalanjälkikin on huomattavasti pienempi, Anssi Halonen tuumii.

Myös korot ja ruoan hinta nousussa

Lainakorkojen nousu ja kiihtynyt inflaatio kurittavat suomalaisia kotitalouksia. Elinkustannusten nousu näkyy myös nelihenkisen Halosen perheen arjessa.

Syksyllä perhe arveli tarvittaessa tinkivänsä vaikka ulkomaanmatkoista.

– Ei matkoja ole vielä varattu, mutta lomakuume on kasvanut kovasti.

Lapsiperheillä kuukausikustannukset ovat nousseet sadoilla euroilla sähkön hintojen, korkojen nousun ja ruoan kallistumisen myötä.

Kahden työssä käyvän Halosen perheessäkin kulut ovat nousseet.

– Ei olla erityisesti tingitty, mutta tasapainoiltu eri tavoin oman budjetin kanssa ja pidetty huoli, että arki kokonaisuudessaan pyörii. Ruoan hinnasta en ole Exceliä tehnyt, mutta päivittäisissä valinnoissa painottuvat aiempaa halvemmat tuotteet, Anssi Halonen sanoo.

Lainojen kohdalla korkojen nousu haukkaa kuukausierästä aiempaa suuremman osuuden.

Kuluttajaliitto muistuttaa maksuajan pidentämisesta

Myös Kuluttajaliitosta on havaittu pörssisähkön halpenemisen vaikutus kotitalouksille. Ongelmia talven sähkölaskuissa silti riittää.

– Hyvä, ettei pahimmat skenaariot toteutuneet, mutta esimerkiksi syksyllä määräaikaisia sopimuksia tehneistä osa on taloudellisissa vaikeuksissa, liiton varapääsihteeri Paula Pessi sanoo.

Syksyn kriisitunnelmissa määräaikaisia 1-2 vuoden määräaikaisia tehtiin jopa 30 sentin hintaan kilowattitunnilta. Viime viikkoina hinta on pudonnut reiluun 10 senttiin.

Tällaisia talouksia on arviolta 130 000. Osa sähköyhtiöistä on suostunut kohtuullistamaan hintoja, osa ei.

– Määräaikainen sopimus on osapuolia sitova, mutta omaan sähköyhtiöön kannattaa olla yhteydessä ja kysyä kohtuullistamista.

Toinen haaste liittyy Kuluttajaliiton arvion mukaan valtion sähköhyvitykseen, jonka kuluttaja saa tietyin ehdoin hyvityksenä sähkölaskuissa. Marras-helmikuun laskuja koskeva hyvitys oli määrä tulla alun perin jo huhtikuun laskuun.

– Tietääksemme kymmenet sähköyhtiöt ovat hakeneet Energiavirastolta lykkäystä hyvitysten toteuttamiseen. On tärkeää, että kuluttaja saa hyvityksen ajallaan, silloin kun tukea oikeasti tarvitaan, Paula Pessi korostaa.

Kuluttajalla on oikeus saada myös lisää maksuaikaa tammi-huhtikuun laskuihin, mutta sitä pitää hakea ennen laskujen eräpäivää.

Anssi Halonen kodinhoitohuoneessa, pyykinpesukoneen äärellä.

Pesukoneet ovat pyörineet öisin halvan pörssisähkön tunneilla. Kuivausrumpu on korvattu takan lämmöllä. Kuva: Esa Huuhko / Yle



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *