- 27 huhtikuun, 2023
Tappara ja Jussi Tapola maalasivat todellisen mestariteoksen – näillä ehdoilla dynastia voi jatkua myös Rikard Grönborgin komennossa
Tämän kauden Tappara on liigahistorian parhaita joukkueita. Voittoisa CHL-taival paljasti, miksi kirves heiluu myös Euroopan huipulla, kirjoittaa Yle Urheilun uutispäällikkö Pekka Aalto.
Pekka AaltoYle Urheilun uutispäällikkö
Olihan ottelu! Tappara ja Pelicans tarjosivat torstaina yhden viime vuosien upeimmista liigapeleistä. SM-liiga palautti tällä kaudella tenhoaan ja viides finaali oli piste iin päälle. Liiga rulettaa.
Mestaruuden puoliväkisin ottanut Tappara teki tällä kaudella tempun, jollaista suomalaisessa seurajääkiekossa ei ole ennen nähty. Tamperelaisseura valloitti samalla kaudella CHL:n ja Suomen mestaruuden.
Vastaava tupla ei ole koskaan aiemmin ollut edes lähellä.
Kärpät pääsi hajulle vuonna 2016, mutta CHL-taival päättyi finaalitappioon ja Jussi Tapolan Tappara löi tuoreet laudalta liigan seitsemännessä välierässä. Tuo ottelu on kirvesleirin koko 10 vuotta kestäneen dynastian merkittävin. Vierasvoitto Oulussa avasi kolmen hopeisen kevään jälkeen mestaruuspolun.
Samainen Tapola tuuletti torstaina Tampereella jo neljättä mestaruuttaan. Alle vuosikymmen riitti siihen, että Tapola nousi yhdeksi liigahistorian parhaista valmentajista. Kuuden mestaruuden Hannu Jortikka pitäkööt edelleen ykköspaikan, mutta Tapola tulee heti seuraavana.
Tämän kauden Tapparan kohdalla voi pysähtyä pohtimaan sitäkin, onko liigahistoriassa nähty koskaan kovempaa joukkuetta. Vertailu on vaikeaa ja ehkä turhaakin mutta mielenkiintoista.
Tapparan edelle kiilaa ainakin yksi joukkue – vuoden 1998 HIFK oli nimilistaltaan ja suorituksiltaan ylivertainen. Mutta tämän kauden Tappara kolkuttelee mitalisijoja. Tamperelaiset voittivat runkosarjan ja hävisivät pudotuspeleissä vain kahdesti.
HIFK:lla oli aikoinaan Johan Davidsson, mutta Tapparalla nokitti kahdella Davidssonilla, joista Marcus ratkaisi kullan.
Ero vuoden 1998 HIFK:hon tulee siinä, että Tapparasta tuskin tulee tuhannen pelin NHL-pelaajia tai useampia Stanley cup -voittajia.
Tälle kaudelle Jussi Tapola sai käsiinsä liigan mittapuulla poskettoman materiaalin, mutta ennenkin on nähty, ettei pelkällä nimilistalla tee mitään. Homman pitää toimia kaukalossa. Ja Tapolan johdolla näin myös kävi.
Tappara oli selkeästi liigan monipuolisin joukkue. Sen suurin vahvuus oli siinä, että Tappara pystyi pelaamaan korkealla tasolla millaista kiekkoa tahansa. Tämä kertoo valmennuksen kyvyistä ja pelaajien laadusta.
Mielikuvat laahaavat monesti nykyhetken perässä. Tappara ei ole ollut enää vähään aikaan vain riskejä kaihtava ja keskustaa suojeleva nippu. Se on todistanut voivansa voittaa myös aktiivisella pelillä. Parin viime kauden ajan Tappara on ottanut usein aloitteen ja sen viisikko on alkanut pysyä koossa kovassakin tempossa. Paras todiste tästä on CHL:n mestaruus, mihin ei riittänyt pelkkä kyttääminen.
Voi olla, että tasaviisikoin Tappara oli viime kaudella vieläkin parempi kuin nyt, mutta tuore mestarijoukkue on lyömätön erikoistilanteissa.
Voimakaksikon tuolileikki loppuu
Menestysresepti toimisi takuulla tulevaisuudessakin, mutta Tapparassa puhaltavat muutoksen tuulet. Ne puhaltavat nyt voimakkaammin kuin yli vuosikymmeneen. Jukka Rautakorpi lähti jo viime kauden päätteeksi JYPiin ja Tapolaa huhutaan saksalaisen Mannheimin peräsimeen. Myös HIFK-pestillä on spekuloitu.
Kaksikon tuolileikki loppuu vastustajien onneksi tähän kauteen. Kiekkopiireistä on kuulunut, että Rautakorpi olisi mahdollisesti ollut halukas vielä yhteen pätkään Tappara-käskijänä Tapolan jälkeen, mutta tämä vaihtoehto kuopattiin jo aikoja sitten.
Voimakaksikon jälkeen ohjat Tapparassa ottaa ruotsalainen Rikard Grönborg. Kaiken järjen mukaan hänen pestinsä julkistetaan ensi viikolla. Grönborgin avuksi on tulossa ainakin Juha Juujärvi, jolla on rutkasti Tappara-tuntemusta.
Ulkomaalaisen pääluotsin palkkaaminen on jälleen kerran hyvä veto Tappara-johdolta. Grönborg joutuu toki paineiseen paikkaan, mutta ei niin paineiseen kuin kuka tahansa kotimainen valmentaja olisi Tapparassa joutunut.
Löysiä puheita viihdyttävyydestä
Julkisuudessa on spekuloitu sillä, että Tapparan seurapomot halusivatkin muutosta – löysien puheiden mukaan ”viihdyttävämpää” peliä. Pääsyyksi tähän on arveltu Ilveksen vetovoimaa yleisön silmissä. Spekulaatiot lienevät vääriä, vaikka Ilves on yleisömäärissä ja hypessä ollut tamperelaisista edellä.
Tapparassa on keskitytty lähinnä voittosarakkeeseen.
Tämä ei muutu jatkossakaan, koska voitot ovat parasta viihdettä ja takaavat myös parhaan taloudellisen tuloksen. Voi olla, että Tapparan peli nopeutuu Grönborgin alaisuudessa, koska mies ammentaa ruotsalaisesta, pohjoisamerikkalaisesta ja sveitsiläisestä kiekkokulttuurista.
Avainkysymys kuuluu, kuinka paljon se nopeutuu. Jos muutos on maltillinen, niin Grönborgin Tappara voi parhaimmillaan olla luonteva jatkumo Tapolan Tapparalle. Jos muutos on raju, syksyllä on edessä kulttuurien yhteentörmäys.