• 2 toukokuun, 2023

Kissa-asuinen Jared Leto hämmensi punaisella matolla – tämä ja kymmenen muuta kuvaa muodin ”oscareista”


Maanantaina paikallista aikaa vietetyssä Met-gaalassa nähtiin asuja, jotka kunnioittivat muotisuunnittelija Karl Lagerfeldin muistoa. Kokosimme parhaat palat juttuun.

Jared Leto.

Muodin suurtapahtuma Met-gaalassa nähtiin muun muassa näyttelijä ja laulaja Jared Leto – kissaksi pukeutuneena. Kuva: Carl Timpone / AOP

Viime yönä Suomen aikaa vietetty Met-gaala kokosi jälleen viihdealan tähtiä New Yorkin Metropolitan Museum of Artiin.

Perinteikkään gaalan teemana oli tänä vuonna kunnianosoitus muotisuunnittelija Karl Lagerfeldille, joka menehtyi vuonna 2019.

Met-gaalaa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä tapahtumista muodin saralla.

Lagerfeld puolestaan oli yksi muodin historian tunnetuimpia suunnittelijoita. Hän toimi uransa aikana muotitalo Chanelin pääsunnittelijana vuodesta 1983 aina kuolemaansa saakka.

Lagerfeld muun muassa popularisoi Chanelin kahdesta C-kirjaimesta muodostuvan ikonisen logon.

Monet gaalassa nähdyt asut kunnioittivat hänen muistoaan ja suurta vaikutustaan muotimaailmaan.

Rihanna ja Asap Rocky Met gaalassa.

Artistipariskunta Rihannan ja ASAP Rockyn asut kiinnittivät monen huomion. Rihannan hupullinen kukkamekko ja Rockyn kilttiä ja housuja yhdistelevä alaosa saivat paljon ylistystä. Kuva: Charles Guerin / AOP
Jared Leto kissapuvussa.

Näyttelijänä ja laulajana tunnettu Jared Leto saapui gaalaan kunnioittaen Karl Lagerfeldin Choupette-kissaa, jolle muotisuunnittelija testamenttasi huikean summan omaisuudestaan. Kuva: Stephen Lovekin / AOP
Artisti Doja Cat.

Myös laulaja Doja Cat pukeutui Choupette-kissaksi. Hän vastasi muotilehti Voguen haastattelukysymyksiin sanojen sijaan maukumalla. Kuva: David Fisher / AOP
Burna Boy Met gaalassa.

Laulaja Burna Boy asteli gaalaan Lagerfeldin tyylistä vaikutteita saaneessa Burberryn asussa. Samantyyppisiä sinisiä asuja nähtiin muillakin vierailla. Kuva: Stephen Lovekin / AOP
Aubrey Plaza valkoisessa mekossa.

Näyttelijä Aubrey Plaza saapui Stella McCartneyn suunnittelemassa asussa. Kaksikko asteli punaiselle matolle yhdessä. Kuva: Matt Baron / AOP

Keeping Up With KardashiansKim Kardashianin helmeilevä asu oli kunnianosoitus Karl Lagerfeldin Chanel-ajalle. Sisar Kylie Jenner nähtiin punaisessa Jean Paul Gaultierin epäsymmetrisesti leikatussa mekossa.

Pedro Pascal Met gaalassa.

Tulenpunaa nähtiin myös The Last of Us- ja Game of Thrones -sarjoista tunnetuksi tulleella Pedro Pascalilla. Näyttelijän arkiasuja on hehkutettu laajalti sosiaalisessa mediassa. Kuva: Justin Lane / EPA-EFE
Lil Nas X.

Rap-artisti ja laulaja Lil Nas X:n asu koostui hopeisista tangoista, ihomaalista, naamarista ja koruista. Kuva: Justin Lane / EPA-EFE
Bad Bunny.

Reggaeton-artisti Bad Bunnylla oli yllään kokovalkoinen puku, johon kuului lähes kahdeksanmetrinen valkoruusuinen viitta. Asun oli suunnitellut Jacquemus. Kuva: Justin Lane / EPA-EFE

Met-gaalaa on aiemmin luonnehdittu esimerkiksi ”itärannikon oscareiksi”.

Se järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1946. Alkuvuosina kyseessä oli suhteellisen vaatimaton New Yorkin silmäätekevien hyväntekeväisyystapahtuma.

Nykymittoihinsa gaala kasvoi kovatahtoisena tunnetun muotilehti Voguen päätoimittajan Anna Wintourin otettua ohjat vuonna 1999.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 3. toukokuuta kello 23:een asti.



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *