• 14 helmikuun, 2023

Hiihtomaajoukkueen viestikohu puhuttaa edelleen – päävalmentaja ihmettelee: ”Ei merkitystä kokonaisuuden osalta”


Puolitoista viikkoa sitten hiihdetyn Toblachin maailmancupin viestin valinnat ovat herättäneet edelleen keskustelua. Suomi ei hiihtänyt viestiä parhaalla kokoonpanollaan, kun Kerttu Niskanen, Jasmi Joensuu ja Eveliina Piippo olivat sivussa.

Eniten kohua on aiheuttanut Joensuun ja Piipon tilanne. Ilta-Sanomille (siirryt toiseen palveluun) asiaa hiljattain kommentoinut Aino-Kaisa Saarinen ei voinut millään käsittää, ettei kumpikaan hiihtänyt, sillä heiltä odotetaan lisänäyttöjä MM-viestin toiselle vapaan osuudelle.

Anne Kyllönen totesi puolestaan heti viestin jälkeen Ylelle, ettei “kovin moni tyttö ollut halukas hiihtämään”. Joensuu on puolestaan harmitellut Ilta-Sanomille ja Iltalehdelle (siirryt toiseen palveluun) viestijoukkueesta syntynyttä kohua.

– Harmitti kuulla tiimikaverilta tuollaista. Kyllä Annellakin oli tiedossa, että Suomelta tulee yksi joukkue viestiin sunnuntaina. Anne pääsi sinne ja hiihti hienosti, Joensuu totesi Iltalehdelle.

Naisten hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Jussi Piirainen pitää yllättävänä, että asiaa käydään edelleen läpi mediassa.

– Aika yllättävää, että maailmancupin viestiä vielä pohdiskellaan puolitoista viikkoa kilpailun jälkeen varsinkin, kun maailmancupin viestillä ei ole ihmeempää merkitystä kokonaisuuden osalta. Sinänsä minusta aika mielenkiintoinen asia, että vielä keskustellaan, Piirainen sanoo Yle Urheilulle.

Seuraavalta videolta voi katsoa, miten Eveliina Piippo ja Jasmi Joensuu kommentoivat viestiä edeltävänä päivänä ja Anne Kyllönen kilpailupäivänä viestivalintoja.

Anne Kyllönen kommentti.

Anne Kyllönen ihmetteli, ettei kovin moni tyttö olltu halukas hiihtämään.

Joensuu noudatti valmennusjohdon päätöstä

Sekä Joensuu että Piippo ovat todenneet, että he olisivat halunneet hiihtää viestissä. Joensuu kertoi Ilta-Sanomille (siirryt toiseen palveluun)maajoukkueen valmennusjohdon kuitenkin katsoneen, että 10 kilometrin vapaan kilpailu olisi hänelle tärkeä MM-näyttöjen kannalta.

Joensuu huomautti lehdelle, että Toblachissa kyse oli kahden kisan kokonaisuudesta, sillä kolme matkaa olisi ollut liian kova urakka tässä vaiheessa kautta. Hän noudatti valmennusjohdon kanssa jo ennen viikonloppua tehtyä päätöstä.

Piirainen sanoo, että Piipon kohdalla asiasta keskusteltiin paikan päällä.

Jussi Piirainen haastattelutilaisuudessa.

Jussi Piirainen muistuttaa, että valintojen pitää palvella koko kautta mahdollisimman hyvin. Kuva: All Over Press

– Näimme siinä vaiheessa molemmat, sekä minä että Eveliina, järkevämmäksi jättää viesti hiihtämättä seuraavalta päivältä sen takia, että olisi kaikkein paras tilanne, kun lähdetään MM-kilpailuihin.

Piiraisen mukaan hän ja maajoukkuevalmentaja Juho Halonen vastaavat päätöksistä, mutta lopullinen vastuu on päävalmentaja Piiraisella.

Päätöksiä tehdessä asiasta keskustellaan urheilijoiden kanssa etukäteen, mutta joitakin asioita on jo sovittu aikaisemmin.

– Teemme päätökset tilanteen mukaan, mikä nähdään kokonaisuudessaan parhaaksi.

Parhaassa kunnossa MM-kisoihin

Piirainen on aiemmin korostanut, kuinka on kaikista tärkeintä, että urheilija on parhaassa kunnossa Planican MM-kisoissa. Kun häneltä kysyy, onko viestin arvostus yleisesti muuttunut vuosien varrella, valmentaja muistuttaa maailmancupin tiiviistä kilpailukalentersista.

Piirainen pitää arvokisaviestiä hyvinkin arvostettuna ja urheilijat haluavat olla niissä mukana. Maailmancupista puhuttaessa hän muistuttaa, että kausi sisältää ennätysmäärän kilpailuja.

Näin ollen henkilökohtaisia kilpailuja ja jopa saman viikonlopun aikana käytäviä kilpailuja kertyy paljon kauden aikana.

– Siinä pitää tarkkaan myös urheilijoiden kohdalla miettiä, mitä kisoja kannattaa hiihtää, jotta kunto olisi parhaimmillaan arvokisojen aikaan. Nykyisessä maailmancup-järjestelmässä on liian paljon kisoja, että pystyisi kaikki hiihtämään niin, että se palvelisi koko kautta mahdollisimman hyvin, Piirainen pyörittelee.

Onko Toblachin viikonloppu nyt käsitelty ja kaikki fokus on Planicassa?

– Ainakin joukkueen sisällä nämä asiat on käsitelty jo paikan päällä ja joukkueen sisällä siinä ei ole ollut ymmärtääkseni minkäänlaista epäselvyyttä, eikä erimielisyyksiä silloin, kun asiat on sovittu. Näkemykseni on se, että näitä asioita on haluttu jälkikäteen nostaa uudestaan esille ja se ei ole välttämättä tullut joukkueen sisältä, miksi asiat uudestaan nousevat, Piirainen sanoo.

Jasmi Joensuu ja Katri Lylynperä hiihtävät vapaalla hiihtotavalla Lahdessa.

Jasmi Joensuu on mukana Suomen MM-joukkueessa. Kuva: Tomi Hänninen

Valmistautuminen helmi-maaliskuussa käytäviin MM-kisoihin on sujunut Piiraisen mukaan hyvin. Urheilijat ovat terveenä ja osa naisista ja miehistä on jo matkannut valmistautumisleirille Pohjois-Italiaan.

– Kukaan ei ole vielä kisapaikalla. Ensimmäiset menevät torstaina paikalle ja kisaladut aukeavat vasta perjantaina, jolloin pääsee ensimmäisiä kertoja hiihtämään, Piirainen sanoo.

Suomen joukkue Planican MM-kisoihin 22.-5.3.2023:

Naiset: Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Jasmi Joensuu, Johanna Matintalo, Eveliina Piippo, Anne Kyllönen, Jasmin Kähärä

Miehet: Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki, Remi Lindholm, Ristomatti Hakola, Arsi Ruuskanen, Lauri Vuorinen, Niko Anttola, Niilo Moilanen, Ville Ahonen



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *