- 20 heinäkuun, 2023
MM-sankari Niko Anttola sai Hiihtoliitosta tuhannen euron laskun, mutta ei mitalibonuksiaan – liiton pomon mukaan tapauksia on useita
Talousongelmissa olevan Hiihtoliiton piti maksaa viime kauden mitalibonukset toukokuun loppuun mennessä. Moni menestyjä odottaa yhä rahojaan. Liitto lupaa hoitaa asian kuntoon.
Viime kauden hiihtokomeetta, armeijassa talvilajien Urheilukoulussa oleva Niko Anttola, 20, sai äskettäin postia Suomen hiihtoliitolta. Kuoressa oli tuhannen euron lasku nuorten MM-kisamatkasta Kanadan Whistleriin viime talvena. Matkasta koitui urheilijoille tuon suuruinen omavastuuosuus. Hiihtäjän valmentajaisä Marko Anttola kertoo, että lasku maksettiin saman tien pois.
Anttolalla piti kuitenkin olla Hiihtoliiton suunnasta myös saatavia sekä nuorten että aikuisten MM-kisojen osalta. Hän saavutti nuorten kisoissa henkilökohtaisen kulta- ja hopeamitalin ja kuului aikuisten kisoissa Planicassa Suomen 4×10 kilometrin viestikvartettiin, joka saavutti hopeaa. Anttolan sensaatiomainen ankkuriosuus oli kisojen suomalaiskohokohta.
Viestin MM-hopeasta Anttolan bonus oli neljännes 5 000 eurosta eli 1 250 euroa; nuorten MM-mitaleista mitalibonusten suuruusluokka oli runsas 1 000 euroa.
Nuorelle urheilijalle tällaisilla summilla on kosolti merkitystä toisin kuin esimerkiksi MM-viestin kakkososuutta painelleelle Iivo Niskaselle. Hän kertoi, ettei ole tarkistanut, onko MM-bonukset maksettu. Kolmososuuden Perttu Hyvärinen kertoi käyneensä tarkistamassa tilanteen viimeksi kesäkuussa, eikä bonuksia ainakaan silloin ollut maksettu. Avaaja Ristomatti Hakola kertoi, ettei ole saanut bonuksiaan.
Urheilijat saavat valita, ottavatko bonukset verotettavana tulona vai valmennusrahastoon, josta bonuksia voi käyttää verottomasti urheilukuluista syntyviä kuitteja vastaan.
Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen myöntää Yle Urheilulle, ettei esimerkiksi Niko Anttola ole saanut rahojaan. Hän on pahoillaan tilanteesta.
– Hiihtoliiton ja urheilijoiden välisen urheilijasopimuksen mukaan edellistalven bonusten pitää olla maksettuina toukokuun loppuun mennessä eli ei näin saisi tietenkään käydä. Kyse ei ole siitä, ettei liiton kassassa olisi tällaisia summia rahaa, liiton toiminnanjohtaja kommentoi.
Hiihtoliitto kertoi tällä viikolla laajoista lomautuksista ja toiminnan supistuksista. Päättyvällä tilikaudella liitto tekee satojentuhansien eurojen tappiot.
Hämäläinen alkoi selvittää bonusasiaa Yle Urheilun kysyttyä asiasta.
– Olin siinä tiedossa, että bonuksia olisi jäänyt maksamatta vain yhdelle urheilijalle, mutta asia koskee useampaa henkilöä. Pyrimme nyt hoitamaan tämän kuntoon niin nopeasti kuin mahdollista. Liiton talouspuolen työpöytä on ymmärrettävästi ollut viime ajat täysi, mutta tämän asian olisi pitänyt tulla marssijärjestyksessä aiemmin.
Juttua täydennetty Ristomatti Hakolan kommentilla kello 15.35.