• 25 toukokuun, 2023

Alle 400 kilometrin lennot pitäisi kieltää Suomessa, sanoo asiantuntija


Tutkija sanoo, että lyhyet lennot voitaisiin Suomessa kieltää joko poistamalla tuet tai määräämällä asiasta lailla Ranskan tavoin.

Finnairin ATR-matkustajalentokone platalla edestä päin.

Suomessa viidelle maakuntakentälle lennettävät lennot jatkuvat valtion tukemana ainakin ensi vuoden kevääseen. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Ranskassa tuli tiistaina voimaan valtioneuvoston asetus, joka kieltää lentomatkustamisen kotimaan reiteillä. Asetus koskee reittejä, jotka on mahdollista kulkea junalla alle kahdessa ja puolessa tunnissa.

Suomessakin lennot voisi kieltää ja se olisi lisäksi kannattavaa, sanoo maakuntalentojen ympäristövaikutuksia ja matka-aikaa tutkinut Jyväskylän yliopiston yliopistonlehtori Stefan Baumeister.

– Meillä on sen verran hyvä junaverkosto, että alle 400 kilometrin lennot kannattaa minun näkökulmastani kieltää. Junayhteydet ovat kuitenkin yhtä nopeat kuin lentokone, Baumeister kertoo.

Baumeister pitää kannattavuuden rajana 400 kilometriä. Yli 400 kilometrin päähän kohdistuvat lennot ovat eri asia ajallisesti ja kannattavuuden osalta.

Kotimaan lennot ovat Baumeisterin mukaan ympäristönäkökulmasta erittäin huono asia.

– On tyhmää, että meillä on tyhjiä lentokoneita liikkeessä ympäri Suomen.

Lue myös: Bella Forsgrén valitsi junan, Sinuhe Wallinheimo lennon – matkakisa paljastaa erot ajassa ja päästöissä

Järjestely vaatisi tukien poistamista

Jotta järjestely onnistuisi Suomessa, vaatisi se valtion tukien poistamista lyhyiltä kotimaanlennoilta. Baumeister kuvailee, että mikäli tuet yhtiöiltä poistettaisiin, nämä todennäköisesti lakkauttaisivat kannattamattomina joskus tyhjänäkin kulkevat maakuntalennot.

– Jos valtion tuki loppuu, se automaattisesti lopettaisi nämä lennot, Baumeister sanoo.

Suomessa viidelle maakuntakentälle lennettävät lennot jatkuvat valtion tukemana ainakin ensi vuoden kevääseen.

Hallituksen lisäbudjetissa maakuntalentojen tukemiseen suunnataan 17 miljoonan euron määräraha.

Ranskassa lyhyet lennot kieltää ilmastolaki

Toinen vaihtoehto olisi vaikuttaa asiaan lainsäädännössä kuten Ranskassa.

Lyhyiden lentojen kielto sisältyi Ranskan toissa vuoden ilmastolakiin, ja sitä sovellettiin jo käytännössä, mutta jotkut lentoyhtiöt olivat pyytäneet Euroopan komissiota tutkimaan kiellon laillisuutta.

Ranskassa lain mukaan lentoja vastaavien junayhteyksien pitää liikennöidä tarpeeksi usein ja niiden tulee huomioida matkustajamäärien mahdollinen kasvu.

Nyt voimaan tullut asetus lopettaa lähinnä lennot Pariisin ja alueellisten keskusten kuten Nantesin, Lyonin ja Bordeaux’n välillä. Yhteyslentoihin asetuksella ei ole vaikutusta.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 26.5. kello 23:een saakka.

Katso myös:



Source link

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *